Suomisynttärit Dresdenissä - Finlandfödis i Dresden

Olen tänä vuonna seurannut lukuisia Suomi 100 -tapahtumia ja tempauksia lähinnä matkan päästä (pari linnunpönttöä sentään ripustin ja rekisteröin mökille Paraisille isän kanssa). Aikamoinen kulttuurivuosi alkaa olla takanapäin, vaikka itsenäisyyspäivän pääjuhla onkin vasta edessä. Täällä Dresdenissä me paikalliset ulkosuomalaiset kuitenkin juhlimme turkulaisittain föörskottiin jo lauantaina 25.11. Vieraita reilut viisikymmentä, ohjelmassa oli Suomitietokilpailu (ei, en tiennyt, kuinka monta nastaa on sen ja sen merkkisessä Nokian talvirenkaassa, enkä edes kuinka pitkä on poronkusema. Paatsamasinisiiven sentään tunnistin Suomen upouudeksi kansallisperhoseksi.), herkkuruokia, suomipopjukeboksi sekä pop-up näyttely, jonne jokainen juhlavieras sai tuoda oman suomi-esineensä lyhyen esittelytekstin kera.

 Näyttelyesineitten kirjo oli kerrassaan oivallinen! Tietysti Fazerin suklaalevy, salmiakkia, Fiskarsin keittiösakset, Virkkalan lasi ja marimekkopaita, nehän mieltää suomalaisiksi ihan mannersuomalainenkin, mutta meille ulkosuomalaisille kotimaata edustavat myös arkiset esineet, joiden olen oppinut olevan suomalaisia vasta kun huomasin, ettei niitä täältä Saksasta saa: puinen voiveitsi, juustohöylä ja heijastin. Itse toin juurikin heijastimen, ja se olikin ainoa esine, joka löytyi näyttelystä tuplana. Kyllä saksalaisistakin ulkoiluvaatteista löytyy heijastavia kangaspaikkoja ym., mutta vapaasti takista roikkuvaa heijastinta ei kukaan tunnista: tänäkin syksynä jo kolme kohteliasta kaduntallaajaa on pysäyttänyt minut ja huomauttanut, että minulla on jäänyt jotain roikkumaan takista... siinä sitten saa selitellä, että sen kuuluukin roikkua juuri siinä, polven korkeudella, oikealla puolella vapaasti heiluen. Jos vielä selitän, että heijastin on Suomessa todella yleinen, saan varmuudella vastaukseksi "niin, mutta siellähän on paljon pimeämpää kuin täällä!".

Katsotaanpas. Tänään aurinko laskee Turussa klo. 15:34, Dresdenissä puolestaan 16:34. Huima tunnin ero joopa joo. Turussa on sitäpaitsi rutkasti enemmän katulamppuja, ja ne loistavat läpi yön - Dresdenissä ainakin iso osa lampuista sammutetaan klo. 23. Vastaankulkijat saavat siis talvikaudella edelleenkin ihmetellä, mitä ihmettä takkiini oikein on takertunut!

I år har jag följt med det fullspäckade Finland 100 -jubileumsårets jippon och evenemang mest på avstånd (ett par fågelholkar hängde jag ändå upp och registrerade med pappa på sommarstugan i Pargas). Det minst sagt imponerande kulturåret lider mot sitt slut, fast självständighetsdagens stora fest naturligtvis ännu är på kommande. Här i dresden firade vi lokala finnar i förskott redan på lördagen 25.11. Drygt femtio gäster, på programmet fanns ett Finlandfrågesport (nej, jag visste inte hur många dubbar Nokias däck modell si eller så har men nog att tosteblåvingen är Finlands nya nationalfjärill), läcker middagsbuffet, finnjukebox och en pop-up utställning, dit varje gäst fick hämta sitt eget Finland-föremål försedd med en kort förklaring.

Utställningsföremålen visade ett roligt urval av "typiskt finskt"! Fazers choklad, salmiak, Fiskars kökssax, Virkkalas glas och en Marimekkoskjorta fanns naturligtvis på bordet - de är ju föremål som även finlandsfinskarna ser som finska. Men bland dessa klassiker fanns också en smörkniv av trä, en osthyvel och en reflex - saker som jag först i Tyskland lärde mig att uppskatta som finska fiffigheter. Jag själv hämtade just en reflex, och det var också det enda föremålet som fanns dubbelt på utställningen. Visst finns det reflekterande tygremsor i tyska vinterkläder också, men fritt hängande reflexer känner ingen igen: i höst har redan tre vänliga tyskar stannat mig på gatan för att säga att jag har något hängande från min jacka... och så får jag förklara att ja, den skall hänga just där, på knähöjd, högra sidan, fritt dinglande. Och ifall jag ännu förklarar att reflexer är väldigt vanliga i Finland är svaret garanterat att "jo, men det är ju mycket mörkare där än här!"

Är det verkligen? Idag går solen ner klockan 15:34 i Åbo och klockan 16:34 i Dresden - inte så stor skillnad, alltså! Dessutom finns det mycket fler gatulampor i Åbo än i Tyskland, och de lyser hela natten medan många av dem  i Dresden släcks klockan 23. Alltså får mina kära förbipasserande tyskar även i fortsättningen förundra sig över vad som fastnat på min jacka!

Talvista vehreyttä - Grönska i vintern

TÄLLAISTA tänään Tharandtissa - SÅHÄR såg det ut i Tharandt idag

Jäinpä tänään, kuulaankauniina syyspäivänä, pitkästä aikaa ihailemaan muraatteja. Huomasin, että olen jo tottunut noihin ikivihreisiin köynnöksiin, jotka ensimmäisien saksanreissujen aikaan tuntuivat niin eksoottisilta. Joskus sitä kuitenkin havahtuu ihailemaan taas itsestäänselvyyksiä...

Idag var det en vacker men kall höstdag, och jag fastnade för första gången på länge och beundra murgrönan som växer lite överallt. Jag märkte att jag långsamt blivit van vid denna vintergröna klängväxt, som var så väldigt exotisk då jag första gången besökte Tyskland. Ibland är det nog bra att titta lite närmare på saker man tar för givet...

Tällaiselta muraatti näyttää aina mielikuvissani - kiipeilevältä, tummanvihreältä ja selvästi liuskalehtisenä...

Såhär ser murgröna ut för mitt inre öga - klättrande, mörkgrönt och med tydligt fingrade blad...

...mutta tämä - vaaleamman vihreät tasaisen kolmiomaiset muhkeasti pensaassa kasvavat lehdet - kuitenkin vastaa todellisuutta vähintään yhtä hyvin! Muraatilla on suorastaan erikoinen kasvutapa. Kun se on saavuttanut tavoitteensa - kiivennyt sopivasti valoisaan paikkaan - se alkaakin kasvattaa aivan erinäköisiä lehtiä, sekä lisäksi pieniä vihreitä kukkia jotka talvella kypsyvät tumman sinisiksi (myrkyllisiksi) marjoiksi. Näitä eri ikäisiä kasveja luulisi helposti eri lajeiksi!

...men det här - ljusare gröna och jämnkantade, lite triangelformade blad som växer som en yvig buske - är minst lika typiskt för murgrönan! Murgrönan har ett speciellt sätt att växa. Då den har nått sitt mål - ett lämpligt ljust ställe - börjar den gro helt annorlunda blad och dessutom små gröna blommor som under vintern mognar till (giftiga) mörkblå bär. Man skulle lätt kunna tro att det rör sig om två olika växtarter!

Toisin kuin suomalaiset havumetsät, ovat keskieurooppalaiset lehtimetsät melko harmaata katseltavaa talvikaudella. Ellei niissä sitten kasva muraattia! Tämä vaahtera on karistanut jo lehtensä, mutta sen vallannut muraatti viheriöi vuoden ympäri.

Till skillnad från de finska barrskogarna är mellaneuropeiska lövskogar ganska gråa under vinterhalvåret. Förutom om det råkar finnas murgröna i skogen! Denna lönn har tappat sina löv för vintern, men murgrönan som klättrar upp längs dess stam grönskar året om.

