Pienenä ihastelin eläinkirjoissa kirjavia tulisalamantereita, joita valitettavasti oli turha etsiä Suomen ojista (joissa aloitteleva biologi onneksi sentään pääsi märkien sukkien kustannuksella tutustumaan sammakoihin ja vesiliskoihin). Kun 2009 (?) tein työharjoittelujaksoni Tharandtissa (jossa siis nyt jatko-opiskelen!) yritin etsimällä etsiä näitä hiukan myrkyllisiäkin sammakkoeläimiä, mutta turhaan. Vasta Saksaan muutettuani alkoi salamantereita löytyä - ensin sattumalta Rieneckin juna-asemalta kivirappusilta, sittemmin omalta työpaikaltani Tharandtin metsästä. Tänä vuonna tulisalamantereita on tullut vastaan lähes jokaisella aamuisella metsäretkellä, mutta aina vain jaksan pysähtyä ihailemaan näiden muovileluilta näyttävien otusten veikeää sammakonhymyä, täplikästä kumipukua ja hidasta konemaista taaperrusta pitkin hiekkatietä (jolta niitä aina hätyyttelen pois autojen tieltä).
 |
| KUN kuljin maalis-huhtikuussa ensimmäisiä kertoja tämänvuotiselle tutkimusalueelleni oli metsätienvarren oja täynnä kymmeniä tulisalamantereita. Tässä kuvassa chillailee ainakin viisi täpläselkää. DÅ jag i mars-april gick de första gångerna till mitt forskningsområde i skogen var vägkantens dike fullt med tiotals eldsalamandrar. I denna bild chillar åtminståne fem gulsvarta amfibier i det kalla vattnet. |
Som liten beundrade jag djurböckernas bilder på eldsalamandrar som det tyvärr var onödigt att försöka hitta i finska diken (i vilka en nybörjarbiolog som tur ändå kunde bekanta sig med grodor och vattenödlor till priset av flera par våta sockor). Då jag 2009 (?) gjorde mitt arbetspraktikum i Tharandt (var jag alltså nu gör min doktorsavhandling!) försökte jag förgäves hitta dessa smått giftiga groddjur. Först då jag flyttat till Tyskland började jag hitta eldsalamandrar - först av en slump på stentrapporna på Rienecks tågstation, senare på min egen arbetsplats, skogen i Tharandt. I år har jag stött på eldsalamandrar nästan varje gång då jag går till skogen på mprgonen, men fortfarande orkar jag alltid stanna upp och beundra den breda grodsmilen, fläckiga gummidräkten och det långsamma, maskinlika skridandet som är så typiska för dessa djur som helt ser ut som plastleksaker. Och ofta får jag sjasa dem bort från bilvägen där de löper stor risk att bli överkörda.
 |
| EI, tämä ei ole muovilelu vaan elävä eläin. NEJ, detta är ingen plastleksak utan ett levande djur. |
Noi on upean näköisiä! Meitin vanhempien puutarhalammikossa uiskentelee "vaan" niitä jotain tavallisia vesiliskoja.
VastaaPoistaJoo, vesiliskoja jahdaten täytin pienenä monta kertaa tädin (ja nopean jalkimienvaihdon jälkeen myös aviomiehensä) saappaat kuravedellä... söpöjä ovat nekin! Näissä tulisalamantereissa on vaan jotain extraa, ehkä siksi, että kömpivät vastaan usein ihan kuivalla maalla, suomalaisten serkkujensa tyytyessä vesielämään ojanpohjalla.
Poista