Läckra arbetsförmåner - Työsuhdeherkkuja

EN dag hade vi "matrester" till lunch efter doktorandernas fest kvällen innan - ERÄÄNÄ päivänä meillä oli "tähteitä" lounaaksi jatko-opiskelijoiden edellisen illan juhlien jäljiltä

Februari har varit en spännande månad. Förra veckan räckte jag in min sista artikel till en vetenskaplig tidsskrift för granskning (sammanlagt kommer min doktorsavhandling att bestå av fyra artiklar), och samtidigt har jag börjat på ett nytt jobb. För nästan ett år kommer jag att vara deltidstutor för magisterstuderanden på vårt internationella studieprogramm "Tropical Forestry" - tropisk skogsbruk.

Redan under den första månaden har det blivit klart att jobbet inte kommer att bli långtråkigt - just då jag lärt mig hur man sammanställer och skickar iväg frågeformulär till studenterna angående vinterterminens utvärdering var det dags att börja ta hand om alla inkommande ansökan för nästa höst - jag får både email och telefonsamtal från hela världen från Uganda till Myanmar! Framförallt telefonsamtalen har varit lite spännande med dålig ljudkvalitet och svåra dialekter, men jag tror att jag hittills alltid lyckats svara på rätta frågor.

OM kvällarna på exkursionen hade vi tid för olika spel, och det hela kändes som ett internationellt scoutläger - KENTTÄKURSSI-ILTOINA oli aikaa erilaisille peleille, ja tunnelma oli kuin kansainvälisellä partioleirillä

Jag ansvarade också för maten under en fyradagars exkursion till Zittau, en liten stad "mitt i skogen" vid den tysk-tjeckiska gränsen. Tacka vet jag scouterna - utan scoutlägererfarenhet skulle jag nog inte ha klarat av att räkna ut hur många potatisar, tepåsar eller bananer man behöver för 15 hungriga studenter, eller hur tidigt man måste börja förbereda en pastasås om middagen skall serveras klockan 14. Det lustigaste var nog att jag efter exkursionen var totalt utmattad och trodde hela dagen att det var söndag - så trött är jag nämligen normalt endast efter ett långt men roligt veckoslut med scoutvänner.

Det jobbigaste på jobbet är nog kommunikationen med diverse mera eller mindre officiella byrån och byråkrater på tyska. Förutom själva språket, som jag fortfarande inte behärskar perfekt, känns kulturskillnaderna ibland irriterande. Jag har en rätt så rättfram finsk stil, och universitetshierarkin med professorn på toppen samt en massa Niande känns konstlat. Får se vem av oss - jag eller professorn - tappar nerverna först ;)

HÄR kokas det kinesisk jordnötssås med hemlig recept - TÄSSÄ keitellään kiinalaista maapähkinäkastiketta salaisella reseptillä

Helmikuu on ollut jännittävä kuukausi. Viimeviikolla lähetin viimeisen artikkelini tietelliseen julkaisusarjaan arvioitavaksi (yhteensä väitöskirjani tulee koostumaan neljästä artikkelista), ja samalla olen aloittanut udessa työpaikassa. Lähes vuoden ajan tulen toimimaan kansainvälisen trooppisen metsätalouden "Tropical Forestry"-maisteriohjelman osa-aikaisena tuutorina.

Jo ensimmäisen kuukauden aikana on selvinnyt, ettei työstä ainakaan tule pitkäveteistä - juuri kun olin oppinut, miten kootaan ja lähetetään talvilukukauden arviointilomakkeet opiskelijoille, oli aika alkaa selvitellä ensi syksyn hakulomakkeita. Saan päivittäin sähköpostia ja puheluita eri puolilta maailmaa Ugandasta Myanmariin - etenkin puhelut ovat olleet jokseenkin jännittäviä vaihtelevan äänenlaadun ja hankalien aksenttien vuoksi, mutta luulen, että olen toistaiseksi onnistunut vastaamaan oikeisiin kysymyksiin.

Olin myös vastuussa nelipäiväisen kenttäkurssin ruokapuolesta. Kävimme opiskelijoiden kanssa Zittaussa - pienessä kaupungissa "keskellä metsää" Saksan ja Tsekin rajalla. Partiokokemuksen ansiosta osasin laskea, kuinka monta perunaa, teepussia ja banaania tarvitaan 15 nälkäiselle opiskelijalle, sekä kuinka aikaisin pitää alkaa valmistella pastakastiketta jos lounasta syödään klo 14. Hupaisinta oli se, että kun kurssin jälkeen palasin rättiväsyneenä mutta tyytyväisenä kotiin, olin aivan varma, että oli sunnuntai - samanlainen olo minulla on nimittäin tavallisesti vain hauskojen partioviikonloppujen jälkeen.

