Läckra arbetsförmåner - Työsuhdeherkkuja

EN dag hade vi "matrester" till lunch efter doktorandernas fest kvällen innan - ERÄÄNÄ päivänä meillä oli "tähteitä" lounaaksi jatko-opiskelijoiden edellisen illan juhlien jäljiltä

Februari har varit en spännande månad. Förra veckan räckte jag in min sista artikel till en vetenskaplig tidsskrift för granskning (sammanlagt kommer min doktorsavhandling att bestå av fyra artiklar), och samtidigt har jag börjat på ett nytt jobb. För nästan ett år kommer jag att vara deltidstutor för magisterstuderanden på vårt internationella studieprogramm "Tropical Forestry" - tropisk skogsbruk.

Redan under den första månaden har det blivit klart att jobbet inte kommer att bli långtråkigt - just då jag lärt mig hur man sammanställer och skickar iväg frågeformulär till studenterna angående vinterterminens utvärdering var det dags att börja ta hand om alla inkommande ansökan för nästa höst - jag får både email och telefonsamtal från hela världen från Uganda till Myanmar! Framförallt telefonsamtalen har varit lite spännande med dålig ljudkvalitet och svåra dialekter, men jag tror att jag hittills alltid lyckats svara på rätta frågor.

OM kvällarna på exkursionen hade vi tid för olika spel, och det hela kändes som ett internationellt scoutläger - KENTTÄKURSSI-ILTOINA oli aikaa erilaisille peleille, ja tunnelma oli kuin kansainvälisellä partioleirillä

Jag ansvarade också för maten under en fyradagars exkursion till Zittau, en liten stad "mitt i skogen" vid den tysk-tjeckiska gränsen. Tacka vet jag scouterna - utan scoutlägererfarenhet skulle jag nog inte ha klarat av att räkna ut hur många potatisar, tepåsar eller bananer man behöver för 15 hungriga studenter, eller hur tidigt man måste börja förbereda en pastasås om middagen skall serveras klockan 14. Det lustigaste var nog att jag efter exkursionen var totalt utmattad och trodde hela dagen att det var söndag - så trött är jag nämligen normalt endast efter ett långt men roligt veckoslut med scoutvänner.

Det jobbigaste på jobbet är nog kommunikationen med diverse mera eller mindre officiella byrån och byråkrater på tyska. Förutom själva språket, som jag fortfarande inte behärskar perfekt, känns kulturskillnaderna ibland irriterande. Jag har en rätt så rättfram finsk stil, och universitetshierarkin med professorn på toppen samt en massa Niande känns konstlat. Får se vem av oss - jag eller professorn - tappar nerverna först ;)

HÄR kokas det kinesisk jordnötssås med hemlig recept - TÄSSÄ keitellään kiinalaista maapähkinäkastiketta salaisella reseptillä

Helmikuu on ollut jännittävä kuukausi. Viimeviikolla lähetin viimeisen artikkelini tietelliseen julkaisusarjaan arvioitavaksi (yhteensä väitöskirjani tulee koostumaan neljästä artikkelista), ja samalla olen aloittanut udessa työpaikassa. Lähes vuoden ajan tulen toimimaan kansainvälisen trooppisen metsätalouden "Tropical Forestry"-maisteriohjelman osa-aikaisena tuutorina.

Jo ensimmäisen kuukauden aikana on selvinnyt, ettei työstä ainakaan tule pitkäveteistä - juuri kun olin oppinut, miten kootaan ja lähetetään talvilukukauden arviointilomakkeet opiskelijoille, oli aika alkaa selvitellä ensi syksyn hakulomakkeita. Saan päivittäin sähköpostia ja puheluita eri puolilta maailmaa Ugandasta Myanmariin - etenkin puhelut ovat olleet jokseenkin jännittäviä vaihtelevan äänenlaadun ja hankalien aksenttien vuoksi, mutta luulen, että olen toistaiseksi onnistunut vastaamaan oikeisiin kysymyksiin.

Olin myös vastuussa nelipäiväisen kenttäkurssin ruokapuolesta. Kävimme opiskelijoiden kanssa Zittaussa - pienessä kaupungissa "keskellä metsää" Saksan ja Tsekin rajalla. Partiokokemuksen ansiosta osasin laskea, kuinka monta perunaa, teepussia ja banaania tarvitaan 15 nälkäiselle opiskelijalle, sekä kuinka aikaisin pitää alkaa valmistella pastakastiketta jos lounasta syödään klo 14. Hupaisinta oli se, että kun kurssin jälkeen palasin rättiväsyneenä mutta tyytyväisenä kotiin, olin aivan varma, että oli sunnuntai - samanlainen olo minulla on nimittäin tavallisesti vain hauskojen partioviikonloppujen jälkeen.

Työläintä työssä on kommunikointi erilaisten saksalaisten virastojen ja virkailijoiden kanssa. Kielen hallitsen jo jotakuinkin hyvin, mutta kulttuurierot välillä ärsyttävät. Olen jokseenkin suorapuheinen suomalainen, ja yliopistohierarkia jonka korkeimmalla koskemattomalla huipulla heiluu professori, ja johon kuuluu ylenpalttisesti teitittelyä tuntuu keinotekoiselta. Saas nähdä, kummalta palaa päreet ensiksi - minulta vai proffalta ;)

MERA läckerheter från vår ex-tempore lunch - LISÄÄ herkkuja yllätyslounaaltamme

80 kärpästä - 80 flugor

YHTÄÄN elävää kärpästä ei vahingoitettu tätä projektia varten - INGA levande flugor skadades för att pyssla ihop detta

Ilahtuisitko, jos sekä proffasi että äitisi toisivat kesälomiltaan tuliaisiksi purkillisen ikkunalaudoilta kerättyjä kuolleita kärpäsiä? Minä ainakin ilahduin!

Työpöydälläni Tharandtissa on jo parin vuoden ajan muhinut pieni sivuprojekti, joka on edennyt aivan yhtä hitaasti kuin väitöskirjanikin. Lopulta sain kuitenkin kasaan kaikki 80 tarvitsemaani kärpästä.

Seuraava idea muhii jo takaraivossa... jos siis löydätte kuolleita ampiaisia, lähettäkää tännepäin!

Time Flies. Pun intended.

Skulle det inte vara härligt om både din professor och din mamma skulle hämta med sig en burk med döda flugor åt dig från sina sommarresor? Åtminstone blev jag väldigt glad av de något ovanliga presenterna!

Som ni ser fick jag äntligen ihop alla flugor som jag behövde för ett litet sidoprojekt som legat på mitt arbetsbord i Tharandt redan i ett par år...

da Vincis "hermelin" - da Vincin "kärppä"

Jag är inte den enda biologen som har andra hobbyn än fågelskådning, insektsamling eller bioodling - min handledare, emeritusprofessorn Pekka Niemelä, med sin smittande intresse för konsthistoria är ett gott exempel på detta. Nyligen publicerade han tillsammans med Simo Örmä en artikel i tidningen "Notes in the History of Art" om en tavla som säkert de flesta av er också stött på i något skede: Leonardo da Vincis "Damen med hermelinen". Verket har prisats som den vackraste porträtt som da Vinci någonsin målat, och den ilskna hermelinen har tolkats på otaliga sätt, såsom Hannele Klemettilä i sin tur berättar i sin utmärkta bok "Frederigon Haukka ja muita keskiajan eläimiä" (ett verk om djur och deras ställning på medeltiden). Kanske symboliserade den att kvinnan på bilden - Cecilia Gallerani - var gravid för hermeliner var en symbol för graviditet och födsel, eller rakt tvärtom: kanske skulle hermelinen understryka hennes oskuld, eftersom hermelinen också symboliserade jungfrun! Alternativt kunde djuret vara en anspelning eller ordlek på Cecilias älskare eller hans ställning i "Hermelinordern". Kanske valde da Vinci till och med att måla en levande hermelin istället för en dyr hermelinpäls för att han själv var en vegetarian och tidig försvarare av djurens rättigheter...

