Fjärillar - Perhosia

Ägg, larv, puppa - Fjärill!
Efter en mera eller mindre fartfylld tid som puppa kläcks mina experimentsfjärillar en efter en, fullvuxna med vingar. Eller nåja...inte riktigt alla fjärillar har vingar överhuvudtaget! Och ingen av mina fem forskningsarter äter överhuvudtaget någonting som fullvuxna fjärillar - det är alltså de hungriga larverna som är de sanna skadeinsekterna i våra skogar.

Muna, toukka, kotelo - Perhonen! 
Enemmän tai vähemmän vauhdikkaan toukkajakson jälkeen tutkimusperhoseni kuoriutuvat yksi toisensa jälkeen täyskasvuisina ja siivekkäinä. Tai no...ei kaikilla perhosilla edes ole siipiä! Eikä yksikään tutkimuslajeistani muuten syö mitään aikuisena - nälkäiset toukat ovat siis niitä metsiemme varsinaisia tuholaisia.


De tidigaste att kläckas är löv- och barrskogsnunnorna. Om lövskogsnunnorna, som jag fött upp först i år, skriver jag senare ett lite mera ingående inlägg, men ett par bilder på barrskogsnunnorna kan jag skicka redan här. De kläcks ur sina puppor redan efter två veckor, alltså på sensommaren i naturen. Hanarna är duktiga flygare (= rymmer lätt och sätter sig ner högt uppe i labbtaket där jag inte kan nå till dem eller flyr ut genom fönstret) men honorna, som är större och fulla med ägg, sitter mest på plats och ställe och lockar till sig hanar med förföriska feromondofter. Alla barrskogsnunnor har i princip likadana mönster på vingarna, men färgskalan varierar villt från svarta streck på pappersvita vingar till svarta streck på svarta vingar...

Aikaisimpia kuoriutujia ovat lehti- ja havununnat. Lehtinunnista, joita olen kasvattanut vasta vuoden verran, kirjoittelen hiukan enemmän joskus myöhemmin, mutta havununnista laitan jo tänne muutaman kuvan. Ne kuoriutuvat koteloistaan jo kahden viikon jälkeen, eli luonnossa loppukesästä. Koiraat ovat eteviä lentäjiä (= karkaavat helposti ja istahtavat korkealle labrankattoon, jonne en millään ylety, tai lepattelevat ulos ikkunasta), mutta naaraat, jotka ovat isompia ja täynnä munia, istuvat lähinnä paikoillaan ja houkuttelevat koiraita viettelevine feromonituoksuineen. Kaikilla havununnilla on periaatteessa samanlaiset kuvioinnit siivissään, mutta väriskaala vaihtelee villisti mustista kuvioista paperinvalkealla pohjalla mustiin kuvioihin mustalla pohjalla...

UPPE t.v. en rätt så mörk hane, till höger ljusare honor. Hanarna har buskiga fjäderlika antenner och de håller vingarna i en mycket bredare trekant än honora som har trådlika antenner och som håller vingarna kyskt ihopfällda som nunnekåpor. Nere till vänster ser ni en minimal prick i taket i mitt arbetsrum. Det är hane nr. 145. YLÄVASEMMALLA melko tummasävyinen koiras, oikealla vaaleampia naaraita. Koirailla on tuuheat, sulkamaiset tuntosarvet ja ne pitävät siipiään leveänä kolmiona, naaraiden tuntosarvet sen sijaan ovat rihmamaiset ja niiden siivet on säädyllisesti laskostettu kapeaksi "nunnankaavuksi". Alavasemmalla näette pienen mustan pisteen työhuoneeni katossa. Se on koiras numero 145.

 Lindmätaren är den grannaste av mina forskningsarter - hanarna varierar starkt mellan gult och brunt i färg och vingmönster medan honorna har samma färgskala som barrskogsnunnorna...med den nämnvärda skillnaden, att de totalt saknar vingar! I naturen gräver sig larverna ner i marken för förpuppning och honorna klättrar upp för trädstammen för att vänta på hanarna och sedan lägga sina ägg i barkskåror. Lindmätarna trivs i sina puppor betydligt längre än nunnorna - i flera månader. De kläcks först sent på hösten, oftast efter de första frostnätterna.

