Joskus pari=3,5 - Ett par=3,5?

Kahden vuoden jälkeen eräs pitkäaikainen käsityöprojekti alkaa vihdoin tuottaa tulosta. Sain jouluna 2014 kummisedältäni lahjaksi varsinaisen haasteen: sukankutomiskirjan. Setä ei tainnut tietää aikaisemmasta kutomiskokemuksestani... se nimittäin näyttää tältä:

Efter två års arbete börjar ett långvarigt handarbetsprojekt äntligen bära frukt. På julen 2014 fick jag en sann utmaning till julklapp av min farbror: en bok om hur man stickar strumpor. Farbror visste säkert inte hur stor erfarenhet av stickning jag hade på förhand... mitt senaste projekt såg nämligen ut såhär:

EI MENNYT niinkuin Strömsössä. Siinö missä muut neljäs (?)-luokkalaiset kutoivat kaulahuivin sain minä aikaan tällaisen... tuo keskellä oleva tasainen kappale on muuten äidin auttamaa. - DET GICK inte som på Strömsö. När de andra fjärdeklassarna (?) stickade halsdukar fick jag till stån det här... den där jämna biten i mitten har förresten mamma hjälpt till med.

Tuon jälkeen ei puikkoihin ole tullut koskettua. Ehkä kuutisen vuotta sitten opettelin sentään virkkaamaan (sekään taito ei oikein koulussa tarttunut), joten langoille on tullut edes jotain käyttöä, mutta laajasta käsitöideni kirjosta puuttui tämä kaikista itsestäänselvin mummotaito. Sukkakirja toimi kuitenkin juuri sopivana ärsykkeenä. Nyt tämä homma onnistuisi! Ihania malleja täynnä oleva kirja ei kuitenkaan oikein soveltunut aloittelijalle, joten suuntasin kirjakauppaan ostamaan aivan alkeita. Saksasi, totta kai, tulisipahan samalla opeteltua uutta sanastoa. Ja siitä se lähti. Jokainen oikea silmukka oli itsenäinen taideteoksensa, kieli keskellä suuta hitaasti ähelletty. Ja sittenkö näitä pitäisi muka neuloa vielä nurjinakin?? Siihen eivät olleet sormet taipua sitten mitenkään. Hullun hommaa.

Efter det hade jag inte stickat överhuvudtaget någonting. För kanske sex år sedan lärde jag mig äntligen att virka (det hade inte heller varit någon favorit i skolan), men detta mest grundläggande mormorshandarbete saknades i mitt vida repertoar av olika pysselfärdigheter. Sockboken var ändå ett perfekt startskott - nu skulle det här lyckas! Den härliga boken full av olika modeller var ändå liiite för komplicerad, så jag köpte mig en stickningsbok för nybörjare. På tyska, såklart, man kunde ju lära sig lite ny jargong vid sidan om. Och så började det. Varje räta maska var ett självständigt konstverk, långsamt tillverkat med tungan rätt i mun. Och så skulle man göra dem ännu avigt också??? Det ville mina fingrar överhuvudtaget klara av. Vad hade jag gett mig in på?

TIETEELLISELLÄ tarkkuudella etiketöity ensimmäinen uuden kauden yritelmä. Taitaa yhä roikkua säälistä siskon keittiössä... DET första stycket från min nya stickningsera. Hänger väl ännu av medlidande i syrrans kök...

Ihan putkeen ja jatkuvasti kutomista ei tullut harjoiteltua, joskus syksyllä puikot löytyivät taas, ja sedälle piti kostaa joululahja. Kaksi puikkoa vaihtuivat ensimmäistä kertaa viideksi, nyt kutoisin kierroksia (viiden sukkapuikon sarja on saksaksi ihanasti "Nadelspiel" - puikkopeli). Ei taas ollut tulla mitään! Olin ihan solmussa :D

Mellan stickningsövningarna hade jag långa pauser, på hösten hittade jag igen mina stickor, och jag måste tänka ut en hämd åt min farbror. Två stickor blev fem, nu skulle jag sticka i rundor (en serie med fem strumpstickor kallas på tyska härligt "Nadelspiel" - stickspel). Återigen var det hela helt hopplöst, jag slog nästan knut på mig själv :D

EI siitä sukkaa tullutkaan... mutta tulipahan YKSI munanlämmitin itsevärjätyistä langoista. DET BLEV ingen socka... men i alla fall lyckade jag sticka EN eggvärmare av självfärgade garn.