Eller så inte. Det är sant, att hermeliner var mycket välkända och uppskattade djur på Leonardos tid och kunde väl ha hittat en plats i hans mästerliga målningar, men djuret på bilden är ingen hermelin!

Niemelä och Örmä granskar djuret på bilden från en biologs synvinkel - storlek, päls, ögonfärg... och ingen av dessa stämmer överens med hermeliner (Mustella erminea), som förresten inte lever ens någonstans nära Italien, ännu mindre i vit vinterpäls! Istället verkar det handla om en mycket naturtrogen tamiller (Mustella putorius ssp. furo), ett vanligt husdjur på i renässansens Europa. Intressant nog har en ny forskningsmetod (där reflektion av ljus på något sätt används för att hitta olika lager av gamla målningar...) avslöjat att djuret i Cecilias famn först målats i grått och först senare ändrats till vitt - ytterligare ett tecken på att det omöjligen kan handla om en hermelin, eftersom deras sommarpäls är brun.

Tyvärr verkar alltså åtminstone denna "da Vinci kod" vara en övertolkning. En tamiller hade inte alls samma symbolvärde som en hermelin, så tavlan gömmer knappast antydningar varken på graviditet, oskuld eller djurens rättigheter.

Damen med tamillern (bild från 2013...) - Nainen ja fretti (kuva vuodelta 2013...)

En ole ainoa biologi, jolla on muitakin harrastuksia kuin lintujen kiikarointi, hyönteisten keräily tai luomuviljely - ohjaajani emeritusprofessori Pekka Niemelän tarttuva innostus taidehistoriaan on tästä erinomainen esimerkki. Hiljattain Niemelä julkaisi yhdessä Simo Örmän kanssa "Notes in the History of Art" artikkelin joka käsitteli Leonardo da Vincin kuuluisaa taulua "Nainen ja kärppä". Teosta on ylistetty Leonardon kauneimmaksi muotokuvaksi, ja tuimannäköinen kärppä on tulkittu milloin mitenkin, kuten Hannele Klemettilä kokoaa erinomaisessa kirjassaan "Frederigon Haukka ja muita keskiajan eläimiä". Ehkäpä kärppä symbolisoi kuvassa olevan naisen - Cecilia Galleraning - raskautta, sillä kärpät olivat raskauden ja synnytyksen symboleja, tai päinvastoin: ehkäpä valkoinen kärppä korostaa Cecilian neitseyttä, sillä kärppä nurinkurisesti symbolisoi sitäkin! Vaihtoehtoisesti kärppä saattoi viitata Cecilian rakastajan nimeen tai tämän asemaan "kärpän ritarikunnassa". Ehkä da Vinci myös valitsi kuvaansa elävän eläimen yleellisen kärpännahkaviitan sijaan siksi, että hän oli kasvissyöjä ja aikaansa edellä oleva eläinten oikeuksien puolustaja...

Tai sitten ei. On totta, että kärpät olivat arvostettuja ja tunnettuja eläimiä Leonardon aikoina, ja olisivat sopineet hyvinkin hänen mestariteoksiinsa, mutta kuvan eläin ei kerta kaikkiaan ole kärppä!

Niemelä ja Örmä tarkastelevat eläintä biologin näkökulmasta - koko, turkki, silmien väri... eikä mikään näistä sovi kärpän (Mustella erminea) tuntomerkkeihin. Lisäksi kärppiä - talviturkkisen valkoisia tai muutenkaan - ei edes esiinny Italiassa! Sen sijaan kyseessä on hyvin luonnonmukainen kuva kesystä hilleristä, fretistä (Mustella putorius ssp. furo), joka oli hyvin tavallinen koti- ja lemmikkieläin renessanssiajan Euroopassa. Uusi tutkimusmetodi (jossa valon heijastumista jotenkin käytetään näyttämään vanhojen taulujen eri maalikerroksia...) on lisäksi vastikään paljastanut, että Cecilian sylissä poseeraava eläin on aluksi maalattu harmaaksi ja vasta myöhemmin muutettu valkoiseksi - lisätodiste siitä, ettei kyseessä voi olla kärppä, jonka kesäturkki on ruskea.

Valitettavasti tämä "da Vinci Koodi" vaikuttaisi siis lähinnä ylitulkinnalta. Fretillä ei ollut alkuunkaan samanlaista symboliasemaa kuin kärpällä, joten taulu tuskin sisältää piiloviitteitä raskaudesta, neitsyydestä tai eläinten oikeuksista.

Lentäviä leijonia - Flygande leijon

ÖTÖKKÄTUTKIJAN arkea: öttiäisiä alkoholissa. - INSEKTFORSKARENS vardag: kryp i alkohol.

Tässä muurahaisleijonatarinani päätösjakso...
Alkukeväästä seurasimme Tharandtissa jännityksellä kahden eteläafrikkalaisen muurahaisleijonan kehittymistä toukista koteloiksi. Tarina sai reilun kuukauden pituisen kotelokauden jälkeen hiukan surkean lopun. Positiivistä lienee se, että onnistuimme huolehtimaan hyönteislajista, jonka elintavoista emme tienneet lähes mitään, toukasta aikuiseksi. Aikuisten muurahaiskorentojen elämä kuitenkin päättyi valitettavan lyhyeen. Ne löytyivät viikonlopun jälkeen kauniisti kuoriutuneina mutta valitettavan kuolleina terraariostaan. Tarjolla oli ollut hunajaliuosta erilaisista kirkkaanvärisistä kipoista ja pesusienistä, mutta ehkä kyseessä oli sittenkin laji, joka aikuisenakin olisi kaivannut ravinnokseen pikkuötököitä. Tai sitten kuolinsyynä ei ollut ravinnonpuute, vaan joku muu seikka, jota emme olleet ottaneet huomioon.

Joka tapauksessa Amélien ja Leonhardtin kehitystä oli mielenkiintoista katsella, ja kuolleinakin niistä on vielä hyötyä tieteelle - ne matkaavat seuraavaksi kotelokoppiensa kera muurahaisleijona-asiantuntijoiden tutkiskeltavaksi, ja myöhemmin etiketöityinä ja kauniisti preparoituina johonkin saksalaiseen hyönteiskokoelmaan kartuttamaan tietoa näistä jokseenkin huonosti tunnetuista otuksista.

AIKA erinäköinen kuin vauvana - SER ganska annorlunda ut än babyversionen

Här kommer det sista avsnittet i myrlejonhistorien...
I början av våren följde vi i Tharandt med spänning hur två sydafrikanska myrlejon utvecklades från larv till puppa. Efter en dryg månad fick historien ett något otillfredsställande slut. Positivt är att vi lyckades ta hand om en insektart vars levnadsanspråk vi visste väldigt lite om från larv till fullvuxen. De fullvuxna myrlejonsländornas liv fick tyvärr ett tidigt slut. De hittades efter ett veckoslut fullt utvecklade men döda i sitt terrarium. Vi hade försett dem med honungsvatten i olika färggranna koppar och tvättsvampar, men kanske det ändå var en art som skulle ha behövt insektnäring också som fullvuxen. Eller så dog de av någon annan orsak som vi inte räknat med.

I varje fall var det mycket givande att följa med Amélie och Leonhardt, och även efter sin död fortsätter de att tjäna vetenskapen: näst transporteras de till en myrlejonspecialist som förhoppningsvis identifierar dem till artnivå och sedan förs de vackert preparerade och med lämplig etikett in i någon tysk insektsamling.

Lejonpuppor - koteloituneita leijonia

I mitt förra inlägg presenterade jag Amélie och Leonhardt, två sydafrikanska myrlejon som jag delar arbetsrum med. Till min stora förvåning har de båda nu nyligen förpuppat sig! Tydligen var flugdieten mättande, för efter bara några veckor hos oss började båda först krypa runt i sitt lilla terrarium och sedan försvann de helt och hållet. Senare siktade jag igenom sanden och hittade två små sandbollar, som tydligen hölls ihop med silkestrådar.