Pakkasmittari on tutkimuslajeistani värikkäin - koiraiden väritys vaihtelee suuresti ruskean ja keltaisen välillä, naaraat puolestaan käyttävät samoja värejä kuin havununnat... mainitsemisenarvoinen ero näiden kahden lajin välillä on kuitenkin se, ettei pakkasmittareilla ole siipiä laisinkaan! Luonnossa toukat kaivautuvat maahan koteloituakseen, ja aikuiset naaraat kiipeävät puunrungoille odottamaan koiraita ja sitten munimaan munansa kaarnanrakoihin. Pakkasmittarit viihtyvät koteloissaan huomattavasti nunnia kauemmin - useita kuukausia. Perhoset kuoriutuvat vasta myöhään syksyllä, usein vasta ensimmäisten pakkasöiden aikaan.

TILL VÄNSTER och nere till höger: vinglösa lindmätarhonor, ovan till höger en brungul hane med ovanligt otydliga vingmönster. VASEMMALLA sekä alaoikealla siivettömiä pakkasmittarinaaraita, yläoikealla ruskea koiras harvinaisen epäselvine siipikuvioineen.

Fjällbjörkmätaren är bara en tråkig, grå liten nattfjärill som jag väl aldrig skulle själv kunna skilja från hundra andra grå små nattfjärillsarter - tack och lov har jag fått hjälp av experter både här och i Finland. Honan och hanen ser mera eller mindre likadana ut, även denna fjärill flyger först sent på hösten. Trots sitt namn påträffas den inte enbart på fjällbjörkar, utan nästan överallt på norra halvklotet.

Tunturimittari on vain tylsä harmaa pieni yöperhonen, jota en itse varmaan ikinä erottaisi sadasta muusta pienestä harmaasta yöperhoslajista - onneksi minulla on ollut ammattilaisia apuna sekä täällä että Suomessa. Naaras ja koiras näyttävät enemmän tai vähemmän samanlaisilta, ja tämäkin perhonen lentää vasta myöhään syksyllä. Nimestään huolimatta tunturimittaria ei tavata ainoastaan tuntureilla, vaan lähes jokapuolella pohjoista pallonpuoliskoa. 

LITEN, grå och tråkig. PIENI, harmaa ja tylsä

 
Den allmänna frostfjärillen är fjällbjörkmätarens mindre, gråare och tråkigare kusin. Honan är igen nästan vinglös (små förkrympta vingstumpar är ännu synliga på ryggen), men istället för lindmätarens stiliga zebramönster är frostfjärillshonan smutsgråbrun.

Hallamittarikoiras on tunturimittarin pienempi, harmaampi ja tylsempi serkku. Lajin naaras puolestaan on jälleen kerran lähes siivetön (pienet surkastuneet tyngät ovat kuitenkin vielä näkyvissä) mutta pakkasmittarin tyylikkään seeprakuvioinnin sijaan hallamittarinaaras on likaisenruskeanharmaa.

DEN ALLMÄNNA FROSTFJÄRILLEN är så obetydlig att jag tydligen inte ens tagit foton på den i labbet. Jag hade dock turen att se en massförekomst av dessa små skadeinsekter på senhösten 2012 här i Dresden - trädtammarna var fulla med silkpapperstunna vingar som fladdrade i nattvinden. Till höger ser man fyra par fjärillar, den vinglösa honan alltid riktad framåt och uppåt längs stammen medan hanen hänger efter. HALLAMITTARI on näemmä niin merkityksettömän näköinen, etten ole ottanut siitä ainuttakaan labrakuvaa. Onnistuin sentään näkemään näiden pienten tuholaisten massaesiintymän täällä Dresdenissä myöhäissyksystä 2012 - puunrungot olivat täynnä silkkipaperinohuita siipiä, jotka värisivät yötuulessa. Oikealla neljä hallamittariparia, siivetön naaras aina suuntaamassa ylös- ja eteenpäin pitkin oksaa koiraan roikkuessa perässä.