Työläintä työssä on kommunikointi erilaisten saksalaisten virastojen ja virkailijoiden kanssa. Kielen hallitsen jo jotakuinkin hyvin, mutta kulttuurierot välillä ärsyttävät. Olen jokseenkin suorapuheinen suomalainen, ja yliopistohierarkia jonka korkeimmalla koskemattomalla huipulla heiluu professori, ja johon kuuluu ylenpalttisesti teitittelyä tuntuu keinotekoiselta. Saas nähdä, kummalta palaa päreet ensiksi - minulta vai proffalta ;)

MERA läckerheter från vår ex-tempore lunch - LISÄÄ herkkuja yllätyslounaaltamme

Pieni on kaunista...mutta voi myös harmittaa suuresti ;) - Smått är vackert...men kan också orsaka stor bedrövelse ;)

Parin viimepäivän aikana olen törmännyt muutamaan tosi pieneen asiaan, jotka ovat venyttäneet suupieliä suuntaan jos toiseenkin:
Under de senaste dagarna har jag stött på några pyttesmå saker, som fått mig både att le och at grina illa:

Miniatyyriruusuja parvekkeellamme kevätauringossa (tammikuussa?!? Ei ole normaalia edes täällä Saksassa).
Miniatyrrosor på vår balkong i vårsolen (i januari?!? Högst ovanligt även här i Tyskland). 

Ahomansikoita samaisella parvekkeella (valitettavasti vain eivät kyllä maistu miltään keskitalvella).
Smultron på sagda balkong (tyvärr har de ingen alls smak på vintern).
 

Tämän mitättömän metallinpalan yhtäkkinen katkeaminen ärsytti todenteolla kun olin juuri tulossa töiden jälkeen hikisenä kotiin kuntosalilta, ja kauppakassi oli täynnä pakkaseen menevää tavaraa (ja siis ulkona on niin lämmin, että ruusut ja mansikat kukkii...eli ei niitä kalapuikkoja voinut sinnekään hankeen haudata). Onneksi onneksi aviopuolisko pääsi pyöräilemään töistä kotiin avaamaan oven! Mutta mikäs sininen se siinä murheenkryynin vieressä komeilee...? Todella pienen nallekarhun koipi :)
Denna lilla metallbit bröts itu mitt i allt just då jag kom svettig hem från gymmet med en massa inköp som skulle i frysen (och eftersom det är så varmt att rosor och smultron frodas kunde jag inte heller gömma mina fiskpinnar i en snödriva). Tack och lov kunde min man cykla hem och öppna dörren för mig! Men vad är det där lilla blåa på bilden? Ett minimalt nallebjörnsben :)

Ja viimeiseksi...saimme puutarhapalstaltamme valtavasti bataatteja viimekesänä, mutta ne olivat lähes kaikki aivan pikkuruisia. Voilá - bataattisipsejä pikkunälkään!
Sist och kanske minst... ifjol fick vi skörda en väldig mängd sötpotatis från vår trädgårdsplätt, men de var alla väldigt små. Voilá - sötpotatischips för finsmakare!
 

Mjukt nytt år! - Pehmeää uutta vuotta!

Repetta

12 månader, 12 inlägg... i år provade jag på att blogga lite mindre men däremot regelmässigt, och det fungerade! Man kunde ju nästan ha kallat det för ett nyårslöfte...

Hantverk och pyssel är den klart största "taggen" på bloggen, och så kommer det nog att vara i fortsättningen också. Nu i årsskiftet har jag än en gång prövat på något helt nytt, nämligen att sy teddybjörnar. Det är så småningom dags att börja planera vilken workshop jag vill hålla på nästa års IMWe-scoutläger, och av någon orsak kom jag på tanken att tillverka traditionella gammaldags nallebjörnar, med rörliga ben och armar och broderad nos. På Internet och bibliotek både i Dresden och Åbo hittade jag all information som jag bara kunde önska mig, och pluggade mig klok på  säkerhetsleder och äkta dyra teddymohairtyger. Och före det var dags att flyga till Åbo inför julen sydde jag "Repetta" (så döpt av mamma p.g.a. den rödbetsröda färgen). Visst har hon ännu sina fel, men jag lärde mig åtminstone grundteknikerna, och jag har ännu gott om tid att öva mig före påskens läger...

Troligtvis får ni, kära läsare, ännu läsa om en växande björnfamilj i något av nästa års inlägg!
Gott Nytt År,
Illakvick

VAD jag gör på nyårsafton... - MITÄ teen uudenvuodenaattona...

12 kuukautta, 12 kirjoitusta... tänä vuonna tavoitteenani oli blogata hiukan harvemmin, mutta säännöllisesti, ja se toimi! Tuotahan olisi taannoin voinut vaikka kutsua uudenvuodenlupaukseksi...