Inne i bollen sker just nu något alldeles märkvärdigt. En larv som ser ut lite som en överfet myra eller skalbagge håller på att förvandla sig till en sirlig slända med långa genomskinliga vingar. Av alla insekter med full metamorfos (ägg, larv, puppa och fullvuxen form) har just myrlejon den största storleksskillnaden mellan larver och fullvuxna.

Mera frågor. Lyckas förvandlingen? Borde vi göra något åt luftfuktigheten? Vad äter den här arten som vuxen - enligt internet varierar dieten från art till art, från pollen till bladlöss. Jag väntar med spänning!

...Och medan jag väntar, läser jag till den sista tenten som jag kommer att ha under min studietid! Sist men absolut inte minst - 800 sidor om djurens beteendebiologi och beteendets evolution. Oerhört intressant (varför jagar inte småfåglar gökungar ut ur boet? Kan talgoxar ljuga? Är putsarfiskar däremot ärliga? Varför lever sjöfåglar så ofta i kolonier? Hur bestämmer späckhuggare hur stora jagtlag det lönar sig att forma?), men också en enorm massa komplicerad information som jag på något sätt borde både förstå och memorera. Önska mig lycka till!

Edellisessä kirjoituksessani kerroin Améliesta ja Leonhardtista, kahdesta eteläafrikkalaisesta muurahaisleijonasta joiden kanssa parhaillaan jaan työhuoneeni Tharandtissa. Suureksi yllätyksekseni molemmat ovat nyt koteloituneet! Näemmä banaanikärpäsdietti oli ravitsevaa, sillä vain muutaman viikon jälkeen molemmat jellonat alkoivat mönkiä ympäriinsä pienessä terraariossaan ja hävisivät sitten kokonaan. Myöhemmin sihtasin hiekan ja löysin kaksi pientä hiekkapalluraa, jotka näköjään pysyivät kasassa silkkirihmojen avulla.

Pallojen sisällä tapahtuu juuri nyt jotain aivan merkillistä. Toukka, joka muistuttaa hiukan ylipaksua muurahaista tai kovakuoriaista on muuntamassa muotoaan siroksi korennoksi, jolla on pitkät läpikuultavat siivet. Kaikista hyönteisistä, joilla on täydellinen muodonvaihdos (muna, toukka, kotelo ja aikuinen muoto) on toukkien ja aikuisten välinen kokoero kaikkein suurin juuri muurahaisleijonilla.

Lisää kysymyksiä. Onnistuuko muodonmuutos? Pitäisiköhän meidän tehdä jotain ilmankosteuden suhteen? Mitä ihmettä tämä laji syö aikuisena - internetin mukaan ruokavalio vaihtelee lajeittain siitepölystä kirvoihin. Odotan innolla, mitä tuleman pitää!

...Ja odottaessani luen opintojeni vihoviimeiseen tenttiin! Kyseessä ei valitettavasti ole mikään läpihuutojuttu, vaan 800 täyttä sivua eläinten käyttäytymisekologiaa ja käyttäytymisen evoluutiota. Äärettömän mielenkiintoista (mikseivät lintuvanhemmat heitä käenpoikia pesästä? Osaavatko talitintit valehdella? Ovatko puhdistajakalat sitävastoin rehellisiä? Miksi merilinnut elävät usein suurissa yhdyskunnissa? Miten miekkavalaat päättävät, kuinka isossa parvessa kannattaa lähteä metsästämään?), mutta myös todella haastavaa. Valtavan paljon monimutkaista tietoa, joka jotenkin pitäisi sekä ymmärtää että säilöä muistiin. Pitäkää peukkuja!

Työhuoneessani asuu leijonia! - Jag delar arbetsrum med två lejon!

Amélie die Afrikanische Ameisenlöwin

Metsäeläintieteen laitoksemme Tharandtissa sai joulukuussa yllättäen kaksi uutta lemmikkiä Etelä-Afrikasta. Joku minulle tuntemattomaksi jäänyt tutkija oli tuonut mukanaan Saksaan maaperänäytteitä, ja ihmetellyt sitten kotona, miksi ihmeessä hiekka liikkui... Tarkempi tutkiskelu paljasti, että hiekan mukana oli maahan tullut laittomasti salamatkustajina kaksi muurahaisleijonaa.

Sihteerimme laitoksella lupasi ottaa pedot vastaan, mutta vasta luovutusvaiheessa kävi selväksi, että kyseessä oli kaksi elävää yksilöä. Seuraavana päivänä kun tulin töihin löysin pöydältäni pikkuruisen rasian jossa oli hiukkasen hiekkaa, ja kaksi nälkäistä jellonaa.

Löysimme jostain ison lasipurkin ja hiekkaa, ja muurahaisten puutteessa suuntasin eläinkauppaan ostamaan banaanikärpäsiä - pulleaa, lentokyvytöntä lajiketta. Ja jo seuraavana aamuna hiekassa näkyi kaksi kaunista suppiloa odottamassa saalista. Amélie ja Leonhardt (Muurahaisleijona on Saksaksi Ameisenlöwe...) osoittautuivat ahnaiksi saalistajiksi, joille  näemmä maustuisi loputtomasti kärpäsiä.

Muurahaisleijonat ovat oikeastaan muurahaiskorentojen - sirojen verkkosiipisten hyönteisten - toukkia. Ainakin suurimmalla osalla lajeista (ja muurahaiskorentoja löytyy n. 2000 lajia eri puolilta maailmaa!) toukka kaivaa hiekkaan suppilon, joista epäonnisten pikkuötököiden on lähes mahdoton kiivetä pois - varsinkaan suppilon pohjalla leuat auki odottelevan leijonan vielä viskoessa lisää hiekkaa suppilon reunoille kiipeämistä vaikeuttamaan. Hyönteisen pudotessa leijonan ulottuville, peto kaappaa sen nopeasti tiukkaan otteeseen leukojensa väliin ja lamaannutta saaliinsa myrkyn avulla. Sitten se käyttää samaisia leukoja mehupillin tavoin imeäkseen saaliin kuiviin, ja lopuksi heittää rääppeet elegantilla päänheilautuksella ulos suppilosta.

Olen ihastellut muurahaisleijonia jo lapsena Suomen lounaissaaristossa, joten Amélie ja Leo tunutuivat heti tutuilta. Koskaan en kuitenkaan ole päässyt seuraamaan niitä näin kauaa ja näin läheltä. Tai tullut lukeneeksi niistä näin paljoa! Opin muun muassa, ettei muurahaisleijonilla - siis toukilla - ole laisinkaan peräaukkoa, ja että ne ulostavat ensimmäisen kerran elämässään vasta muututtuaan kotelovaiheen jälkeen aikuisiksi lentäviksi korennoiksi. Aikamoinen ummetus, kun ottaa huomioon, että toukkavaihe voi kestää useita vuosia...

Jännitämmekin laitoksen väen kanssa, kuinka kauan Amélie ja Leonhardt aikovat pysyä toukkaleijonina. Tarkasta lajista meillä ei ole tietoa, eikä oikein mistään muustakaan - kuinka hyvin banaanikärpäset vastaavat ravintoarvoiltaan eteläafrikkalaisia muurahaisia? Mikä määrää, koska toukat koteloituvat - aika, lämpötila, sadekausi vai joku ihan muu? Voiko muurahaisleijonia ylisyöttää? Entä kuinka paljon niitä vähintään tulisi syöttää? Tarvitsevatko ne kosteutta jossakin elämänvaiheessa? Voimme vain toivoa parasta!

BONGAA kuvasta - hiekan pinnalta - kaksi muurahaisleijonaa. HITTA två myrlejon i bilden!