Takatalvi - Vinter igen

Jaahas. Sitten viimekertaisten keväisten valokuvien on täällä saksanmaalla otettu kunnolla takapakkia sään suhteen. Eilen reissasin junalla Berliinistä Dresdeniin, ja matkan aikana alkoi maisema radanvarrella muuttua valkoisemmaksi ja valkoisemmaksi... Tänään verhoja aamulla raottaessani olikin edessä varsinainen Talven Ihmemaa! Ihan kaunista ja mukavaa tämäkin, mutta mielessäni olin jo niin virittäytynyt kevättaajuudelle, etten jaksa oikein täysillä innostua lumesta. No, tuskinpa tätä kauaa kestää, lähipäivinä pitäisi elohopean jo kivuta plussan puolelle, vaikkakin vain vaivoin. Varsinaisen kevätsään palaamista saan näemmä odotella vielä ainakin viikon verran. Keikkuen tulevi, tosiaan!

Just så. Sedan förra inläggets våriga bilder har vädret här i Tyskland tagit några steg bakåt. Igår reste jag med tåg från Berlin till Dresden, och under resan blev landskapet längs rälsen vitare och vitare... idag då jag öppnade gardinerna hade jag ett riktigt Vinterparadis framför ögonen! Helt vackert och trevligt, jovisst, men jag var redan så inställd på våren att jag inte riktigt orkar glädja mig åt snön. Nå, knappast varar det här väldigt länge, redan under de närmaste dagarna lär temperaturen klättra över nollstrecket, fastän bara knappt. Det riktiga vårvädret låter vänta på sig i åtminstone någon vecka eller så. Våren kan verkligen vara oberäknerlig!

Paperintaittelua vastaanottokeskuksessa - Pappersvikning på mottagningscentral

VASTAANOTTOKESKUKSEEN ei saa viedä mitään terävää tai asetta muistuttavaa. Neuvottelun jälkeen sain kuitenkin tuoda lasten muoviset paperisakset, olivathan ne ketjulla kiinni korissani... MAN FÅR inte ta några vassa eller vapenlika föremål till en mottagningscentral. Efter några om och men fick jag ändå hämta med mig plastsaxar för småbarn, så länge de var fastkädjade på min korg.

Kukaan tuskin on voinut välttyä kuulemasta yhtä sun toista pakolaiskriisistä eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Saksasta varmaan kuuluu sekalaista sanomaa - toisaalta tänne saapuu ihan tajuttomat määrät turvapaikanhakijoita ja vastaanoto toimii jokseenkin hyvin. Ja toisaalta etenkin täällä Saksissa kuuluu rankkaakin maahanmuuttokritiikkiä poliittiselta oikealta.

Dresdenissä opiskelijoiden arjessa pakolaiskriisi näkyy lähinnä peruuntuneina yliopistoliikunnan vuoroina - yliopiston suuret liikuntasalit kun on muunnettu tilapäisiksi vastaanottokeskuksiksi. Kuusisataa henkeä kahdessa makuusalissa ja yhdessä yhdistetyssä ruoka-/harraste-/ koulusalissa. Miehiä, naisia, lapsia...ja auttavia opiskelijoita. Yliopiston rehtori, joka tuntuu muutenkin olevan todella yhteiskuntaaktiivista sorttia, on kehottanut opiskelijoita auttamaan - ja kirjeellä myös kiittänyt opiskelijakuntaa jo annetusta avusta.

Itse en kuitenkaan malttanut ottaa vastuulleni kahdeksan tunnin apu- ja valvontavuoroja urheiluhalleilla, vaan yritin keksiä muita tapoja auttaa. Erään vastaanottokeskuksessa jo aiemmin avustaneen tuttavan seurassa menin siis viime viikolla kori täynnä paperintaittelumalleja ja värikkäitä papereita tarjoamaan origami-tuokiota lapsille. Hauskaa oli - niin pikkuisilla askartelijoilla kuin minullakin! Vaikkemme ymmärtäneet toisiamme muutamaa englanninkielistä sanaa lukuunottamatta, oli meininki heti samanlaista kuin vaikkapa suomalaisen sudenpentupartiolaisryhmän kanssa - into piukalla vietiin niin paperit kuin värikynätkin käsistä, ja hetken kuluttua pienet kädet tunkivat kilpaa valmiita tuotoksia nenäni alle ihailtavaksi. Puolitoista tuntia kului kuin siivillä...vasta jälkeenpäin huomasin olevani aivan rättiväsynyt. Tälle ja seuraaville viikoille koetan keksiä jotain muuta askartelua, ongelmaksi vain näyttää koituvan se, että kaikki aktiviteetit järjestetään nyt facebookin kautta... ja siihen suohon kun en helposti suostu suksimaan. Katsotaan, antaako oma itsepäisyys periksi, vai saanko hoidettua kommunikaation muiden auttajien kanssa jotain toista kautta.

Visiitti vastaanottokeskuksessa oli mielenkiintoinen kokemus. Tiedän, että itselläni on vaikeuksia nukkua viikonlopun verran kahdeksan hengen hostellihuoneessa omassa makuupussissa pehmeässä sängyssä. En tiedä, pärjäisinkö ollenkaan tuollaisessa valtavassa väliseinättömässä salissa satojen muiden kanssa viikkotolkulla... Itse asiassa en ymmärrä ollenkaan, miten kaikki vastaantulevat turvapaikanhakijat - niin lapset kuin vanhemmatkin - jaksoivat hymyillä ja olla kiitollisia.

Haastanpa teidätkin, hyvät lukijat, kantamaan jonkun, omannäköisenne korren kekoon pakolaisten puolesta! Melkein kaikenlaista avustusta tarvitaan!

LEIJONIA, koiria, sydämiä, kravatteja...ja piirustus kotitalosta. LEJON, hundar, hjärtan, slipsar... och en teckning av ett hus.

Ingen har väl kunnat undgå nyheter om flyktingskrisen på olika håll i Europa och världen. Från Tyskland hörs det säkert ett och annat. Å ena sidan anländer det en otrolig mängd asylsökanden varje dag och mottagningen fungerar någolunda väl. Å andra sidan hör man en hel del kritiska röster från den politiska högern speciellt här i Saxen.

I Dresdens studentvardag syns flyktingskrisen främst som inhiberade sportkurser - universitetets stora sporthallar har förvandlats till tillfälliga mottagningscentrum. Sexhundra människor i två sovsalar och en mat-/ hobby-/ skolsal. Män, kvinnor, barn... och hjälpande studenter. Universitetets rektor, som annars också verkar vara en samhällsaktiv person, har uppmanat studenter att hjälpa till - och också skickat ett fint tackbrev till alla för hjälpen.

Själv vågade jag ändå inte ta någon 8 timmars skikt på sporthallen, utan försökte komma på andra sätt att hjälpa till. En kompis som redan tidigare hjälpt till på centret följde med mig förra veckan då jag gick för att hålla en pysselworkshop åt barn - med korgen full av origamipapper och vikmodeller. Det var roligt - såväl för de små pysslarna som för mig själv! Fast vi inte förstod varandra förutom med ett par ord på engelska, var farten den samma som till exempel min vargungegrupp med scouterna i Finland. Snabbt försvann både pappren och färgpennorna, och efter en stund räckte ivriga små händer stolt allehanda alster framför min näsa för att beundras. En och en halv timme försvann snabbt, förs efteråt märkte jag hur utmattad jag var. För denna och de följande veckorna försöker jag komma på något nytt att pyssla, men det finns ett problem: alla fritidsaktiviteter för de asylsökandena organiseras nu via facebook... och jag har inte tänkt sätta upp ett konto där. Får se om min envishet ger vika, eller om jag lyckas finna en annan väg för kommunikation...

Det var intressant att besöka ett motagningscentrum. Jag vet, att jag själv har det svårt att sova över ett veckoslut i ett åttapersoners hostellrum i egen sovsäck och mjuk säng. Jag vet inte om jag alls skulle klara mig i en sådan där väldig sal med hundratals andra vecka efter vecka... i själva verket förstår jag inte alls, hur alla asylsökanden som jag stötte på, både barn och vuxna, orkade le och vara tacksamma.

Jag utmanar er, kära läsare, att bära en strå i stacken för flyktingar! Sök själv ut ett strå som passar dig och som är lätt nog att bära... det behövs hjälp med nästan allt!