Käsityö ja askartelu on blogini selkeästi suurin "tagi", ja näin tulee varmaan olemaan jatkossakin. Nyt vudoenvaihteessa olen jälleen kerran kokeillut jotakin aivan uutta, nimittäin teddykarhujen ompelua. Pikkuhiljaa on aika alkaa suunnitella ensivuoden IMWe-partioleirin workshoppiani, ja jostain tuli mieleen ajatus valmistaa perinteisiä vanhanaikaisia nalleja liikkuvine käsineen ja jalkoineen ja kirjottuine kuonoineen. Internetistä sekä niin Dresdenin kuin Turunkin kirjastoista löysin runsaasti tietoa aiheesta, ja opin mitä ovat turvanivelet ja kuinka kallista aito nallemohairkangas voikaan olla. Ja juuri ennen kuin oli aika lentää Turkuun joulunviettoon ompelin "Repetan" (jonka äitini nimesi nallen punajuurenvärisen turkin mukaan, ruotsinkielinen rödbeta kun on perinteisesti ainakin Turussa taipunut repetaksi). Onhan siinä vielä vikansa, mutta ainakin opin nallenvalmistuksen perustekniikoita, ja pääsiäisen leiriin on vielä runsaasti aikaa...

Todennäköisesti siis saatte, rakkaat lukijat, jossain vaiheessa ensi vuonna kuvan kasvavasta nalleperheestä!
Hyvää Uutta Vuotta,
Kiireenvilkka

Suomisynttärit Dresdenissä - Finlandfödis i Dresden

Olen tänä vuonna seurannut lukuisia Suomi 100 -tapahtumia ja tempauksia lähinnä matkan päästä (pari linnunpönttöä sentään ripustin ja rekisteröin mökille Paraisille isän kanssa). Aikamoinen kulttuurivuosi alkaa olla takanapäin, vaikka itsenäisyyspäivän pääjuhla onkin vasta edessä. Täällä Dresdenissä me paikalliset ulkosuomalaiset kuitenkin juhlimme turkulaisittain föörskottiin jo lauantaina 25.11. Vieraita reilut viisikymmentä, ohjelmassa oli Suomitietokilpailu (ei, en tiennyt, kuinka monta nastaa on sen ja sen merkkisessä Nokian talvirenkaassa, enkä edes kuinka pitkä on poronkusema. Paatsamasinisiiven sentään tunnistin Suomen upouudeksi kansallisperhoseksi.), herkkuruokia, suomipopjukeboksi sekä pop-up näyttely, jonne jokainen juhlavieras sai tuoda oman suomi-esineensä lyhyen esittelytekstin kera.

 Näyttelyesineitten kirjo oli kerrassaan oivallinen! Tietysti Fazerin suklaalevy, salmiakkia, Fiskarsin keittiösakset, Virkkalan lasi ja marimekkopaita, nehän mieltää suomalaisiksi ihan mannersuomalainenkin, mutta meille ulkosuomalaisille kotimaata edustavat myös arkiset esineet, joiden olen oppinut olevan suomalaisia vasta kun huomasin, ettei niitä täältä Saksasta saa: puinen voiveitsi, juustohöylä ja heijastin. Itse toin juurikin heijastimen, ja se olikin ainoa esine, joka löytyi näyttelystä tuplana. Kyllä saksalaisistakin ulkoiluvaatteista löytyy heijastavia kangaspaikkoja ym., mutta vapaasti takista roikkuvaa heijastinta ei kukaan tunnista: tänäkin syksynä jo kolme kohteliasta kaduntallaajaa on pysäyttänyt minut ja huomauttanut, että minulla on jäänyt jotain roikkumaan takista... siinä sitten saa selitellä, että sen kuuluukin roikkua juuri siinä, polven korkeudella, oikealla puolella vapaasti heiluen. Jos vielä selitän, että heijastin on Suomessa todella yleinen, saan varmuudella vastaukseksi "niin, mutta siellähän on paljon pimeämpää kuin täällä!".

Katsotaanpas. Tänään aurinko laskee Turussa klo. 15:34, Dresdenissä puolestaan 16:34. Huima tunnin ero joopa joo. Turussa on sitäpaitsi rutkasti enemmän katulamppuja, ja ne loistavat läpi yön - Dresdenissä ainakin iso osa lampuista sammutetaan klo. 23. Vastaankulkijat saavat siis talvikaudella edelleenkin ihmetellä, mitä ihmettä takkiini oikein on takertunut!