Vårt forstzoologiska institut i Tharandt fick i december två nya överraskningshusdjur från Sydafrika. En forskare hade hämtat med sig jordmånsprov till Tyskland, och undrat sedan hemma, varför sanden rörde på sig... Det visade sig, att två illegala invandrare smugit in i sandprovet, myrlejonen Amélie och Leonhardt (myrlejon heter Ameisenlöwe på tyska...).


Vår sekreterare lovade ta emot de båda rovdjuren, men först senare förstod hon att det handlade om två levande exemplar. Följande dag då jag kom på jobbet hittade jag på mitt arbetsbord en liten ask med lite sand och två hungriga lejon.


Vi hittade en stor glasburk och sand, och eftersom det inte var någon högsäsång för myror begav jag mig till djuraffären för att köpa bananflugor. Och redan följande morgon syntes två vackra fångstgropar i sanden. Amélie och Leonhardt har visat sig vara hungriga jägare, som tydligen kunde äta hur mycket flugor som helst.

Myrlejon är egentligen myrlejonsländornas larver. De fullvuxna sländorna är sirliga och har vackra nätvingar, men myrlejonen själva liknar dem väldigt lite. De flesta myrlejon (och det finns ca. 2000 arter runtom i världen!) gräver en trattformad grop i sanden och väntar sedan med vidöppna käkar nere på bottnen att någon insekt skall falla i. Det är nästan omöjligt för en insekt att klättra ut ur tratten, framförallt eftersom lejonet ännu kastar upp lös sand för att fälla ner sitt byte. Då insekten väl är inom räckhåll fångar lejonet snabbt in det mellan sina käkar och förlamar det med gift. Sedan använder myrlejonet samma käkar som sugrör för att suga ut bytet, och till sist kastas det torra skalet långt ut ur gropen med en enda elegant ryck med huvudet.

Jag har beundrat myrlejon redan som barn i sydvästra Finlands skärgård, så Amélie och Leo kändes genast bekanta. Aldrig förr har jag dock tillbringat riktigt såhär mycket tid med myrlejon, eller läst så mycket om dem! Jag lärde mig bland annat, att myrlejon - larvformen alltså - helt saknar analöppning och att de bajsar för första gången i sitt liv först då de efter en period som puppa kläcks som fullvuxna sländor. En ganska lång förstoppning, med tanke på att larvstadiet kan ta flera år...


Nu väntar vi med spänning på hur länge Amélie och Leonhardt tänker förbli små sandlejon. Vi har ingen aning vilken art det handlar om, och inte om mycket annat heller - hur bra motsvarar bananflugornas näringsvärde sydafrikanska myror? Vad bestämmer, när myrlejonen förpuppar sig - tid, temperatur, regnperiod eller något helt annat? Kan man mata myrlejon för ofta? Eller för lite? Behöver de vatten eller fuktighet i något skede av sin livscykel? Vi kan bara hoppas på det bästa!

AMÉLIEN ja Leonhardtin pyyntisuppilot. Sekä jotain muuta, minkä vain todelliset Star Warsnörtit voivat tunnistaa ;) AMÉLIES och Leonhardts fångstgropar. Och något annat som bara en sann Star Wars nörd kan känna till ;)

Talvista vehreyttä - Grönska i vintern

TÄLLAISTA tänään Tharandtissa - SÅHÄR såg det ut i Tharandt idag

Jäinpä tänään, kuulaankauniina syyspäivänä, pitkästä aikaa ihailemaan muraatteja. Huomasin, että olen jo tottunut noihin ikivihreisiin köynnöksiin, jotka ensimmäisien saksanreissujen aikaan tuntuivat niin eksoottisilta. Joskus sitä kuitenkin havahtuu ihailemaan taas itsestäänselvyyksiä...

Idag var det en vacker men kall höstdag, och jag fastnade för första gången på länge och beundra murgrönan som växer lite överallt. Jag märkte att jag långsamt blivit van vid denna vintergröna klängväxt, som var så väldigt exotisk då jag första gången besökte Tyskland. Ibland är det nog bra att titta lite närmare på saker man tar för givet...

Tällaiselta muraatti näyttää aina mielikuvissani - kiipeilevältä, tummanvihreältä ja selvästi liuskalehtisenä...

Såhär ser murgröna ut för mitt inre öga - klättrande, mörkgrönt och med tydligt fingrade blad...

...mutta tämä - vaaleamman vihreät tasaisen kolmiomaiset muhkeasti pensaassa kasvavat lehdet - kuitenkin vastaa todellisuutta vähintään yhtä hyvin! Muraatilla on suorastaan erikoinen kasvutapa. Kun se on saavuttanut tavoitteensa - kiivennyt sopivasti valoisaan paikkaan - se alkaakin kasvattaa aivan erinäköisiä lehtiä, sekä lisäksi pieniä vihreitä kukkia jotka talvella kypsyvät tumman sinisiksi (myrkyllisiksi) marjoiksi. Näitä eri ikäisiä kasveja luulisi helposti eri lajeiksi!

...men det här - ljusare gröna och jämnkantade, lite triangelformade blad som växer som en yvig buske - är minst lika typiskt för murgrönan! Murgrönan har ett speciellt sätt att växa. Då den har nått sitt mål - ett lämpligt ljust ställe - börjar den gro helt annorlunda blad och dessutom små gröna blommor som under vintern mognar till (giftiga) mörkblå bär. Man skulle lätt kunna tro att det rör sig om två olika växtarter!

Toisin kuin suomalaiset havumetsät, ovat keskieurooppalaiset lehtimetsät melko harmaata katseltavaa talvikaudella. Ellei niissä sitten kasva muraattia! Tämä vaahtera on karistanut jo lehtensä, mutta sen vallannut muraatti viheriöi vuoden ympäri.

Till skillnad från de finska barrskogarna är mellaneuropeiska lövskogar ganska gråa under vinterhalvåret. Förutom om det råkar finnas murgröna i skogen! Denna lönn har tappat sina löv för vintern, men murgrönan som klättrar upp längs dess stam grönskar året om.

Tio+en texter från bokskogen - Kymmenen + yksi kirjoitusta pyökkimetsästä

På sommaren skrev jag, att jag är med i naturtidningen Suomen Luontos #muutos -projekt som bloggare och skribent. Och vem vet, kanske ni har kollat in mina alster under sommaren och hösten (fast de tyvärr är alla på finska). I varje fall var projektet mycket intressant och givande!

En av de svåraste saker för mig var att hitta på bra rubriker till mina inlägg - de blev alla först för långtråkiga, och när jag började piffa upp dem enligt klick-jaktens principer kändes de helt enkelt fåniga. Det var också minst sagt spännande att skriva åt en större publik med hundratals läsare och få nu som då en kommentar eller två. Då någon höll med och tyckte om ett inlägg kände man sig som en kung hela dagen, men då man fick negativ feedback kände man också av det en lång tid framöver.

Som något av en some-vägrare (används begreppet some - sociala medier - på svenska som i finskan? Ifall inte, borde det genast introduceras!) märkte jag att jag nog har växt upp i bommull gällade kritik och kommentarer. Bland scouterna, på universiteten och i min vänkrets är feedbackkulturen tydligen högt utvecklad, och de flesta strävar verkligen till att ge konstruktiv kritik och använder sig helt automatiskt av "hamburgermodellen", dvs. bra poänger först och sist, och kritiken i mitten, vackert inbäddat. Det är sällan i livet som jag råkar ut för rent negativa kommentarer som man inte kan göra något med annat än att antingen känna sig dålig eller bara låta dem gå förbi. Visst är det intressant! Och jag är nog tacksam för det.