Hetta - Hellettä

 

Jajaja, jag har hört att ni därhemma i Finland har det kalt, den kallaste sommaren i 50 år. Lyckans ostar! Här är det varmt. Nej, gassande hett. Och på flera ställen den torraste sommaren på Över 50 år. Dag efter dag efter dag efter vecka efter månad klättrar den röda pelaren i termometern över 30 gradersstrecket. Vi sover med fläkten på högsta inställningen susandes i sovrumshörnet. Regn har jag inte sett på länge, och i bara korta snuttar - vi har inte ens haft ordentliga åskstormar såsom vi brukar i Dresden. Ja, på sätt och vis härligt, men för mycket av det goda är inte heller bra - speciellt då man borde jobba och så. Vår aprikosträd i trädgården torkade ut och dog för en månad sedan (*snyft*). På vägen hem från scouternas medeltidsvecka (bilder kommer senare...) såg skogarna brunbrända ut, och vi såg en helikopter som försökte släcka en skogsbrand. Och jag har ingen lust och ork att klättra uppförsbacke för att vattna resten av trädgården...

En räddning i nöden är vår lilla å Weisseritz som har blivit ett gemensamt vardagsrum för alla som bor i närheten. Barn, hundar, gubbar, tanter och tonåringar sitter, vadar, simmar och skuttar omkring i det klara vattnet och grillar, solar, läser och textar på stranden. Det finns ingen officiel, begränsad badplats, inga varningsskyltar, inga öppethållningstider...och ändå fungerar det finfint. Tummen upp!

Joojoo, olen kuullut, että teillä siellä kotisuomessa on kylmä, kylmin kesä 50 vuoteen. Onnenpekat! Täällä on kuuma. Ei, vaan polttava helle. Ja monin paikoin kuivin kesä Yli 50 vuoteen. Päivästä päivään ja viikkoon ja kuukauteen lämpömittarin punainen viivanen uskollisesti kiipeää yli 30 asteen rajan. Nukumme tuuletin täysillä makuuhuoneen nurkassa suristen. Sadetta en ole nähnyt pitkiin aikoihin - täällä ei edes ole ollut Dresdenin perinteisiä kesäukkosmyrskyjä. Juupajuu, nautinnollista on, mutta kun pitäisi tehdä töitä ja silleen. Aprikoosipuumme puutarhassa kuivui ja kuoli kuukausi sitten (*nyyh*). Matkalla kotiin partiolaisten keskiaikaviikolta (kuvia luvassa myöhemmin...) metsät näyttivät ruskeankuivilta, ja näimme helikopterin sammuttamassa metsäpaloa. Eikä minulla ole mitään intoa kiivetä auringon alla ylämäkeen kastelemaan puutarhaa...

Onneksi pieni Weisseritz-jokemme tuo helpotusta helteeseen. Siitä on tullut koko kansan olohuone. Lapsia, koiria, ukkoja, tätejä ja teinejä istuu, kahlaa, ui ja pomppii kirkkaassa vedessä ja grillaa, lukee ja tekstailee rannalla. Ei rajattua uima-aluetta, ei varoituskylttejä, ei aukioloaikoja... ja silti toimii hyvin. Peukku pystyyn!

Gemenskap - Yhteisöllisyyttä

GRILLNING med grannarna förra torsdagen - GRILLAUSTA naapureitten kanssa viime torstaina

En skillnad mellan att bo i Finland och i Tyskland är att här lär man känna sina grannar  - framförallt de gamla höghusen är relativt små, och man lär sig snabbt vem som bur i vilken bostad.  Dessutom beställer tyskarna mycket mera varor hem per Internet, och om man inte är hemma då paketet kommer lämnar posten ditt paket hos någon av grannarna - och så får man hämta den därifrån, istället för en postbyrå någonstans längre bort. Dessa postträffar bidrar också till att man hälsar på hos grannarna lite oftare och byter några ord i dörröppningen. Egentligen ganska mysigt, fast det har tagit mig tre år att riktigt komma in i den här nya sociala dimensionen...

Det är också mycket vanligare än i Finland att göra något tillsammans med sina grannar. I vårt hus till exempel hänger det ganska ofta en inbjudan till "Hausgrillen" - husgrillning - där man får skriva om man har intresse för grillknytkalas en viss kväll. Och ganska ofta har vi haft åtminstone någon från varje bostad på plats! Grillkvällarna är trevliga - alla hämtar med sig något gott, barnen springer omkring och man sitter ute i den mysiga sommarkvällen sent in på natten.

VÅR minsta granne, den tre veckor gamla Miriam, sov gott hela kvällen - PIENIN naapurimme, kolme viikkoa vanha Miriam, nukkui sikeästi koko illan.

Yksi ero Suomessa ja Saksassa asumisen välillä on suhde naapureihin - etenkin vanhoissa kerrostaloissa on suhteellisen vähän asuntoja, ja naapurit oppii nopeasti tuntemaan. Lisäksi Saksalaiset tilaavat paljon enemmän tavaraa netistä suoraan kotiin, ja jos et satu olemaan kotona paketin saapuessa jättää postimies pakettisi jollekulle naapurille - ja sitten sen saa hakea sieltä sen sijaan, että joutuisi lähtemään kauempana olevaan postitoimistoon. Näiden postitapaamisten puitteissa tulee säännöllisesti käytyä naapureiden ovensuussa notkumassa ja vaihtamassa kuulumisia. Oikeastaan aika mukavaa, vaikka minulla onkin kestänyut kolme vuotta oikein tajuta tämä uusi sosiaalinen ulottuvuus...

Täällä on myös paljon yleisempää tehdä jotain yhdessä naapureitten kanssa. Meidänkin talomme rappukäytävässä roikkuu usein kutsu talogrilli-iltaan, ja halukkaat kirjoittavat itsensä sitten nyyttikestilistalle. Ja aika usein paikalle ilmestyy edes joku joka asunnosta! Grilli-illat ovat mukavia - kaikki tuovat jotain pientä purtavaa, lapset juoksentelevat ympäri pihaa ja koko talon asukkaat istuvat pimenevässä kesäillassa myöhäänh yöhön saakka.

Solförmörkelse - Auringonpimennys

SOLFÖRMÖRKELSEN sedd från mitt arbetsrum i Tharandt. Kolla den röda linsöverstrålningen vänster om själva solen, där ser man hur solen (liten vit klick) redan är lite täckt! AURINGONPIMENNYS työhuoneessani Tharandtissa. Punaisessa linssiheijastuksessa auringon vasemmalla puolella näkyy, miten aurinko (pieni valkea läikkä) on jo vähän peitossa.

 Förra veckan var det partiell solförmörkelse i stora delar av Europa (ni lyckades knappast missa det, eller?). Här i Dresden täcktes solen bara till 73%, men i alla fall sken den från en klar himmel för en gångs skull. Och förstås hade jag inga lämpliga specialglas att titta igenom. Hmf. Efter lite tricksande lyckades jag ändå spegla fenomenet på min mobiltelefonsskärm så, att själva solen var bakom en fönsterbalk men någon konstig "linsöverstrålning" (måste kolla upp det där ordet) från fönsterglaset och det mångdubbla skärmglaset i min telefon klart och tydligt visade hur långt förmörkelsen var. Men bara om jag höll telefonen i Just rätt vinkel. Och sedan påminde min syster mig om det superenkla tricket med lådkamera - man gör ett minimalt hål i ett papper med en nål riktar pappret mot solen och håller ett annat papper bakom det första som "skärm". Och voilà, där ser man en perfekt liten bild av solförmörkelsen!

Utanför var ljuset helt konstigt... lite som skymmning, fast mit på dagen. Och inte mycket - bara så att man fick en känsla av att något var konstigt. Men knappast hade man märkt nå't över huvudtaget om man inte hade vetat att det är solförmörkelse på gång.