I år har jag följt med det fullspäckade Finland 100 -jubileumsårets jippon och evenemang mest på avstånd (ett par fågelholkar hängde jag ändå upp och registrerade med pappa på sommarstugan i Pargas). Det minst sagt imponerande kulturåret lider mot sitt slut, fast självständighetsdagens stora fest naturligtvis ännu är på kommande. Här i dresden firade vi lokala finnar i förskott redan på lördagen 25.11. Drygt femtio gäster, på programmet fanns ett Finlandfrågesport (nej, jag visste inte hur många dubbar Nokias däck modell si eller så har men nog att tosteblåvingen är Finlands nya nationalfjärill), läcker middagsbuffet, finnjukebox och en pop-up utställning, dit varje gäst fick hämta sitt eget Finland-föremål försedd med en kort förklaring.

Utställningsföremålen visade ett roligt urval av "typiskt finskt"! Fazers choklad, salmiak, Fiskars kökssax, Virkkalas glas och en Marimekkoskjorta fanns naturligtvis på bordet - de är ju föremål som även finlandsfinskarna ser som finska. Men bland dessa klassiker fanns också en smörkniv av trä, en osthyvel och en reflex - saker som jag först i Tyskland lärde mig att uppskatta som finska fiffigheter. Jag själv hämtade just en reflex, och det var också det enda föremålet som fanns dubbelt på utställningen. Visst finns det reflekterande tygremsor i tyska vinterkläder också, men fritt hängande reflexer känner ingen igen: i höst har redan tre vänliga tyskar stannat mig på gatan för att säga att jag har något hängande från min jacka... och så får jag förklara att ja, den skall hänga just där, på knähöjd, högra sidan, fritt dinglande. Och ifall jag ännu förklarar att reflexer är väldigt vanliga i Finland är svaret garanterat att "jo, men det är ju mycket mörkare där än här!"

Är det verkligen? Idag går solen ner klockan 15:34 i Åbo och klockan 16:34 i Dresden - inte så stor skillnad, alltså! Dessutom finns det mycket fler gatulampor i Åbo än i Tyskland, och de lyser hela natten medan många av dem  i Dresden släcks klockan 23. Alltså får mina kära förbipasserande tyskar även i fortsättningen förundra sig över vad som fastnat på min jacka!

Så många spel, så lite tid! - Niin paljon pelejä, niin vähän aikaa!

MEEPLE Circus var ett av våra favoriter i år. Här gäller det att hålla tungan rätt i mun och samla ihop det bästa möjliga cirkusnumret. - MEEPLE Circus oli yksi tämän vuoden suosikeistamme. Päämääränä on kasata (kirjaimellisesti!) mahdollisimman näyttävä sirkusnumero, ja siihen tarvitaan sorminäppäryyttä!

Senhösten är traditionellt brädspelsäsong för oss - ett av årets mestväntade evenmang, som de som läst denna blog i några år kanske mins, är världens största spelmässa i Essen. Ifjol hade våra bekanta  medspelare fått ett barn just före mässan så resan uteblev, men i år var det igen dags för ett långt veckoslut med många nya spel, med ettåriga Lukas i pappas ryggsäcskssits.

TRADITIONELLT har vi ju alltid också klätt ut oss för en dag på mässan. I år hade vi piffat upp våra steampunkkostymer, men tyvärr glömde vi att ta bra bilder på dem! - PERINTEISESTI olemme aina pukeutuneet jonkun teeman mukaisesti yhtenä messupäivänä. Tänä vuonna rukkasimme vanhat steampunkasumme uuteen uskoon, mutta valitettavasti unohdimme kokonaan ottaa niistä hyviä kuvia!

För första gången ordnade spelförlaget Pegasus en VIP spelkväll dit vi (förutom Lukas med pappa) och ett par goda scoutvänner anmälde oss. Det kändes nog lite VIPpigt att stanna kvar med ett fullt spelbibliotek och smörgåsbord i den enorma mässehallen då de flesta gästerna åkte hem!

UNICORNS!

En ny erfarenhet för i år var också den mindre spelmässan, Spielraum, i Dresden som alltid äger rum ett veckoslut efter Spiel i Essen. Mässan är mera riktad åt barn, och därför har vi inte besökt den tidigare, men i år tänkte vi ta en titt i varje fall... och det lönade sig absolut! Alla de komplicerade spelen som man i Essen får stå i kö för var lediga på borden och utbudet var mycket bättre än vi förväntat! Kanske blir det här med dubbelspelmässa en ny tradition.

BEKANT från den finska sommaren... TUTTU Suomen kesästä...

 Myöhäissyksy on meillä perinteinen lautapelisesonki - yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista, kuten pitkäaikaislukijat ehkä muistavatkin, ovat maailman suurimmat pelimessut Essenissä. Viimevuonna matkakumppanimme saivat vauvan juuri ennen messuja joten reissu jäi väliin, mutta tänä vuonna vietimme taas pitkän viikonlopun pelien parissa, pikku Lukas mukana isän selkäreppuistuimessa.

I JACK och bönstängeln fick vi också stapla saker. Ett roligt litet spel som vi varmt kan rekommendera. - JAAKKO ja pavunvarsipelissä saimme myöskin pinota milloin mitäkin. Pieni hauska peli, jota voimme lämpimästi suositella.