För tillfället är min tid som vetenskapsjournalist hur som helst slut - men gärna hoppar jag på tåget ifall motsvarande tillfällen dyker upp! Mina inlägg finns tillsvidare alla ännu online i bloggen "Terveisiä pyökkimetsästä" (hälsningar från bokskogen), fast det är lite svårt att klicka sig fram till de äldsta av dem. Under den finska texten här nedan hittar ni länkarna, ifall ni missat något ;)

SOM officiell avslutning på #muutos-projektet presenterade var och en av oss skribenter sin artikel kort på universitetscafét "Tiedekulma" i Helsingfors. - #MUUTOS-proktin virallisessa päätöstapahtumassa esittelimme me kaikki kirjoittajat lyhyesti omia aiheitamme Helsingin Yliopiston "Tiedekulma"-kahvilassa.

Kesällä kirjoitin olevani mukana Suomen Luonnon #muutos -projektissa bloggaajana ja artikkelinkirjoittajana. Ehkäpä kävittekin lukemassa tuotoksiani kesän ja syksyn aikana (ainakin mainostin niitä kovasti suuntaan jos toiseenkin). Hanke oli joka tapauksessa todella mielenkiintoinen ja antoisa!

Yksi vaikeimmista asioista oli löytää sopivat otsikot kirjoituksilleni - niistä tuli kaikista aluksi aivan liian tylsiä, ja kun aloin rukkaamaan niitä klikkiansoiksi tuntuivat ne aivan typeriltä. Oli myös lievästi sanoen jännittävää kirjoittaa suuremmalle yleisölle, ja saada toisinaan jopa kommentti tai kaksi. Kun joku tykkäsi kirjoituksesta ja oli samaa mieltä kanssani, oli olo loppupäivän ajan kuin kuninkaalla, mutta kun kohdalle osuikin negatiivinen kommentti tuntui sekin nahoissa vielä pitkään.

Somevälttelijänä huomaan, että olen kasvanut hiukan pumpulissa mitä tulee kritiikkiin ja kommentteihin. Partiopiireissä, yliopistoilla ja tuttavieni parissa palautekulttuuri on näemmä todella kehittynyttä, suurin osa pyrkii antamaan rakentavaa palautetta ja moni käyttää ihan automaattisesti "hampurilaismallia", toisin sanoen kritiikki ja negatiiviset kommentit on pakattu pehmeästi kehujen ja kiitosten väliin. Harvoin elämässäni törmään puhtaasti negatiivisiin kommentteihin, jotka eivät auta eteenpäin. Aika mielenkiintoista! Olen kyllä todella kiitollinen tästä.

Urani tiedetoimittajana on näiltä näkymin loppu - mutta mielelläni tartun vastaaviin tilaisuuksiin, jos niitä kohdalle taas osuu! Kirjoitukseni ovat toistaiseksi vielä kaikki netissä blogissa "Terveisiä pyökkimetsästä", vaikka vanhimpiin ei oikein klikkailemalla enää pääsekään käsiksi. Alla vielä  kuitenkin "julkaisuluetteloni" uteliaille:

Kokopitkä artikkeli:

Onko havununna „Suomessa hyvin harvinainen ja vaaraton laji“?

http://www.muutoslehti.fi/artikkelit/havununna-suomessa/

Bloggaukset:

Kylmää kyytiä vieraslajeille – Uudessa Seelannissa vegaanitkin voivat käyttäää turkiksia

http://www.muutoslehti.fi/kylmaa-kyytia-vieraslajeille-uudessa-seelannissa-vegaanitkin-voivat-kayttaa-turkiksia/

Oma pullo mukaan - Saksassa luotetaan ekokuluttajaan!
http://www.muutoslehti.fi/oma-pullo-mukaan-saksassa-luotetaan-ekokuluttajaan/

Tykkään eläintarhoista ja delfinaarioista!
http://www.muutoslehti.fi/tykkaan-elaintarhoista-ja-delfinaarioista/

Amerikassa metsätuhotkin ovat suurempia
http://www.muutoslehti.fi/amerikassa-metsatuhotkin-ovat-suurempia/

Minun kännykkäni on todennäköisesti eettisempi kuin sinun
http://www.muutoslehti.fi/minun-kannykkani-on-todennakoisesti-eettisempi-kuin-sinun/

Ahkera yksinelävä mehiläinen etsii asuntoa, maksaa vuokran pölytyksenä
http://www.muutoslehti.fi/ahkera-yksinelava-mehilainen-etsii-asuntoa-maksaa-vuokran-polytyksena/

Miten yöperhonen pärjää yöttömässä yössä?
http://www.muutoslehti.fi/miten-yoperhonen-parjaa-yottomassa-yossa/

Älä lue tätä jos pelkäät hämähäkkejä
http://www.muutoslehti.fi/ala-lue-tata-jos-pelkaat-hamahakkeja/

Silkkihanskoin kirjastossa
http://www.muutoslehti.fi/silkkihanskoin-kirjastossa/

Saksassa "tappajaetanoita" torjutaan oluella
http://www.muutoslehti.fi/saksassa-tappajaetanoita-torjutaan-oluella/

Hämähäkinmetsästäjä saviruukussa, osa 2 - Spindeljägare i en lervas, del 2

Maaliskuussa kirjoittelin puutarhavajastamme löytyneestä kahdesta pikkuruisesta saviruukusta, jotka tarkemmin tarkasteltuina osoittautuivat hämähäkkejä metsästävän Sceliphron curvatum -pistiäisen kotelokopiksi. Toukokuussa, ollessani itse matkoilla, koteloista oli vihdoin kuoriutunut kaksi täyskasvuista pistiäistä. Hurjannäköiset tulokaspedot kuitenkin uhrattiin tieteen alttarilla, ja päätyvät hyönteiskokoelmaan kollegani kauniisti preparoimina.

I Mars skrev jag om två minimala "lervaser" som jag hittade i vår trädgårdsstuga. Vaserna visade sig vara Sceliphron curvatum-getingens barnkammare där larverna får utvecklas i lugn och ro. I maj, medan jag själv var ute på resa, hade två fullvuxna getingar äntligen kläckts ur vasernas puppor. De blodtörstiga spindeljägarna offrades denna gång på vetenskapens altar, och kommer med i en insektsamling, vackert preparerade av min kollega.

Jag, en vetenskapsjournalist? - Minustako tiedetoimittaja?

I det förra inlägget avslöjade jag, att jag är med som skribent i en nätpublikation av naturtidningen Suomen Luonto. Nu har det praktiska journalistarbetet börjat. Förutom en hellång artikel som utkommer på hösten, förväntas var och en av oss tio skribenter skriva en egen blogg om vår forskning, om skrivprocessen och om olika fenomen i naturen.

För de flesta av oss var bloggandet redan bekant, men liksom jag hade de flesta bara gjort det för en begräsad skara av vänner, bekanta och likasinnade. Jag var lite överraskad, hur svårt det till sist var för mig att krysta fram den första texten. Självkritiken nådde helt nya nivåer, då jag förstod att texten troligtvis läses av många, många fler läsare med olika bakgrunder än här på Illakvick. Till sist stod texten färdig, skriven och publicerad. Och idag följde en till.

Ingen orsak till avundsjuka ;) Det bara är så, att medan Illakvick skrivs på min fritid (och måste konkurrera med hundra andra hobbyn och hemmasysslor) kan jag med gott samvete bearbeta min #muutos-blog under arbetstid! Fantastiskt!

EN porträtt som min syster tog av mig enkom för den nya bloggen...såhär ser jag alltså ut nuförtiden. KUVA, jonka siskoni nappasi minusta vartavasten uutta blogia varten... tältä siis näytän nykyään.

Tyvärr är #muutos ett finksspråkigt projekt, och jag har inte möjlighet att översätta allt till svenska. De intresserade hittar ändå min nya blog "Terveisiä pyökkimetsästä" (=hälsningar från bokskogen) och flera andra intressanta #muutos-bloggar i adressen www.muutoslehti.fi.