EN OTROLIG bild...på ett klottpapper med ett minimalt hål (typ 10 cm ovanför min tumme). USKOMATON kuva...suttupaperista jossa on minimaalinen reikä (n. 10 cm peukaloni yläpuolella)

HÄR ser man hur det lite täckta solljuset sipprar genom det lilla hålet ovan och reflekteras på ett annat klottpapper. Fenomenalt ;) TÄSSÄ näkyy, miten vähän peitossa oleva auringonvalo tunkee sen minimaalisen reiän läpi ja heijastuu toiselle suttupaperille. Aivan mahtavaa ;)

Viimeviikolla näkyi osittainen auringonpimennys suuressa osassa Eurooppaa (tuskin onnistuitte välttämään tämän suur-uutisen?). Täällä Dresdenissä aurinko oli vain 73% peitossa, mutta ainakin se kerrankin paistoi kirkkaalta taivaalta. Eikä minulla tietenkään ollut mitään erikoislaseja, joiden läpi ilmiötä olisi voinut tihrustella. Höh. Pienen kikkailun tuloksena onnistuin kuitenkin peilaamaan pimennyksen kännykkäni näytölle niin, että itse aurinko oli ikkunapalkin takana ja näkyvissä oli vain jonkinlainen linssiheijastus ikkunalasista ja kännykkäni monikerroksisesta näyttölasista - ja tuossa heijastuksessa näkyi oikein hyvin, kuinka pitkälle pimennys oli edennyt. Ja sitten siskoni muistutti minua superhelposta reikäkamerametodista - tehdään neulalla reikä paperiin, suunnataan paperi kohti aurinkoa ja laitetaan sen taakse toinen paperi "valkokankaaksi". Ja kappas, paperille heijastuu täydellinen pieni kuva auringonpimennyksestä!

Ulkona valaistus oli ihan omituinen. Hiukan kuin aamu- tai iltahämärässä, vaikkakin keskipäivällä. Ja kuitenkin sen verran vähän, etten välttämättä olisi huomannut mitään outoa, ellen olisi tiennyt, että meneillään on auringonpimennys.

Tuokaa mukananne - Hämta med er

Lisäsinpä iloksenne uuden sivun (ei vain päivityksen!) blogiini. Ylärivillä oikealla löytyy nyt linkki "Tuokaa mukananne". Sieltä voitte kätevästi arpoa matkalaukkuun sopivan tuliaisen, kun tulette tänne käymään ;) Sillä tottahan toki olette tulossa, eikös? Saksasta nyt ei vaan kertakaikkiaan saa mignonmunia tai jauhettua pomeranssinkuorta.


Jag lade till en hel sida (inte bara ett inlägg!) till er glädje. Uppe till höger hittar ni nu en länk "hämta med er". Där kan ni enkelt lotta ut en passande hälsning till mig från Finland då ni kommer på besök hit ;) För visst har ni tänkt komma, eller? Det är nu bara helt enkelt så att man inte kan köpa mignonägg eller malen pomeransskal i Tyskland.

Februaritraditioner i Dresden - Helmikuuperinteitä Dresdenissä

13.2, dagen då Dresden bombades för 70 år sedan, kom och gick i år utan några Nazimarscher i stan. Hurra! I några småstäder hade det visst ordnats något, men inget i så stor skala som det "brukade" vara för några år sedan i Dresden. Men helt utan nynazister kom vi tyvärr inte undan i år heller.

Igår, söndagen 15.2 gällde det att klä på sig varmt, packa ner en termos med varm saft och bege sig ut. Inte i fastlagspulkabacken, tyvärr, utan till en motdemonstration. En 500 pers nazigrupp skulle marschera med poliseskort genom staden, och dem ville vi och hundratals andra stoppa. Det hela var förvirrande, var skulle vi stå bäst? Vart hade vi "bokat tillstånd" för vår motdemonstration? Det är inte enkelt att organisera tusen människor, speciellt då någon strategiskt lyckades blockera dresden nazifrei-internetsidan som används för att sprida aktuell information och instruktioner i realtid.

Poliser i svarta rustningar och hjälmar fanns lite överallt, polisbilar och -hästar likväl. "Vår" sida ackompanjerades med högtalarbilar med klischévänsterreggaemusik ;). Till sist fann vi oss själva sittande mitt på gatan, blockerande hela vägen och själva spärrade av en rad polisbilar. Så kom det nya besked från organisatörerna, nazina hade ändrat rutt och vi (vår lilla grupp med scouter och rollspelare, och så några hundra andra människor - på andra håll i stan gjorde andra motsvarande grupper samma sak) sprang till en annan gata och satte oss ner igen, före poliserna hann på plats. Det hela gick nog fredligt till var jag satt, men på andra håll hade polisen tydligen varit ganska nervös och skuffat folk ur vägen. Tjah, inte att undra på, kanske, visst fanns det i vår motdemonstrationsmassa också dem som inte nöjde sig med att ropa ut skällsord mot nazina utan också uttryckte sitt missnöje mot polisen. Vi satt och åt kanelbullar från Ikea. Polisbilarna har förresten jättestarka körljus som är precis på ögonhöjd då man sitter på gatan.

Tjah. I något skede fick poliserna ändå nog av oss, och gav oss tre minuter tid att försvinna från gatan, åt olika håll i små grupper, bitte. Jag och Tobias lydde faktiskt, kanske lite skamsna, men om polisen i något skede skulle ha börjat samla personuppgifter skulle det säkert ha varit jobbigare för mig som "utländsk rebell" att förklara mig, än för de tyska studenterna. De flesta andra gav inte upp så lätt, och till sist hade polisen inte ens gjort något, blockadsittarna fick sitta kvar på vägen.

Av vettiga skäl tog jag inga foton under demonstrationen. Åtminstone tillsvidare finns det dock bra (kanske lite dramatiserade) bilder från söndagen i adressen: http://www.dnn-online.de/web/dnn/specials/dresden-gedenken/detail/-/specific/Mehrere-Tausend-Dresdner-halten-Neonazi-Aufzug-von-der-Truemmerfrau-fern-3461887535 .

Nazina fick vänta, ta omvägar, vänta och ta omvägar igen, och till sist bege sig tillbaka till tågstationen utan att ha uträttat något desto större. Jess. Det lilla som vi såg av dem var...overkligt. Flaggor. Klassisk musik ur högtalare - Vivaldis vinter bla.. Och plakater om hur Dresden var ett oskyldigt offer för bombningen.

Det här med "Opfermythos" - offermyten - är något som varit mycket uppe på senaste tiden i Dresden. En sorlig sanning är att under andra världskriget var Dresden tyvärr inte bara en fridfull och oskyldig konstens stad som högeraktivisterna ofta hävdar, nej, även härifrån deporterades massor med judar till koncentrationsläger och nazismen blomstrade. Fast det förstås var en tragedi att Dresden bombades efter att kriget egentligen redan var slut, var det kanske inte så oväntat.

För några veckor sedan var jag på en minnesgudstjänst för Auschwitz befrielse. Även där predikades Dresdens och Tysklands skuld. Jag måste nog medge, att jag inte är riktigt säker på att skuld är den enda rätta vägen... hjälper det att generation efter generation lärs att skämmas för sitt land och sina gammelföräldrar? Visst är det viktigt att minnas och att förhindra att något motsvarande någonsin händer igen. Men finns det inte minnen utan personlig skuld?

 Dresden är nog en lite kontroversiell stad att leva i, speciellt i februari.




13.2, päivä, jolloin Dresden pommitettiin 70 vuotta sitten, tuli ja meni ilman natsimarsseja kaupungissa. Hurraa! Joissain pikkukaupungeissa oli kuulemma järjestetty jotain, muttei mitään niin suurta kuin mitä Dresdenissä "oli tapana" vielä muutama vuosi sitten. Mutta täysin uusnatsitta emme tästäkään helmikuusta selvinneet.

Eilen, sunnuntaina 15.2, kannatti pukeutua lämpimästi ja pakata reppuun termospullollinen lämmintä mehua. Valitettavasti emme suunnistaneet laskiaismäkeen vaan vastamielenosoitukseen. 500-päinen natsilauma aikoi marssia poliisisaattueessa kaupungin halki, ja sadat ihmiset, me mukaanlukien, jalkautuivat hankaloittamaan aiottua marssia. Tilanne oli hieman hämmentävä, missä olisimme parhaiten tiellä? Minne meillä oikein oli mielenosoitusoikeus varattuna? Ei ole helppoa organisoida yli tuhatta ihmistä, ainakaan kun joku strategisesti onnistui tukkimaan tärkeimmän tiedotuskanavamme, dresden-nazifrei-internetsivuston jota käytetään reaaliaikaisissa ilmoituksissa ja ohjeistuksissa.