Vuoden 2016 olen määrätietoisesti puskenut kohti niitä sukkia. En tosin vieläkään päässyt sedän kirjan kimppuun, vaan tyydyin aloittelijamalleihin, mutta silti. Ensimmäistä paria kudoin kuukausitolkulla - neljällä mantereella, maalla, merellä ja ilmassa. Puikot ja ihananpehmeä harmaa alpakkalanka on reissannut mukana tuhansia kilometrejä. Ensimmäinen sukka tuli kuin tulikin elokuussa valmiiksi (oi sitä juhlaa!)... eihän siitä tullut kuin noin kymmenen kokoa liian iso itselleni. Toinen sukka valmistui jo nopeammin, ja olikin sitten huomattavasti pienempi. Kiva pari, joopajoo. Looginen johtopäätös oli tietysti...kutoa kolmas sukka! Siitä tulikin saman kokoinen numero kakkosen kanssa (mahtavaa! Kaksi samankokoista sukkaa!), mutta lanka loppui kesken, joten jouduin purkamaan ensimmäisestä sukasta kärjen (vaihtoehto ostaa lisää samanlaista lankaa ei tullut mieleen). Se otsikon viimeinen puolikas tuli siis siitä, kun muunsin ensimmäisen jättitekeleeni joulukoristeeksi.

Under 2016 har jag målmedvetet strävat mot sockor. Fortfarande vågade jag mig inte på farbrors modeller, utan började med något mycket enklare, men ändå. Det första paret stickade jag i flera månader - på fyra kontinenter, på land, på hav, i luften. Stickorna och det härligt mjuka grå alpackagarnet har rest med mig tusentals kilometer. Den första sockan blev klar i augusti (vilken fest!)... och den blev ju bara sådär 10 nummer för stor för min fot. Den andra sockan blev färdig tydligt snabbare, och var tydligt mindre. Just så, vilket trevligt par. Den logiska slutsatsen var naturligtvis att sticka en tredje socka! Och se och häpna - den blev lika stor som nummer två! Tyvärr tog garnet slut i mitten, så jag måste sprätta upp tårna på strumpa nummer ett (jag kom inte på alternativet att köpa mera likadant garn). Rubrikens halva strumpa kom från att jag till sist stickade en ny tå till den första strumpan och förvandlade den till en julprydnad.

VERRATKAA tätä ja ensimmäistä kuvaa. Arvatkaa, halkeanko ylpeydestä! - JÄMFÖR det här och den första bilden. Gissa om jag exploderar av stolthet!

Niinpä minulla on nyt valtava sukkapari, kohtalon oikusta juuri sedän kengännumeroa vastaava. Että hyvää joulua sinne Tesjoelle! Lisäksi äiti saa kiitokseksi siitä vuosien takaisesta pannulappuavusta amerikkalaisen jouluturhakkeen. Mitä tuli opittua? Se, että vanha koira voi oppia temppuja, jotka neljäsluokkalaiselle pennulle olivat ylitsepääsemättömän hankalia - koettakaa vaikka!

P.S. Ehkä ensi vuonna, tai sitäseuraavana, avaan sen sedän antaman monimutkaisten mallien sukkakirjan.

Så. Nu har jag ett enormt par sockor, just passande stora för farbrodern. Alltså god jul dit till Tesjö! Och på köpet får mamma en amerikansk julonödighet som tack för hjälpen med den där pannlappen för så många år sedan. Vad lärde jag mig? Att en gammal hund kan lära sig att sitta, fast det var omöjligt för valpen på fjärde klassen - prova själv!

P.S. Kanske nästa år, eller året därefter, öppnar jag den där boken med komplicerade modeller som jag fick av farbror.