Edellisessä tekstissä paljastin, että toimin kirjoittajana Suomen Luonnon #muutos-verkkojulkaisussa. Nyt olemme päässeet aloittamaan käytännön toimittajantyön. Syksyllä julkaistavien täyspitkien artikkelien lisäksi meidän kaikkien kymmenen kirjoittajan odotetaan kirjoittavan blogia omasta tutkimuksestamme, kirjoitusprosessista ja erilaisista luonnonilmiöistä.

Suurimmalle osalle meistä bloggaus oli jo entuudestaan tuttua, mutta itseni tavoin useimmat olivat kirjoitelleet vain pienelle lähipiirille ja samanhenkisille lukijoille. Olin hiukan yllättynyt siitä, miten haastavaa loppujenlopuksi oli pinnistää ilmoille ensimmäinen kirjoitus. Itsekritiikki oli terävämpää kuin koskaan aikaisemmin, kun tajusin, että kirjoituksen todennäköisesti lukee paljon useampi kuin koskaan täällä Kiireenvilkassa. Lopuksi ensimmäinen teksti kuitenkin oli valmis ja julkaistu, ja jo tänään se sai jatkoakin...

Ei aihetta kateellisuuteen ;) Asia vain on niin, että Kiireenvilkan kirjoittelu tapahtuu vapaa-ajalla (jossa se joutuu kilpailemaan sadan muun harrastuksen ja kotiaskareiden kanssa), mutta #muutosblogia pääsee kirjoittamaan hyvällä omallatunnolla työaikana! Mahtavaa!

Kiinnostuneet löytävät uuden blogini, "Terveisiä pyökkimetsästä", sekä useita muita oivallisia #muutos-blogeja osoitteesta www.muutoslehti.fi.

Hämähäkinmetsästäjä saviruukussa - Spindeljägare i en lervas

Löysin puutarhavajastamme hyllyltä vanhasta alppiruusunlannoitepahvilaatikosta kaksi pikkuruista kreikkalaistyylistä saviruukkua. Tai siltä ne ainakin näyttivät:

Tarkempi tarkastelu osoitti, että saviruukuissa on sisällä oranssinkeltainen kaunis hyönteiskotelo, ja kollega yliopistossa osasi kertoa kyseessä olevan Sceliphron curvatum, ampiainen/pistiäinen, joka pyydystää hämähäkkejä ja sulkee ne itsemuuraamaansa saviruukkuun toukkansa ravinnoksi. Toukka elelee suojaisessa ruukussa tainnutettuja hämähäkkejä pikkuhiljaa popsien ja koteloituu sitten samaiseen ruukkuun, kuoriutuakseen seuraavana kesänä komeaksi aikuiseksi ampiaiseksi muuttuneena. Laji on Euroopassa uusi tulokas, se levisi tänne Aasiasta ihmisen mukana 1970-luvulla ja on sen jälkeen ripeästi levittäytynyt uusille asuinseuduille. Suomessa tätä ahnasta petoa ei vielä tavata.

Kotelot ovat tällä hetkellä työhuoneessamme, ja odotamme jännityksellä, kuoriutuuko niistä kesällä mitään...

Kesäinen päivitys: Kuoriutuihan niistä!

VASEMMASSA "ruukussa" näkyy sisällä oranssinruskea hyönteiskotelo.  - I DEN vänstra "krukan" syns en orangebrun puppa.

I en gammal kartong med rhododendrongödsel som låg på en hylla i vår trädgårdsstuga hittade jag två pyttesmå grekiska lerkrukor. Eller så såg det åtminstone ut!

En närmare titt avslöjade att det fanns vackra gyllenorangefärgade insektpuppor i krukorna, och en kollega vid universitetet visste att det handlade om Sceliphron curvatum, en geting som fångar spindlar och stänger dem in i självmurade lerkrukor som föda för sina larver. Larven lever ett skyddat liv i krukan och mumsar i sig förlamade spindlar tills den förpuppar sig och kläcks följande sommar som en vacker stor geting. Arten är en nykomling i Europa, den spred sig från Asien med människornas troligtvis ofrivilliga hjälp på 1970-talet och har sedan dess raskt spridit sig till nya områden. I Finland har denna jägare ändå ännu inte påträffats.

För tillfället är pupporna i vårt arbetsrum, och vi väntar med iver på att något skall kläckas...

En sommaruppdatering: visst kläcktes det något!

Dinofeber - Dinokuume

TRISTAN, så heter Tyrannosaurus Rex skelettet på Berlins naturhistoriska museum. Det här inläggets foton är förresten tagna av min pappa... TRISTAN, sillä nimellä kulkee Berliinin luonnonhistoriallisen museon Tyrannosaurus Rex -luuranko. Tällä kertaa kuvat on muuten ottanut isäni...

 Jag medger stolt att jag tillhör generationen som lekt med plastdinosaurier på skolgården, som snyftat framför tv:n då Lillefots mamma dog i "Landet för längesedan" och som sett Jurassic Park (ettan, förstås) som underårig på video. Den underbart illustrerade Dinotopia-boken har jag i bokhyllan på hedersplats. Som så många andra småbarn hade jag inga problem med att uttala och komma ihåg ord som Pachycephalosaurus, eller Quetzalcoatlus. Dinosaurierna har hängt med på ett hörn genom livet, men på senaste åren mera på bakgrunden. Fram till ett halvt år sedan, eller så.

En ny dinosaurievåg började väl med att Jurassic World kom på bio förra sommaren. Fastän jag inte var värst imponerad av filmen satte den ändå igång alla gamla drömmar... I väntan på att Prehistoric Kingdom-datorspelet någon gång skall komma ut byggde jag mig en söt liten dinosauriepark med det gamla Zoo Tycoon -spelet medan jag lyssnade på filmens soundtrack och på julen prydde dinosaurieformade snöflingor vardagsrumsfönstret. Den största gnistan kom nog ändå från ett annat datorspel - det alldeles nya ARK Survival Evolved där jag, Tobi och ett par vänner äntligen fick chansen att förverkliga våra barndomsdrömmar (om än bara på datorskärmen) och rida runt en oforskad forntidsö på dinosaurier ;)

Utan ARK skulle jag säkert inte ha gått på en föreläsning om förhistoriska insekter som hölls här i Dresden för ett par veckor sedan. Tänk att Meganeura-"trollsländor" har haft över 60 cm vingspann och att Arthropleura-"tusenfotingar" varit 2,5 meter långa! Inte heller skulle jag ha märkt den fascinerande utställningen i Berlins naturhistoriska museum med ett Spinosaurusskelett i naturlig storlek och en mängd andra fantastiska jätteödlor (som t.ex. världens största Brachiosaurus-skelett). Kort och gott, jag lever för tillfället i en ny våg av dinosauriefeber!

SPINOSAURUS - större än Rex, anpassad till ett liv i och vid vattendrag. SPINOSAURUS - Rexiä isompi, hyvin sopeutunut elämään vedessä ja veden äärellä.

 Myönnän ylpeänä kuuluvani sukupolveen, joka leikki muovidinosauruksilla koulun pihalla, joka nyyhkytti kun Pikkutassun äiti kuoli "Maa aikojen alussa"-elokuvassa ja joka katsoi Jurassic Park elokuvan (sen ensimmäisen, tietysti) alaikäisenä videolta. Upeasti kuvitettu Dinotopia-kirja on kirjahyllyssä kunniapaikalla. Ja kuten monet muut pikkulapset, osasin vaivatta ääntää ja muistaa sanoja kuten Pachycephalosaurus tai Quetzalcoatlus. Dinosaurukset ovat seuranneet matkassa mukana halki elämän, mutta viimevuosina pikemminkin taka-alalla. Kunnes ne taas nousivat pinnalle puolisen vuotta sitten.