Poliiseja mustissa "haarniskoissa" ja kypärissä oli joka puolella, poliisiautoja ja -hevosia samoin. "Meidän" puoltamme säestivät kajariautot, joista soitettiin kliseistä vasemmistoreggaeta ;) Lopulta löysimme itsemme istumasta keskeltä katua, tukkimassa tietä ja itse motissa poliisiautojen välissä. Sitten saimme taas uusia tietoja järjestäjiltä, natsit olivat vaihtaneet reittiä ja me (pieni partiolais- ja roolipelaajaporukkamme ja sadat muut istujat, muualla kaupungilla oli lisäksi muita samanlaisia ryhmiä) juoksimme toiselle kadulle ja istahdimme taas alas, ennen kuin poliisit ehtivät paikalle. Koko aktio sujui kyllä oikein rauhallisesti ainakin meidän kohdallamme, jossain muualla poliisi oli kuulemma vähän hermostunut ja tuuppinut vastamielenosoittajia. Tjah, ehkei aivan suotta, kyllähän meidänkin massaamme mahtui niitä, jotka eivät tyytyneet huutelemaan rumia natseille, vaan myös osoittivat tyytymättömyyttään poliiseille. Istuimme syömässä Ikeasta ostettuja kanelipullia. Poliisiautojen ajovalot ovat muuten todella kirkkaat, ja aivan silmien korkeudella jos istuu maassa niiden edessä.

Jossain vaiheessa poliisi kuitenkin kyllästyi meihin istujiin, ja antoi meille kolme minuuttia aikaa nousta ja hävitä kadulta pienissä ryhmissä eri suuntiin, bitte. Minä ja Tobias itse asiassa tottelimme, ehkä vähän häpeissämme, mutta jos poliisi olisi jostain syystä alkanut tarkistaa henkilöpapereita, olisi minulla tainnut "ulkomaisena rettelöitsijänä" olla enemmän selittelemistä kuin keskivertodresdeniläisopiskelijalla. Suurin osa muista ei kuitenkaan antanut periksi yhtä helpolla, ja lopulta poliisi oli tyytynyt olemaan tekemättä mitään - tientukkijat saivat jatkaa istumistaan.

Järkisyistä en kuvannut mielenosoituksen aikana. Toistaiseksi ainakin seuraavasta osoitteesta löytyy hyviä, ehkä vähän dramatisoituja kuvia sunnuntailta: http://www.dnn-online.de/web/dnn/specials/dresden-gedenken/detail/-/specific/Mehrere-Tausend-Dresdner-halten-Neonazi-Aufzug-von-der-Truemmerfrau-fern-3461887535 .

Natsit saivat odottaa, ottaa kiertoteitä, odottaa ja kiertää taas, ja lopulta marssia takaisin juna-asemalle ilman, että mitään oikeastaan tuli saavutettua. Jess. Se vähä, mitä marssista näimme ja kuulimme oli...epätodellisen tuntuista. Lippuja. Klassista musiikkia kaijuttimista - mm. Vivaldin Talvi. Ja julisteita siitä, miten Dresden oli viaton pommituksen uhri.


Juuri tästä "Opfermythoksesta" - uhrimyytistä - on puhuttu Dresdenissä paljon. Surullinen totuus on, ettei Dresden toisen maailmansodan aikana ollut mikään viaton taiteen kaupunki, vaikka äärioikeistolaiset niin usein väittävätkin. Myös täältä kuljetettiin valtavasti juutalaisia keskitysleireille ja natsismi kukoisti. Tietysti oli tragedia, että Dresden pommitettiin kun sota oikeastaan oli jo ohi, mutta ehkei se sittenkään ollut niin odottamatonta.

Muutama viikko sitten olin Auschwitzin vapauttamisen muistojumalanpalveluksessa. Sielläkin saarnattiin Dresdenin jag Saksan syyllisyyttä. Minun on kyllä pakko myöntää, etten ole varma siitä, onko syyllisyys se oikea reitti... auttaako mitään, että sukupolvi toisensa jälkeen opetetaan häpeämään maataan ja isovanhempiaan? On tietysti todella tärkeää muistaa, mitä tapahtui ja kaikin tavoin estää karmean historian toistuminen. Mutta eikö muistoja muka olisi ilman henkilökohtaista syyllistämistä?

Dresden osaa kyllä olla aika ristiriitainen kotikaupunki, etenkin helmikuussa.

Dresden Nu - Dresden Nyt

Om ni alls följt nyheter har ni säkert märkt att Dresden ofta stått i rubrikerna, även i Finland. Plötsligt är vi under luppen på grund  de "rumsrent rasistiska" PEGIDA-marscherna som lockat tiotusentals människor vecka efter vecka och med terrorhot på tågstationen.

Tyvärr får ni i fortsättningen också lita er på nyheterna - jag märker att jag inte har så mycket att säga om saken! Jag har inte ens deltagit på motdemonstrationerna, först p.g.a. att jag aldrig var på plats och hade tid just då och förra veckan delvis nog också för att jag inte hade så stor lust att vara på plats och ställe ifall något faktiskt skulle ha hänt. Så på sätt och vis måste man väl tyvärr säga, att terroristerna nått sitt mål med mig - jag medger att jag ändrat mitt beteende, låtit bli att göra något samhällsaktivt som jag annars skulle ha gjort, tack vare dem. Det tål att tänka på. Jag följer med intresse, och på säkert avstånd, hur allt utvecklar sig här.

MIN och min kollegas stilla lilla motstånd på byrådörren - MINUN ja kollegani pieni hiljainen vastarinnanilmaus työhuoneemme ovessa.

Jos ollenkaan olette seuranneet uutisia, olette varmaan huomanneet, että Dresden vilahtelee vähän väliä otsikoissa myös Suomessa. Yhtäkkiä olemme maaliman mielenkiinnon kohteena sisäsiistin rasistisine PEGIDA marsseinemme, jotka ovat houkutelleet paikalle kymmeniä tuhansia kannattajia viikko toisensa jälkeen, ja rautatieaseman pommiuhkinemme.

Valitettavasti saatte jatkossakin tukeutua uutisiin - huomaan, ettei minulla ole kovin paljoa sanottavaa asiasta! En edes ole osallistunut vastamielenosoituksiin, aluksi siksi, ettei koskaan ollut aikaa ja mahdollisuutta osallistua ja viime viikolla kyllä osin siksikin, ettei huvittanut riskeerata olla tapahtumien keskipisteessä jos jotain ikävää todella olisi tapahtunut. Joten valitetavasti pitänee kai myöntää, että terroristit tavallaan ovat saavuttaneet tavoitteensa minun kohdallani - myönnän, että olen muuttanut käyttäytymistäni, ja jättänyt yhteiskunta-aktivismin vähemmälle, kuin mitä olisin ilman uhkailuja. Sitä sietää miettiä. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla, ja turvallisen välimatkan päästä.

Kahvimukeja- Kaffemuggar

Tobi on aikamoinen kahvinjuoja, ja olen jo jonkun aikaa säälivästi katsonut hänen kahta valtavaa halkeilevaa ja moneen kertaan paikattua kahvikuppiaan, toista täällä kotona ja toista työhuoneella kampuksella. Jonkun aikaa olen myös yrittänyt keksiä, mitä voisin maalata Dresdenin kolmessa ihanassa keramiikkatyöpajassa, jossa valittavana on valtava määrä raakapoltettuja kippoja, kuppeja, vateja, lautasia, pannuja, vaaseja ja figuriineja itse kymmenin värein ja tekniikoin maalattaviksi. Tobin ollessa konferenssimatkalla Amerikassa nämä kaksi aatosta yhtyivät kolmeksi mukavaksi askarteluillaksi kyseisissä keramiikkapajoissa, ja sain väännettyä kasaan kolme itsemaalattua (sisko auttoi löytämään hupaisia kahvilausahduksia netistä), lasitettua kahvimukia syntymäpäivälahjaksi Tobille: yhden kotiin, toisen töihin ja kolmannen puutarhalle.  Hauskaa oli, ja tuloksiinkin olen tyytyväinen. Mitäs seuraavaksi maalaisin... Kaipaako joku jotakin?