Pelikustantamo Pegasus järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa VIP peli-illan, jonne me (Lukasta ja isäänsä lukuunottamatta) ja pari hyvää partiokaveria ilmoittauduimme. Tuntui kyllä melko VIPiltä jäädä valtavaan messuhalliin täyden pelikirjaston ja voileipäbuffetin kera kun suurin osa messuvieraista tallusti kotiin!

Moar unicorns!

Uusi kokemus oli myöskin Dresdenissä aina viikkoa Essenin messujen jälkeen järjestettävät pienemmät Spielraum pelimessut. Spielraum on suunnattu enemmän lapsille, ja siksi kai emme ole siellä aikaisemmin käyneet, mutta tänä vuonna päätimme kurkistaa, mistä oikein on kyse...ja kyllä kannatti! Kaikki monimutkaiset pelit, joita Essenissä saa jonottaa kauan olivat vapaina pöydillä ja tarjonta oli paljon parempaa kuin olimme odottaneet! Ehkäpä näistä tuplamessuista tuleekin uusi perinne.

Kill the Unicorns!

Pitkä pinkki kesä - Ljusröd sommar

Ei auta, kesä on täälläkin ohi. Illat pimenevät (hah! Pitkästä aikaa päivä on pidempi täällä kuin kotisuomessa!), säät kylmenevät ja viimeinen tomaatti on poimittu puutarhasta. Mitä Dresdenin kesästä jäi päällimmäisenä mieleen tänä vuonna? Eivät tällä kertaa huippuhelteet vaan aivan uskomaton pinkki-invaasio joka kaupassa. Eikä mitä tahansan pinkkiä, vaan...pitäkää hatuistanne kiinni... YKSISARVISIA! Yhtäkkiä ihan joka paikassa oli vaaleanpunaisia sarvellisia hevosia. On vaikea keksiä tuotetta, jota ei olisi tänä kesänä koristeltu yksisarvisin. Jäätelöstä ilmanraikastajiin (jep, näin ihan oikeasti kaupassa myytävän yksisarvisenpieruja sumutepullossa), deodorantista talouspaperiin. Allaoleva kuvakavalkaadi esittelee osan lähikaupastamme (vrt. pieni K-lähikauppa Suomessa) ostosreissulla bongaamistani yksisarvisista - lisääkin noita löytyi.

Kun yksisarviset sitten pikkuhiljaa alkoivat huveta hyllyiltä (vaikka niitä kyllä vieläkin on ihan riittävästi) en ollut uskoa silmiäni kun näin mitä niiden tilalle ladottiin: FLAMINGOJA! Siis mitä ihmettä? Seuraava vaaleanpunainen aalto valtasi kaupungin. Lemppareitani lieni flamingovärityskirja... siinä ei kovinmontaa värikynää välttämättä tarvita!

Nyt flamingot ovat pikkuhiljaa väistymässä, pitäähän nyt joulumakeiset saada esille syyskuun puolessavälissä. Mitähän seuraavaksi?

 

Det hjälps inte, sommaren är förbi även här. Kvällarna blir mörkare (hah! För första gången på länge är dagarna igen längre här än hemma i Finland!) och dagarna kyligare och jag har plockat den sista tomaten i trädgården. Vad minns jag bäst av sommaren 2017 i Dresden? Denhär gången är det inte olidliga sommarhettor utan en otrolig ljusröd invasion i varje butik. Inte vilka som helst rosa föremål, utan...håll i hattarna...ENHÖRNINGAR! Plötsligt var det fullt med rosa behornade hästar överallt. Det är svårt att tänka ut en produkt som inte dekorerats med enhörningar i sommar. Från glass till luftfräschare (ja, jag såg faktiskt sprayflaskor med enhörningsfis i en butik så det så!), deodorant till hushållspapper. Bilden ovan presenterar en del av enhörningarna i vår närbutik (jämför med en liten K-närbutik i Finland), men det fanns också många fler.

När enhörningarna till sist började glesna i gatubilden (fast det nog fortfarande finns helt tillräckligt många kvar) kunde jag knappt tro mina ögon då jag såg vad de ersatts med: FLAMINGON! Alltså va'?!? En ny rosa våg översvämmade staden. Min favorit var nog flamingofärgläggningsboken... där behöver man säkert inte så många olika färgpennor!

Så småningom har flamingona fått ge vika för julgodis, det är ju redan september. Vad månne kommer efter julen?