Uusi dinosaurusaalto alkoi varmaankiin Jurassic World elokuvan vallatessa valkokankaan viime kesänä. Vaikken ollutkaan elokuvasta kovin vaikuttunut, herätti se silti henkiin kaikki vanhat unelmat... Prehistoric Kingdom -tietokonepelin ilmestymistä odotellessa rakensin itselleni sievän pienen dinosauruspuiston vanhassa Zoo Tycoon -pelissä samalla kun kuuntelin elokuvan ääniraitaa, ja jouluna ikkunoitamme koristi dinosaurusaiheiset lumihiutaleet. Suurin kipinä tuli kylläkin eräästä toisesta tietokonepelistä - upouusi ARK Survival Evolved antoi minulle, Tobille ja parille ystävällemme tilaisuuden toteuttaa lapsuudenunelmiamme (vaikkakin vain tietokoneen ruudulla) ja ratsastaa ympäri tuntematonta muinaissaarta dinosaurusten selässä ;)

Ilman ARK:kia en varmaan olisi mennyt kuuntelemaan täällä Dresdenissä pidettyä yleisöluentoa esihistoriallisista ötököistä pari viikkoa sitten. Ajatelkaas, että Meganeura - "sudenkorennoilla" on ollut yli 60 cm siipien kärkiväli, ja että Arthropleura- "tuhatjalkaiset" ovat yltäneet 2,5 m pituisiksi! Enpä olisi tainnut myöskään huomata Berliinin luonnonhistoriallisen museon upeaa näyttelyä, jossa on luonnollisen kokoinen Spinosauruksen luuranko ja muita hienoja hirmuliskoja (kuten esim. maailman suurin Brachiosaurus-luuranko). Toden totta, olen taas saanut dinosauruskuumeen!

EN AV mina absoluta favoriter, Brachiosaurus. - EHDOTTOMASTI yksi suosikeistani, Brachiosaurus.

En liten bit historia igen - Taas pieni pala historiaa

Jag kan inte låta bli att hänga upp här denna innehållsförteckning från en insekttidskrift från 1934. Den är helt enkelt så elegant! Man skulle aldrig hitta en sådan där font i dagens vetenskapliga publikationer. Och de olika insektsällskapens logon brukar också vara mera strömlinjeformade idag än den lustika gräshoppsteckningen uppe till vänster. Ahh!

En malta olla ripustamatta tätä vuodelta 1934 peräisin olevan hyönteislehden sisällysluettelosivua tänne. Tuossa on vain jotain niin eleganttia. Tuollaista fonttia ei ikinä löytyisi tänä päivänä tieteellisestä julkaisusta. Ja hyönteisseurojenkin logot tuppaavat olla nykyään virtaviivaisempia kuin tuo vasemman yläkulman heinäsirkkatunnus. Ahh!

Julminnen på bordet - Joulumuistoja pöydällä

13.12 hade vi ett finskt julkonsert här i Dresden, och jag tog hem en av de stora rödblommande julstjärnorna som vi köpt som dekoration. Jag hade helt förberett mig på att blomman skulle vara stendöd vid det laget då jag kom hem i januari, men nej! Den blomstrade lika vackert som nästan en månad tidigare. I slutet av februari såg växten dock redan lite snopen ut, nästan bara de röda "blommorna" fanns kvar. Jag klippte av de granna topparna och satt dem i en vas för att förlänga glädjen lite till... och där blommar de fortfarande! Efter över 3 veckor! Jag är stort imponerad, och kan varmt rekommendera tricket vidare - släng inte bort era julstjärnor nästa år bara för att de gröna bladen håller på att falla av!

DÄR är den nu.  I mars. SIINÄPÄHÄN porskuttaa. Helmikuussa.

13.12 järjestimme Dresdenin suomalaisen seurakunnan kanssa joulukonsertin, ja jälkeenpäin sain mukaan kotiini yhden suurista monikukkaisista punaisista joulutähdistä, joita olimme hankkineet koristeiksi. Olin aivan varma, että kukka olisi kuollut kun palasin tammikuussa, mutta eipäs! Se kukki yhtä kauniisti kuin lähes kuukautta aikaisemmin! Helmikuun lopussa kasvi alkoi sentään jo hiukan nuutua, melkein vain punaiset "kukat" olivat jäljellä. Leikkasin huiput ja laitin ne maljakkoon, jotta värikästä iloa kestäisi keittiössämme vielä vähän kauemmin...ja siinäpäs kukkivat vieläkin! Yli kolmen viikon jälkeen! Olen todella yllättynyt, ja voin lämpimästi suositella temppua eteenpäin - älkää heittäkö pois joulutähtiänne ensi vuonna vain siksi, että vihreät lehdet tippuvat pois!

Bajsblommor - Kakkakukkasia

Just när ni trodde att jag berättat er allt om fjärillarnas liv och leverne överraskar jag er med... fjärillsbajs. Eller snarare fjärillslarvsbajs - de fullvuxna fjärillarna (mina forskningsarter alltså) äter ingenting. Då jag för första gången tittade lite noggrannare på de torra priplorna som de stora nunnelarverna lämnade efter sig blev jag överraskad - de var formade som små blommor eller snöflingor!

Att breda ut ett lakan under ett träd och sedan räkna ut hur mycket larvbajs som fallit på den under en bestämd tid är förresten ett allmänt sätt att uppskatta hur många larver som lever uppe i trädkronan då man vill hålla ett öga på skadeinsektpopulationerna. Och att räkna fjärillsbajs är inte ens äckligt - tro eller inte men de små torra pelletterna doftar gott!!! Det är ju i och för sig inte så konstigt - barrskogsnunnans bajs består av rester från tall- och granbarr och doftar nästan som en julgran som man tar in på vintern. Och bajs från lövskogsnunnor som levt på björk doftar som en bastukvast på midsommaren.

Där har ni något att tänka på ;) Trevligt veckoslut!

Juuri kun luulitte, että olin jo kertonut kaiken perhosten kiehtovasta elämästä yllätän teidät... perhosenkakalla. Tai oikeastaan perhosentoukankakalla - aikuiset perhoset (siis minun tutkimuslajini) kun eivät syö mitään. Kun ensimmäisen kerran vilkaisin vähän tarkemmin kuivia palluroita joita suuret nunnantoukat jättävät jälkeensä yllätyin todella - nehän ovat kukkasen tai lumihiutaleen muotoisia!

Yleinen tapa arvioida puunlatva tuhoyönteisten tiheyttä on levittää puun alle lakana ja laskea, kuinka paljon toukan ulosteita puusta ehtii tietyn ajanjakson aikana tippua. Eikä perhosenkakan laskeminen ole edes inhottavaa - uskokaa tai älkää, mutta nuo pienet kikkarat tuoksuvat hyvältä!!! Eihän se sinäänsä ole yllättävää - havununnan ulosteet koostuvat kuusen- ja männynneulasista ja tuoksuvat samalta kuin talvella sisälle kannettu joulukuusi. Ja koivulla kasvaneiden lehtinunnantoukkien kakka tuoksuu puolestaan saunavihdalta juhannuksena.

Siinä teille hieman mietittävää ;) Hyvää viikonloppua!

Äggfrysning - Munanpakastamista

 

BARRSKOGSNUNNANS ägg är väl gömda under bark (i den övre bilden har jag skrapat bort lite av barken) men på labb duger också en ihoprullad WC-pappersark som ägg-gömma. HAVUNUNNAN munat ovat hyvin piilossa kaarnan raoissa (ylimmässä kuvassa olen rapsuttanut hiukan kaarnaa pois munien päältä) mutta labrassa muninta-alustaksi kelpaa myös rullattu vessapaperiarkki.

"Väskorna är packade (innehåller bl.a. en kylväska med fjärillsägg för forskning)" skrev jag före julen i denna blog. Vad betyder det här nu då? Varför släpar jag med mig fjärilsägg till Finland? Och hur ser fjärilsägg över huvudtaget ut?