Kahvipensas - Kaffebuske

TOISENLAINEN kahvipensas (ja sisällä pieni yllätys) - EN annorlunda kaffebuske (med en liten överraskning inuti)

Maanantaimuki - måndagsmugg

Tobi är en sann kaffedrickare, och jag har redan en tid fått bevittna hur hans två enorma kaffemuggar hemma och på jobbet blir skråmigare och söndrigare för varje vecka som går. Ganska länge har jag också försökt hitta på något att måla och glasera på en av de tre härliga keramikverkstäder som vi har i Dresden och var man får välja ut råbrända koppar, muggar, tallrikar, fat, vaser och figuriner för målning med tiotals olika färger och tekniker. Då Tobi var på konferensresa i Amerika satt jag äntligen ihop ett och ett, och fick till stånd tre självmålade glaserade kaffemuggar (syrran hjälpte till med att hitta roliga kaffecitat från nätet) som födelsedagspresent åt Tobi: en hem, en till arbetet och en till trädgården. Målandet var jätteroligt, och jag är också nöjd med resultatet. Vad månne jag kunde måla näst... behöver nå'n något?

Tavallinen viikonloppu - Ett vanligt veckoslut

Tänä viikonloppuna on tullut taas tehtyä sitä sun tätä.

Perjantaina töiden jälkeen puutarhalle :) Saimme Tobin vanhemmilta lampeemme aurinkopaneelilla toimivan pumpun ja suodattimen kahden kultakalamme suureksi iloksi. Ja sehän oli pakko mennä asentamaan paikoilleen heti kun pääsin toukkatöistä kotiin. Hienosti toimii kun aurinko paistaa!

Keittelin kasaan yhden satsin mustaherukkahyytelöä, jota fanitin jo koulussa kanaviilokkipäivinä, mutta jota koskaan ei ole itse tullut aikaisemmin tehtyä. Mummopisteitä!


Detta veckoslut har jag igen sysslat med det ena och det andra.

På fredag efter jobbet bar det direkt av till trädgården :) Vi fick ett filter för vår damm av Tobis föräldrar (till guldfiskarnas stora glädje), och den måste man ju montera direkt då alla larverna var räknade i skogen. Funkar bra då solen skiner!

Jag kokade ihop en sats med svartvinbärsgelé som jag älskade redan i skolan de dagar som  hönsfrikasé stod på menyn, men som jag aldrig förr gjort på egen hand. Mormorspoäng!

NUO metalliset mötikät ovat robootteja, jotka poimivat ja kääntelevät noita kolmiopalikoita ja ampuvat noita vaneerisia mammutteja. Just joo. DE DÄR metall-lådorna är robotar som samlar upp och vänder de där triangelklossarna och skjuter de där fanermammuttarna. Just så.

3D-PRINTTERI tulostaa pöllöä, hitaasti kerros kerrokselta sulavasta muovista. EN 3D-printer printar en uggla, långsamt lager för lager av smält plast.

Illalla sain revittyä itseni liikkeelle Tieteiden Yöhön siskoni kaverilauman jatkoksi. Ihana jokavuotinen tapahtuma, jossa kaikki Dresdenin yliopiston tiedekunnat ja osastot sekä kaupungin muutkin tutkimuslaitokset esittelevät erityisalojaan. Ohjelmassa oli kaikkea tulivuorituhkapilvisimulaattorista (ok, tuolla en tosin itse käynyt) vanerisia mammutteja metsästäviin robootteihin sekä 3D-printteristä kemialliseen valoshowhun (siis aivan mahtava "tiedekoomikko" Magic Andy sai niin lapset kuin aikuisetkin paitsi nauramaan kippurassa myös ymmärtämään eron fosforesenssin, fluoresenssin ja kemoluminesenssin välillä). Ehdottomasti lempparikesätapahtumiani.

På kvällen lyckades jag sparka mig själv till Vetenskapens Natt tillsammans med min syster och hennes kompisar. Ett härligt årligt sommarevenemang där alla fakultät och avdelningar på Dresdens universitet samt stadens andra forskningsinstitut presenterar sina specialområden. På programmet stod allt från en vulkanaskmolnssimulator (ok, där var jag inte, men lär ha varit tufft) till robotar som jagade mammutar gjorda av faner och från en 3D-printer till en kemisk ljusshow (en helt fantastisk "vetenskapskomiker" Magic Andy fick såväl barn som vuxna både att gapskratta och att förstå skillnaden mellan fosforescens, fluorescens och kemoluminescens). Absolut ett av mina favoritsommarevenemang.

Lauantaina erään ystävän synttärijuhlille jännittämään ukkoskuuroa puutarhakatoksen alle. Miljoona herkullista kakkua *urp*.

På lördagen firade vi en kompis födelsedag under ett paviljongtak i åska och regn (och efteråt sol). miljoner av läckra kakor *örp*.

Kirsikankivien poistopiste - här plockade vi ut körsbärskärnor

TISKIKASA, valmiita hilloja, mehunkeittoa ja pullojen sterilisointia uunissa - DISKHÖG, färdiga syltburkar, kokande saft och sterilisering av flaskor i ugnen.

LISÄÄ valmiita tuotteita - MERA färdiga produkter

KIRSIKKAMEHUINEN kiireenvilkka kello kahdelta yöllä - EN KÖRSBÄRSSAFTIG Illakvick klockan två på natten

Lauantai-illalla muutimme keittiömme hillo-ja mehutehtaaksi. Kirsikoiden perkaaminen sujui tabletilta elokuvia katsellessa ja keittiön lattia tyhjeni marjaämpäreistä - kahdelta yöllä oli viimeisetkin viinimarjat ja kirsikat joko hillottu, mehustettu tai pakastettu.

På lördag kväll byggde vi om vårt kök till en sylt- och saftfabrik. Att rensa körsbär funkar bra då man kan titta på film samtidigt, och alla fruktämbare försvann från köksgolvet. Klockan två på natten hade även de sista vinbären och körsbären äntligen antingen kokats till sylt eller saft eller packats i frysen.

HATUN ainekset: olkihattu, kaksi huivia, nauhanpätkä, kuivattuja ruusuja, sulka, kaksi neulattua perhosta, nuppineuloja. Valmistusaika: 15 minuttia. HATTENS ingredienser: en stråhatt, två dukar, ett dekorband, torkade rosor, en fjäder, två nålade fjärillar, knappnålar. Produktionstid: 15 minuter.

Sunnuntai aamulla piti kiireessä leipoa englantilaisia "shortbread"-keksejä ja rakentaa viktoriaaninen hattu. Jäi vähän viimetippaan. Viikonlopun toiset syntymäpäiväjuhlat, joita vietettiin olohuonepiknin muodossa viime vuosisadan vaihteen teemalla. Miljoona herkullista kakkua *urp*.

På söndag morgon gällde det att snabbt baka engelska "shortbreads" (kex av mördeg, typ), och bygga en viktorianisk hatt. I sista sekunden. Veckoslutets andra födelsedag firades med viktoriansk vardagsrumspiknik. Miljoner av läckra kakor *örp*.

Kotona kolmen maissa, kiipesin puutarhalle hakemaan lähes kilon kokoiseksi paisuneen kesäkurpitsan ruokapöytään ja kastelemaan kaikki istutukset. Sitten vielä hetkeksi helteessä kahlaamaan ikkunamme alla virtaavaan jokeen, ja sitten meikäläinen lysähti tähän tietokoneen ääreen - suurkiitos Tobille kesäkurpitsan höystämisestä sunnuntaipäivälliseksi.

Hauskaa ja herkullista! Ja ehtiihän tässä vielä muutaman tunnin löhötäkin ennen seuraavan työviikon alkamista ;)

Hemma kring kl. tre, jag klättrade upp till trädgården för att skörda den nästan 1kg stora Zucchinin och för att vattna alla planteringar. Sen ännu vada en stund i "vår" å i den gassande hettan, och sedan fastnade jag här vid min dator - stort tack till Tobi som raffinerade sagda zucchini till en utmärkt söndagsmiddag.