Svarta tält i sommarhettan - Mustia telttoja kesähelteessä

 

 Augusti lider mot sitt slut, och då jag tänker på vad som hänt under månaden är det inte svårt att sålla ut det Största minnet: BuLa. Det vill säga, det tyska scoutförbundet VCPs förbundsläger - Bundeslager - i Lutherstaden Wittenberg. Ca. 5000 deltagare och en massa svarta tält. De tyska scouterna är nämligen välkända för sina"jurtor" - tält som man bygger upp av triangel- och rektangelformade svarta tygstycken. Av samma bitar kan man sätta upp ett vindskydd för en person (en "Kröte", dvs. padda) eller ett stortält för 20 - eller så bygger man ett enormt tältslott, en idrottsarena, en filmteater eller storkök. Visst finns det specialbitar, som olika stora tak, men principen är den samma: av små delar bygger man upp en större och väldigt flexibel helhet.

 Jag deltog bara några dagar på lägret, men det räckte för att förstå hur enormt de är... och hur annorlunda från typiska finska scoutläger. Ingen skog, ingen simstrand, utan istället ett stort öppet fält utan någon skugga i över 30 graderes hetta. Inga latringropar utan "bajamajan"- plasttoaletter. Varma duschar. Men å andra sidan fanns det många likheter - snärtigt programm för deltagarna, massor med goda vänner att fnittra med i tältet och en hjälpfull och välkomnande atmosfär. Unga ledare och säkert tiotusentals persontimmar frivilligarbete.

Ett litet lägerkapell - Pieni leirikappeli

Jag var med i "storspelsgruppen", ett gäng på 5 scoutledare som redan i vintras lovat att utveckla ett spel för över 3000 12-16 åringar. Någon gång på våren förstod vi att det här på många sätt var det största vi någonsin gjort för scouterna. Hur skall vi hålla alla deltagare sysselsatta i ett par timmar, tävla mot varandra och samtidigt bygga upp en gruppanda? Budget 80 cent per deltagare, förresten. Hur undviker vi ändlösa köer? Och hur informerar vi såväl deltagarna som våra 250 medhjälpare om spelets gång och regler? Vi planerade och testade, sammanställde beskrivningar av alla arbetsuppgifter under spelet och designade spelmaterial. Vi skrev en enorm inköpslista med bl.a. 64 kg visitkort, omkring 30 kg ärter och hundratals färgkritor. Och till sist var vi färdiga att köra igång - på stora lägerscenen, inför tusentals svettande ungdomar.

DEN sista av säkert omkring tio medhjälparbriefings som vi höll, vi måste anpassa vår tidtabell till allt annat som var på gång i underlägren - VIIMEINEN varmaan noin kymmenestä apulaisbriiffistä joita järjestimme, meidän piti tarkkaan sovittaa aikataulumme alaleirien muuhun ohjelmaan sopivaksi.

Lite bakgrund: lägrets tema var reformationen (det är ju "Luther 500" jubileumsår), om hur individer och enskilda människor kan påverka sin omgivning. Lägrets ramhistoria förde deltagarna till år 2517, femhundra år i framtiden. Jorden är så gott som förstörd men mänskligheten lever i åtta futuristiska biotopsbubblor, sektorer, spridda omkring på planeten. Varje sektor - delläger - hade sina egna specialiteter: I Saneco var det fitness, hygien och hälsa som gällde, i Gamer's Throne var allt från morgonmål till kvällslägerbål en tävling. Men en dag träffas åtta ungdomar - en från varje sektor - utanför sina bubblor och går på upptäcktsfärd. Det hittar ett övergivet observatorium, där en bitter galen vetenskapsman håller hus. Vetenskapsmannen har beslutit sig för att förstöra mänskligheten, som enligt honom blivit lat och degenererad, genom att styra en enorm meteorit mot jorden (med hjälp av en supermagnet, förståss). Och vid den här punkten - mitt i lägerveckan - hölls vårt spel.

JUST före spelstart: en raketfabrik väntar ivrigt på de första deltagarna.- JUURI ennen pelin alkua: yksi rakettitehtaista odottaa innokkaana osallistujia.

Deltagarna skulle bygga raketer för att förstöra meteoriten, och för att bygga raketer behövs det förstås olika material: durastål, naniter, antimateria och isolineära mikrochips (det var de här materialerna som vi tryckte upp på visitkort, förresten). Material kunde deltagarna producera genom att arbeta på energi-materiakonverterstationer, dvs. utföra olika uppgifter som att spela memory eller freesbeegolf, rita och lösa labyrinter eller vika pappersflygplan. Materialkorten kunde sedan på raketfabriken bytas ut mot raketdelar - ihopvikta papplådor - som ännu måste byggas och dekoreras enligt olika anvisningar.