Fjärilsägg är, som man kanske kan gissa, små. Ändå är de förvånansvärt tåliga - de har ett hårt skal och man kan riktigt bra peta på dem med såväl fingrar som pinsetter, de är ingalunda lätta att spräcka. Alla mina forskningsarter övervintrar just som ägg (många andra fjärillar övervintrar som puppor, larver eller t.o.m. fullvuxna fjärillar). Både barr- och lövskogsnunnan utveckar sig nog till en färdig minilarv inne i ägget redan på hösten men larverna väntar sedan tålamodigt i vintervila på varma vårdagar, ihoprullade inne i ägget (man kan faktiskt se de pyttesmå larvernas segmentering genom det mjölkvita äggskalet).

Övervintrande fjärillsägg tål bra köld, fjällbjörkmätarens ägg fryser ihjäl först vid 35-40 minusgrader och de sydligare arterna lär inte vara mycket sämre. Men kanske de ändå inte tål de allra hårdaste nordiska vintrarna? Just detta är en av mina forskninsfrågor, att reda ut ifall sydligare arter samt sydligare populationer av arter som finns såväl i norden som i Centraleuropa tål köld lika bra som våra inhemska fjärillar.

Och hur undersöker man något sådant? Jo, man fryser fjärilsägg! Man kan antingen gå till väga så att man fryser ner ägg till en viss temperatur för en viss tid och sedan ser om de ännu kläcks på våren, eller så kan man direkt observera när äggen fryser till is. Då frigörs nämligen en liten gnutta värmeenergi som kan mätas med en precisionstermometer, och genom att iaktta temperaturkurvan i en burk med ägg som långsamt kyls ned, grad för drad, kan man se varje frysande ägg som en liten varm "topp" i kurvan. Och just det här är vad mina kolleger i Joensuu har lovat göra för mig under vintern.

Så, där har ni orsaken till varför jag åker fram och tillbaka med en väska full med fjärilsägg!

LÖVSKOGSNUNNANS ägg är inte gömda utan honan lägger dem direkt på trädstammen. De är ändå väl skyddade med ett mjukt täcke av silkeslena hår som honan drar från sin egen bakkropp. Till vänster ser man en ägg-gömma från ett tidigare år (ljus till färgen, man ser hål där larverna har krupit ut) och en som lagts nyligen på samma ställe. Till höger syns den håriga översidan och den bara undersidan av en ägg-gömma. LEHTINUNNAN munat eivät ole piilossa, vaan naaras laskee ne suoraan puunrungolle. Ne ovat kuitenkin hyvin suojassa, sillä naaras peittelee ne takaruumiistaan irrottamilla silkinpehmeillä karvoilla. Vasemmalla näkyy edellisvuotinen munakätkö (vaalea, täynnä reikiä joista toukat ovat keväällä kömpineet ulos) sekä melkein sen päällä vastamunittu kätkö. Oikealla munakätkön karvainen päällipuoli ja kaljumpa alapuoli.

"Laukut pakattu (sis. kylmälaukullisen verran perhosenmunia tutkimusta varten)" kirjoitin ennen joulua tässä blogissani. Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa? Miksi raahaan perhosenmunia mukanani Suomeen? Ja miltä perhosenmunat ylipäätään näyttävät?

Perhosenmunat ovat, kuten arvata saattaa, pieniä. Siitä huolimatta ne ovat kuitenkin kovin kestäviä - niillä on kova kuori, ja niitä uskaltaa hyvin käsitellä niin sormin kuin pinseteinkin, kuoren särkymistä ei tarvitse pelätä. Kaikki tutkimuslajini talvehtivat nimenomaan munina (monet muut perhoslajit talvehtivat koteloina, toukkina tai jopa täyskasvuisina perhosina). Sekä lehti- että havununna kehittyy munan sisällä jo syksyllä pieneksi minitoukaksi, mutta toukat odottavat kärsivällisesti talvilevossa lämpimiä kesäpäiviä, tiukasti rullalle kääriytyneinä munissansa (pikkuruiset jaokkeiset toukat itse asiassa näkyvät aika hyvin maidonvalkean munankuoren läpi).

Talvehtivat perhosenmunat sietävät hyvin pakkasta, tunturimittarin munat jäätyvät kuoliaiksi vasta -35-40 asteen tietämillä eivätkä eteläiset lajit kuulemma ole paljon huonompia selviytyjiä. Mutta ehkeivät ne sentään kestä kylmimpiä pohjolan talvia? Juuri tämä onkin yksi tutkimuskysymyksistäni - yritän selvittää, josko eteläiset perhoslajit, ja eteläisemmät populaatiot niistä lajeista, joita esiintyy niin pohjoismaissa kuin keskieuroopassakin, sietävät pakkasta yhtä hyvin kuin kotimaiset perhosemme.

Miten tällaista sitten tutkitaan? Perhosenmunia pakastamalla tietysti! Joko munat voi pakastaa tietyssä lämpötilassa tietyn aikaa ja katsoa sitten, josko ne vielä kuoriutuvat keväällä, tai sitten munien jäätymistä voi tarkastella ihan suoraan. Munan jäätyessä vapautuu nimittäin pikkuriikkisen lämpöenergiaa jonka voi mitata tarkalla lämpömittarilla. Ja kun purkki, jossa on paljon perhosenmunia jäähdytetään pikkuhiljaa kylmemmäksi ja kylmemmäksi, ja sen lämpötilasta piirretään samalla kuvaaja, voidaan jokaisen yksittäisen munan jäätymisajankohta nähdä käyrästä pienenä huippuna. Ja juuri tällaisen kokeen ovat kollegani Joensuussa luvanneet perhosenmunillani suorittaa talven aikana.

Niin, siinä siis syy siihen, että ravaan edestakaisin perhosenmunilla täytetyn laukun kanssa!

MÄTARFJÄRILLARNAS ägg är ännu mindre än nunnornas. Både den allmänna frostmätarens (ovan) och lindmätarens (nedan) ägg är ljusgula-ljusröda till en början men färgas nästan svarta under dagarna före de kläcks. MITTARIPERHOSTEN munat ovat vielä pienempiä kuin nunnanmunat. Sekä hallamittarin (yllä ) ja pakkasmittarin (alla) munat ovat aluksi vaalean kellertäviä-punertavia, mutta muuttuvat lähes mustiksi muutamaa päivää ennen kuoriutumista.

Brödkorgssvampar - Leipäkorisieniä

Några gånger har jag stött på dessa gulliga små svampar i böcker eller t.o.m. på TV, men äntligen råkade jag se några helt själv i naturen! Så svårt borde det inte vara - brödkorgssvampar är vanliga även i Finland - man måste bara titta lite noggrannare omkring sig. Finska Wikipedia vet att berätta att den gula brödkorgssvampen Crucibulum laeve som växer på förmultnande trä har först ett lock som söndras bort då svampen mognar och lämnar sedan de linsformade "periodiolerna" (= sporpaket) som svampen använder för fortplanting öppna för väder och vind. Då en regndroppe träffar den korgformade svampen flyger dessa små "bröd" åt olika håll och svampen kan sprida sig vidare...

Man hittar ALLTID något nytt i naturen!

Muutaman kerran olen nähnyt näitä söpöjä pikkusieniä kirjoissa ja jopa TVssä, mutta vihdoin sain nähdä niitä ihan itse luonnossa! Niin vaikeaa sen ei pitäisi olla - leipäkorisienet ovat ihan yleisiä Suomessakin, pitää vain katsoa vähän tarkemmin ympärilleen. Wikipedia tietää kertoa leipäkorisienestä eli Crucubulum laevesta seuraavaa: Sienessä on "kansi", joka hajoaa sienen vanhetessa, ja paljastaa itiöemän sisässä olevat linssit eli perdiolit [itiöpaketteja]. Ne ovat väriltään valkeita. -- Sadepisaran osuessa sieneen peridiolit sinkoutuvat pois. Sieni kasvaa lahopuulla, oljilla ja kasvinjätteillä. 

Luonnosta löytyy AINA jotain uutta!