Roligt och läckert! Och visst hinner man ännu lata sig ett par timmar före nästa arbetsvecka börjar imorgon ;)

Vårblomster i vårt kvarter - Kukkaloistoa korttelissamme

Dresden Nazifrei

NEJ, folk står inte i kö för en ny film. Det här är en liten bit av Dresdens "människokedja för solidaritet" just före den slöts till en ring igår kl. 18. EI, KUVAN ihmiset eivät jonota uuteen elokuvaan. Tässä näkyy pieni palanen Dresdenin "ihmisketjua solidarisuuden puolesta", juuri ennen kuin kaikki tarttuivat toisiaan kädestä klo 18.

13.2.1945 bombades Dresden. Datumet har sedan dess årligen gett anledning till allehanda minnesfester... men varför tysklands högerrörelse och nynazister tagit dagen som anledning att marschera genom staden är nog svårt att förstå. Det hela var som värst 2010 då det faktiskt gick ganska hett till mellan nazisterna och motdemonstranterna (nåja, alltså på Tyskland-skala, vi talar inte om Mellanöstern här! Men poliserna hade nog vattenkanonerna redo för säkerhets skull.). Efter det har motdemonstranterna blivit fler och fler varje år, och 2012 och 2013 lyckades de helt blockera nazimarschen. Staden har även officiellt börjat ordna en "människokedja" för att visa solidaritet och tolerans, och även igår slöt sig 11 000 (!!!) människor till en enorm ring kring hela innerstaden kl. 18. Det var fint.

Själva motdemonstrationen brukar äga rum just efter människokedjan, och Dresden Nazifrei-gruppen bör nog få en klapp på axeln för organisation. Det är nämligen alltid en hemlighet till sista sekunden var nazimarschen kommer att hållas, och Dresden Nazifrei försöker då genast få folk (studenter, stadsbor, gamla och unga brukar delta) till strategiska ställen i staden (infartsvägar, broar, torg osv.) för att blockera framfarten. Och samtidigt som de ordnar motdemonstranterna är det någon av dem som hela tiden är i kontakt med poliserna och ansöker tillstånd efter tillstånd för motdemonstrationen (för det är jätteviktigt att det skall gå lagligt till). Och så måste de hålla folket nöjda, så att de bara inte går hem i vinterkylan, utan orkar stå på ställe i några timmar... vilket sker med bilar som kör omkring med partymusik på högtalare :) Dessutom har de en hemsida som de uppdaterar hela tiden, och som alla följer med på sina mobiltelefoner (och som nazina alltid försöker att blockera och köra ner). Jag förstår inte hur de klarar av det hela.

Men en sak var Dresden Nazifrei inte förberedda på igår. De hade säkert tio planer för motdemonstrationen - var, när, hur många människor samt musik och gratis soppa - men då det visade sig att inga nazin överhuvudtaget fanns någonstans, att Dresden äntligen, 2014, var Nazifrei på trettonde februari, hade de ingen plan B. Alla (= tusentals människor som väntade runt i staden att något skulle hända) liksom bara gick förbryllade hem.

Ingen tycks våga tro att det gick så fint som de gick. Kanske har nazina bara bytt dag (det hade visst varit någon mindre marsch dagen före också i år) eller stad? Det kommande året visar säkert, ifall Dresden Nazifrei verkligen lyckats med sin ädla uppgift.

VI STOD och dansade en stund vid högtalarbilen före det visade sig att ingenting var på väg att hända överhuvudtaget. TANSSIMMME hetken kaijutinauton vieressä ennen kuin kävi selväksi, ettei mitään sen kummempaa tulisi ylipäätään tapahtumaan.

13.2.1945 Dresden pommitettiin. Päivämäärää on siitä lähtien käytetty milloin minkäkinlaisiin muistotilaisuuksiin... mutta on vaikea ymmärtää, miksi Saksan oikeistojärjestöt ja uusnatsit ovat nähneet päivän juuri sopivaksi tilaisuudeksi marssia Dresdenin läpi. Pahimmillaan tilanne oli 2010 jolloin natsit ja vastamielenosoittajat ottivat aika rajusti yhteen (nojoo, siis Saksan mittakaavalla, emme puhu mistään lähi-idästä! Mutta oli poliiseilla sentään vesikanuunat valmiina varmuuden vuoksi). Sen jälkeen vastamielenosoittajien määrä on kasvanut joka vuosi, ja 2012 sekä 2013 natsien marssi onnistuttiin kokonaan estämään. Kaupunki järjestää myös virallisen ihmisketjun solidarisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä, ja eilenkin 11000 (!!!) ihmistä tarttui toisiaan käsistä muodostaakseen valtavan piirin koko keskustan ympärille klo. 18. Se oli hienoa.

Varsinainen vastamielenosoitus alkaa tavallisesti heti ihmisketjun jälkeen, ja täytyy sanoa, että Dresden Nazifrei-ryhmä ansaitsee aplodit järjestelytaidoistaan. Natsimielenosoituksen reitti on nimittäin aina suuri salaisuus, joka julkistetaan vasta aivan ennen marssia, ja sillä hetkellä pitäisi onnistua siirtämään sadat vastamielenosoittajat sopiviin strateegisiin kohtiin kaupungissa. Ja samalla joku ryhmästä on jatkuvassa yhteydessä poliiseihin ja anoo mielenosoituslupia toisensa perään, jotta vastamielenosoituksesta saadaan täysin laillinen (tärkeää!). Ja sitten pitää vielä pitää helmikuisessa pimeässä pakkasessa seisoskelevat ihmiset tyytyväisinä ja menossa mukana muutaman tunnin ajan... mikä hoituu usean partymusiikkia soittavan ja uusimpia tiedotuksia jakavan kaiutinauton avulla :) Ryhmä päivittää myös jatkuvasti kotisivujaan, joita melkein kaikki paikallaolijat tuntuvat jatkuvasti seuraavan kännyköiltään, ja joita natsit tietysti aina yrittävät tukkia ja ajaa alas. En ymmärrä, miten mikään ryhmä saa järjestettyä mitään noin isoa, epävarmaa ja ennakoimatonta.

Yhteen asiaan Dresden Nazifrei ei kuitenkaan ollut valmistautunut eilen. Valmiina oli varmaan kymmenkunta suunnitelmaa siitä, miten ja minne ja kuinka paljon ja kuinka nopeasti ihmisiä saadaan siirrettyä sopiviin paikkoihin, mutta kun lopulta kävi ilmi, ettei koko kaupungissa näkynyt yhtään ainoata natsia, että Dresden vihdoin -2014- tosiaan oli Nazifrei kolmastoista helmikuuta, ei kenelläkään ollut varasuunnitelmaa. Kaikki (=tuhannet ihmiset, jotka odottelivat eri puolilla kaupunkia, että jotain tapahtuisi) vain lähtivät lopulta hämmentyneinä kotiin.

Kukaan ei oikein tuntunut uskovan, että kaikki sujui niin hienosti tänä vuonna. Ehkä natsit ovat vain vaihtaneet päivää (edellisenä päivänä olikin ilmeisesti ollut joku pieni spontaanimarssi)? Tai kaupunkia? Tuleva vuosi näyttänee, onko Dresden Nazifrei todella onnistunut nimikkotehtävässään.

Sächsische Schweitz

LÖYDÄTKÖ kuvasta kiipeilijän? Metsästä kohtisuoraan nousevat hiekkakivimuodostelmat tuovat väkisinkin mieleen muinaisen lohikäärmeen tai jättiläisen kivettyneen luurangon. HITTAR du en bergsbestigare i bilden? De majestätiska sandstensblocken som höjer sig upp från skogen påminner en om ett uråldrigt förstenat drakskelett.