HÄR byggs en raketmotor - TÄSSÄ rakennetaan rakettimoottoria

Spelet utgjorden ett vägskäl i lägerhistorien - antingen skulle deltagarna lyckas bygga ihop tillräckligt med raketer och rädda jorden (och då skulle vetenskapsmannen försöka hämnas på hjältarna under resten av lägret) eller de skulle misslyckas - vilket faktiskt också hände. Det var knappt, men ett par raketer saknades och den stora asteroiden fortsatte att flyga mot jorden (vilket visades på en stor skärm under kvällsprogrammet. Naturligtvis måste vi på förhand göra korta animationsfilmer för båda eventuella spelslut...). Under resten av lägret måste berättelsens hjältar med hjälp av alla scouter visa att mänskligheten ännu har mycket gott i sig och övertala vetenskapsmannen att styra bort sin asteroid. Och givetvis lyckades de!

EN GRUPP försöker övertyga raketingenieuren om att deras raketdel är fullt rymdduglig - ERÄS ryhmä yrittää vakuuttaa rakettiinsinööriä raketinkappaleensa avaruuskelpoisuudesta

Vi i storspelsgruppen var överlyckliga över att spelet fungerade så bra - barnen hade roligt, medhjälparna visste vad de skulle göra och tidtabellen höll, i alla fall nästan. Efter tre dagars "sistaminutenstress" på lägerplatsen kunde vi plötsligt bara stå och titta hur alla våra planer och skriverier väcktes till liv framför oss - materialkorten byttes ut mot papplådor, papplådorna veks upp till motorer och raketspetsar och byggdes ihop till nästan femtio raketer på lägerfältet.

Definitive en erfarenhet som man stolt kan skriva in i sin CV!

URSPRUNGLIGEN skulle raketerna byggas mycke högre men på grund av en stark vind på speldagen måste vi i sista minuten ändra på strukturen. Det var lite stressigt. På bakgrunden syns hur många raketdelar varje delläger byggt, för visst måste det finnas lite tävling mellan grupperna också. -  ALUN PERIN raketeista piti tulla paljon korkeampia, mutta pelipäivän kova tuuli pakotti meidät muuttamaan rakennelmaa viimetingassa. Hiukan vain oli stressaavaa... Taustalla näkyy, kuika monta raketinosaa mikäkin alaleiri on rakentanut, sillä pitihän mukaan saada vähän kilpailuhenkeäkin!

Elokuu lähenee loppuaan, ja kun pohdin mitä kaikkea kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua, ei ole vaikeaa seuloa Suurinta muistoa: BuLa. Saksalaisen partioyhdistyksen VCPn suurleiri, Bundeslager, Lutherkaupunki Wittenberissä. Noin 5000 osallistujaa ja valtavan monta mustaa telttaa. Saksalaiset partiolaiset ovat nimittäin tunnettuja "jurtistaan" - teltoista, jotka kootaan kolmion- ja neliönmuotoisisita mustista kangaskappaleista. Samoista paloista voi koota joko yhdenhengen laavun (ns. "Kröten" eli rupikonnan) tai suurteltan 20 hengelle. Tai sitten valtavan telttalinnan, urheilukentän, elokuvateatterin tai suurkeittiön. Toki on myös olemassa erityisiä kattopalasia ym., mutta perusideana on, että pienistä kappaleista kootaan suurempi joustava kokonaisuus. 

ARENAN i Gamer's Throne rymde 500 scouter - GAMER'S thronen areenan katsomoon mahtui 500 partiolaista.

Osallistuin leirille vain muutaman päivän ajan, mutta se riitti näkemään, kuinka isosta tapahtumasta oli kyse... ja kuinka paljon BuLa poikkesi suomalaisesta perinteisestä partioleiristä. Ei metsää, ei uimarantaa, vaan niiden sijaan suuri avoin kenttä ilman varjoa 30 asteen helteessä. Ei vessakuoppia vaan Bajamajoja. Lämpimät suihkut. Mutta toisaalta yhtäläisyyksiäkin oli paljon - jännittävää ohjelmaa osallistujille, paljon hyviä ystäviä joiden kanssa voi kikattaa teltassa ja auttavainen ja avoin ilmapiiri. Nuoria johtajia ja varmasti kymmeniätuhansia henkilötyötunteja vapaaehtoistyötä.

PROBLEMET med svarta tält är att de blir olidligt varma i solskenet - MUSTIEN telttojen haittapuolena on, että niissä tulee auringonpaisteella sietämättömän kuumia

Itse olin mukana "suurpeliryhmässä", viisihenkisessä tiimissä joka jo talvella lupautui kehittämään pelin yl 3000 12-16 vuotiaalle partiolaiselle. Kevään aikana tajusimme, että kyseessä oli monella tapaa suurin projekti, jossa olimme olleet mukana. Miten viihdytetään osallistujia pari tuntia ja tasapainoillaan kilpailun ja yhteistyön välillä? Ja miten saamme tiedon pelin säännöistä ja työtehtävistä kulkemaan niin osallistujille kuin 250 avustajalle? Suunnittelimme ja kokeilimme, kirjoitimme työtehtäväkuvauksia ja piirsimme pelimateriaaleja. Kokosimme valtavan ostoslistan jolla oli mm. 64 kg käyntikortteja, n. 30 kg herneitä ja satoja väriliituja. Ja lopulta olimme valmiita, seisoimme leirin suurella näyttämöllä tuhansien hikoilevien nuorten edessä.

DE HÄR behövdes i spelet. Vem gissar till vilket ändamål? - NÄITÄKIN tarvittiin pelissä. Kuka arvaa, mihin tarkoitukseen?

Hiukkasen taustatietoa: leirin teemana oli reformaatio (onhan nyt Luther 500 juhlavuosi), ja se, miten yksittäiset ihmiset voivat vaikuttaa ympäristöönsä. Leirin kehystarina kiidätti osallistujat vuoteen 2517, jolloin maapallo on lähes tuhoutunut ja ihmiset elävät kahdeksassa futuristisessa biotooppikuplassa, sektorissa, eri puolilla planeettaa. Jokaisella sektorilla - alaleirillä - oli omat erikoisuutensa. Sanecossa elämä pyöri fitnessin, hygienian ja terveyden ympärille, Gamer's Thronesissa kaikki aamupalasta iltanuotioon oli kilpailua. Mutta eräänä päivänä kahdeksan nuorta - yksi kustakin sektorista - lähtivät seikkailemaan kuplien ulkopuoliseen autiomaahan. Hylätystä observatoriosta nuoret löysivät hullun tiedemiehen, joka oli päättänyt tuhota laiskistuneen ihmiskunnan ohjaamalla valtavan meteoriitin kohti maata (supermagneetin avulla, mitenpä muutenkaan). Ja tässä kohtaa - keskellä leiriviikkoa - oli pelimme aika.

Osallistujien tuli rakentaa raketteja, joiden avulla meteoriitti saataisiin tuhottua. Ja rakettien rakentamiseen tarvitaan tietysti erilaisia materiaaleja: kestoterästä, naniitteja, antimateriaa ja isolineaarisia mikropiirejä (nämä materiaalit painoimme muuten niille käyntikorteille!). Osallistujat tuottivat materiaaleja työskentelemällä energia-materia-konverttereissa, toisin sanoen suorittamalla erilaisia tehtäviä kuten pelaamalla muistipeliä tai freesbeegolfia, piirtämällä ja ratkomalla labyrintteja tai taittelemalla paperilennokkeja. Materiaalikortit vaihdettiin sitten rakettitehtaissa rakettiosiin - koottaviin pahvilaatikoihin - jotka vielä piti rakentaa ja koristella ohjeitten mukaan.

SÅHÄR byggs en raketstabilisator - NÄIN rakennetaan raketinvakain

Peli toimi tienhaarana leiritarinassa - joko osallistujat onnistuisivat rakentamaan tarpeeksi raketteja pelastaakseen maailman (ja silloin tiedemies yrittäisi kostaa nuorille sankareille loppuleirin ajan) tai raketteja ei onnistuttaisi rakentamaan tarpeeksi - ja niin tosiaan kävi. Tiukkaa teki, mutta pari rakettia puuttui ja valtaisa asteroidi jatkoi lentoaan kohti maata (mikä näytettiin suurella valkokankaalla iltaohjelman aikana. Tietysti meidän oli pitänyt tehdä loppua varten kaksi vaihtoehtoista animaatiopätkää...). Viimeisten leiripäivien aikana osallistujien piti vakuuttaa tiedemies siitä, että ihmiskunnassa on vielä paljon hyvää jäljellä, eikä sen tuhoamisessa olisi mitään järkeä. Ja tietysti siinä onnistuttiin!

SEKTOREN Titanés var en partysektor vars glittertema även syntes i raketerna - TITANÉS oli varsinainen bilesektori, jonka kimalleteema näkyi myös raketeissa.

Meidän suurpeliryhmämme oli silminnähden huojentunut ja innoissaan siitä, kuinka hyvin peli loppujenlopuksi toimi - lapsilla oli hauskaa, apurimme tiesivät mitä piti tehdä ja aikataulukin piti, ainakin melkein. Kolmen päivän "viimetipanstressin" jälkeen saatoimme yhtäkkiä vain seistä keskellä leiriä ja katsoa, miten suunnitelmamme ja kirjoittelumme heräsivät henkiin silmiemme edessä. Materiaalikortit vaihtuivat pahvilaatikkoihin, pahvilaatikot taiteltiin moottoreiksi ja rakettikärjiksi ja lopulta leirikentällä seisoi lähes 50 rakettia.

Ehdottomasti kokemus, jonka aioin laittaa CV:hen!

LEDARNAS vardagstumstält om kvällen - JOHTAJIEN olohuoneteltta illalla