Yllätys yllätys, avaruusoliopukujen sijaan saatte vihdoin kuvia jostakin ihan muusta! Kuten aikaisemmin mainitsin, kävimme hiljattain isän kanssa läheisessä luonnonpuistossa retkellä. Sächsische Schweitz (eli saksilainen Sveitsi - hyvä saksankielen ääntämisharjoitus) on suureksi osaksi kansallispuistoksi rauhoitettua hiekkakivipaasien halkomaa metsäaluetta, josta löytyy nykyään kattava verkosto retki- ja vaellusreittejä kaikenkuntoisille retkeilijöille pyörätuolillisista vuorikiipeilijöihin. Ehkä kuuluisin paikka koko alueella on "Bastei", kalliomuodostelma, jonka yhteydessä keskiajalla oli Elbe-joen liikennettä katapultein valvova Neurathenin linnake. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten ihmeessä kukaan koskaan on saanut mitään rakennettua torninkorkeille kivitasanteille, saati sitten minkälaisia taisteluita siellä aikoinaan on käyty pystysuoraa seinämää kohti hyökänneiden valtaajien ja korkealla linnoituksessa odottelevien puolustajien välillä. Jo kahdensadan vuoden ajan paikkaa on kuitenkin hallinnut turismi, ja käydessämme siellä tiistai aamulla syyslomien aikaan väkeä vauvasta vaariin oli kuhisemalla.

TUOLTA ylhäältä, jossa nyt seisoo kymmeniä turisteja, on ollut hyvä heitellä katapulteilla kiviä Elbeen. Näimme joitakin keskiaikaisen mallin mukaan valtavia hakattuja tasaptyöreitä kivikuulia, joiden valmistamisessa on varmaan kulunut tovi jos toinenkin. Vähänkö mahtoi harmittaa, jos sellaisen heitti ohi aiotun kohteen! DÄR DET nu står tiotals turister brukade man på medeltiden ha en katapult för att slunga stenar mot Elbe. Vi såg några helrunda stenkulor som gjorts efter medeltida modeller, och det har säkert tagit länge att tillverka bara en enda sådan projektil. Lite synd om man sedan missar sitt mål och kulan sjunker i flodbottnen!

Överraskning! Inga fler bilder på utomjordingar, utan något helt annat! Som jag tidigare nämnt var vi nyligen på utfärd till en närbelägen nationalpark. Sächsische Schweitz (Sachsiska Schweitz, en bra övning i tysk uttal) är ett skogsområde genomsållat med enorma sandstensklippor. Där finns flera utfärds- och vandringsrutter för allehanda vandrare från rullstolsseniorer till bergsbestigare. Huvudatraktionen är den sk. "Bastei", en klippformation bredvid vilken Neurathens fästning på medeltiden restes för att skydda floden elbe med hjälp av kastmaskiner. Det är svårt att förstå hur man överhuvudtaget lyckats bygga någonting uppe på de mäktiga klipporna, och lika svårt att föreställa sig de säkerligen ojämna striderna mellan angripare som försöker klättra uppför lodräta stenväggar och försvarare som väntar uppe i borgen. Sedan tvåhundra år tillbaka härskar nu turismen i den forna fästningen, och då vi en tisdag morgon under höstlovsveckan besökte stället vimlade det av besökare i alla åldrar.

HALUANKO edes tietää, mitä kävelykeppi tekee rotkossa? VILL jag ens veta vad kryckan gör i ravinen?

MEISTÄ suomalaisista tuntui kyllä aika oudolta, kun tällaisessa mahtavassa erämaisessa luontokohteessa oli väkeä kuin pipoa. Vähän niin kuin jossain Disneylandissa. Olisi se aika masentavaa, jos samoin kävisi Kevon Kanjonissa Lapissa. FÖR OSS finnar kändes det nog ganska konstigt att ha massor med folk vid en sådan här natursevärdhet. Lite som på Disneyland, eller så. Nog skulle det vara lite deprimerande, om det skulle se likadant ut i Kevo kanjon i Lappland.

ALHAALLA kallioiden juurella oli kylmää ja kosteaa vaikka ylhäällä oli lähes helle. Ihastelimme moneen kertaan sitä, miten kivet ja metsä puunjuurineen liittyvät yhteen täällä "kellarikerroksessa". NERE vid klippornas rot var det kallt och fuktigt fast det på toppen var över 20 grader varmt. Flera gånger beundrade vi hur fint klipporna och skogen med sina trädrötter fogas ihop här i "källarvåningen".

Storm i sommarnatten - myrsky kesäyössä

Kom just hem från dansträning. I t-skjorta (20 grader varmt i slutet av oktober). I beckmörkt (kl. 19). I stormvind (8-9 m/s + stormbyar). Systern uttryckte det hela rätt så passande per skype: "värsta Teneriffastormen".


Palasin juuri tanssitreeneistä. T-paidassa (20 astetta lämmintä lokakuun lopulla). Pilkkopimeässä (klo. 19). Myrskytuulessa (8-9 m/s ja myrskypuuskia). Sisko puki kokemuksen hyvin sanoiksi skypessä: "kauhee Teneriffamyrsky".

Papple?

Syksy alkaa tosissaan viiletä täälläkin, vaikka takana on huippukaunis viikonloppu. Eilen kävimme Tobin ja siskon kanssa läheisessä puutarhassa (sama, josta poimimme kesällä mansikoita) keräämässä omenoita. Kori jälleen hetkessä täynnä, punnituspisteellä tulokseksi tuli 12 kiloa :) Lisäksi nappasimme mukaan kilon päärynöitä ja 2,5 kiloa ihananmakeita luumuja. Tänään syyhysi sormet päästä taas hilloamaan, ja eräästä toisesta blogista löytyikin peräti 5 omenahilloreseptiä. Töitten jälkeen ostoskoriin kertyi hillosokeria, sitruunoita, kanelitankoja sekä tuoretta inkivääriä, ja ensimmäinen omena-luumuhilloerä valmistui tovi sitten. Todella herkullista, mutta jäi aika veteläksi...ehkäpä tuo jäähtyessään kiinteytyy...? Mutta, kurjuuksien kurjuus - meiltä on nyt lasipurkit* loppu! Siskon kämpästä kuulemma löytyy lisää, täytyy pistäytyä visiitille lähipäivinä.


*myös ne vihoviimeiset pitkulaiset makkarapurkit - saksalaiset kun ostavat makkaransa usein säilykelasipurkeissa. Öh?

OPETTELEN kalttaamaan luumuja - JAG lär mig att skålla plommon

De kyliga höstdagarna är äntligen här också, fast förra veckoslutet var ännu underbart vackert. Igår var vid med Tobi och min syster i en närbelägen trädgård (samma där vi plockade jordgubbar på sommaren) och samla äppel. Korgen full i nolltid, vågen visade 12 kilo :) Dessutom köpte vi ett kilo päron och 2,5 kilo härligt söta plommon. Idag kunde jag knappt vänta till efter arbetet på att börja  koka sylt, i en annan blogg (tyvärr på finska) hittade jag nämligen hela fem intressanta recept på äppelsylt. Efter att ha storhandlat syltsocker, citroner, kanelstänger och färsk ingefära var det dags att göra en första sats äppel-plommonsylt. Verkligen läckert, men ganska löst...kanske den stelnar då den kallnar...? Men, ack och ve, nu har vi slut på glasburkar*! Systern lär ha några hos sig, måste gå på besök dit.

*t.o.m. de sista korvburkarna (tyskarna köper sina korvar ofta i glaskonservburkar!) är fulla med sylt nu.

AIVAN paras härpäke - omenan kuorija, siivuttaja ja siemenkodan poistaja. Yleensä minulta jää laiskana omenat syömättä ja omenapiirakat tekemättä, koska omenoiden käsittely on muka niin hankalaa (verrattuna ehkä banaaniin). Löytyi sopuhintaan tädin vinkin perusteella Turun Claes Ohlssonilta. HELT BÄST: manick som skalar, skivar och kärnar ur äppel. Ofta låter lata jag bli att äta äppel eller att baka äppeltårta, för det är så jobbigt (jämfört med kanske bananer). Hittade denna (tack, moster, för tipset!) till ett rimligt pris på Claes Ohlsson i Åbo.

Ja asiaan vihkiytymättömille: otsikon vitsi löytyy seuraavasta videosta:

Och för er som inte känner till skämtet i rubriken, kolla här: