Työhuoneessani asuu leijonia! - Jag delar arbetsrum med två lejon!

Amélie die Afrikanische Ameisenlöwin

Metsäeläintieteen laitoksemme Tharandtissa sai joulukuussa yllättäen kaksi uutta lemmikkiä Etelä-Afrikasta. Joku minulle tuntemattomaksi jäänyt tutkija oli tuonut mukanaan Saksaan maaperänäytteitä, ja ihmetellyt sitten kotona, miksi ihmeessä hiekka liikkui... Tarkempi tutkiskelu paljasti, että hiekan mukana oli maahan tullut laittomasti salamatkustajina kaksi muurahaisleijonaa.

Sihteerimme laitoksella lupasi ottaa pedot vastaan, mutta vasta luovutusvaiheessa kävi selväksi, että kyseessä oli kaksi elävää yksilöä. Seuraavana päivänä kun tulin töihin löysin pöydältäni pikkuruisen rasian jossa oli hiukkasen hiekkaa, ja kaksi nälkäistä jellonaa.

Löysimme jostain ison lasipurkin ja hiekkaa, ja muurahaisten puutteessa suuntasin eläinkauppaan ostamaan banaanikärpäsiä - pulleaa, lentokyvytöntä lajiketta. Ja jo seuraavana aamuna hiekassa näkyi kaksi kaunista suppiloa odottamassa saalista. Amélie ja Leonhardt (Muurahaisleijona on Saksaksi Ameisenlöwe...) osoittautuivat ahnaiksi saalistajiksi, joille  näemmä maustuisi loputtomasti kärpäsiä.

Muurahaisleijonat ovat oikeastaan muurahaiskorentojen - sirojen verkkosiipisten hyönteisten - toukkia. Ainakin suurimmalla osalla lajeista (ja muurahaiskorentoja löytyy n. 2000 lajia eri puolilta maailmaa!) toukka kaivaa hiekkaan suppilon, joista epäonnisten pikkuötököiden on lähes mahdoton kiivetä pois - varsinkaan suppilon pohjalla leuat auki odottelevan leijonan vielä viskoessa lisää hiekkaa suppilon reunoille kiipeämistä vaikeuttamaan. Hyönteisen pudotessa leijonan ulottuville, peto kaappaa sen nopeasti tiukkaan otteeseen leukojensa väliin ja lamaannutta saaliinsa myrkyn avulla. Sitten se käyttää samaisia leukoja mehupillin tavoin imeäkseen saaliin kuiviin, ja lopuksi heittää rääppeet elegantilla päänheilautuksella ulos suppilosta.

Olen ihastellut muurahaisleijonia jo lapsena Suomen lounaissaaristossa, joten Amélie ja Leo tunutuivat heti tutuilta. Koskaan en kuitenkaan ole päässyt seuraamaan niitä näin kauaa ja näin läheltä. Tai tullut lukeneeksi niistä näin paljoa! Opin muun muassa, ettei muurahaisleijonilla - siis toukilla - ole laisinkaan peräaukkoa, ja että ne ulostavat ensimmäisen kerran elämässään vasta muututtuaan kotelovaiheen jälkeen aikuisiksi lentäviksi korennoiksi. Aikamoinen ummetus, kun ottaa huomioon, että toukkavaihe voi kestää useita vuosia...

Jännitämmekin laitoksen väen kanssa, kuinka kauan Amélie ja Leonhardt aikovat pysyä toukkaleijonina. Tarkasta lajista meillä ei ole tietoa, eikä oikein mistään muustakaan - kuinka hyvin banaanikärpäset vastaavat ravintoarvoiltaan eteläafrikkalaisia muurahaisia? Mikä määrää, koska toukat koteloituvat - aika, lämpötila, sadekausi vai joku ihan muu? Voiko muurahaisleijonia ylisyöttää? Entä kuinka paljon niitä vähintään tulisi syöttää? Tarvitsevatko ne kosteutta jossakin elämänvaiheessa? Voimme vain toivoa parasta!

BONGAA kuvasta - hiekan pinnalta - kaksi muurahaisleijonaa. HITTA två myrlejon i bilden!

Vårt forstzoologiska institut i Tharandt fick i december två nya överraskningshusdjur från Sydafrika. En forskare hade hämtat med sig jordmånsprov till Tyskland, och undrat sedan hemma, varför sanden rörde på sig... Det visade sig, att två illegala invandrare smugit in i sandprovet, myrlejonen Amélie och Leonhardt (myrlejon heter Ameisenlöwe på tyska...).


Vår sekreterare lovade ta emot de båda rovdjuren, men först senare förstod hon att det handlade om två levande exemplar. Följande dag då jag kom på jobbet hittade jag på mitt arbetsbord en liten ask med lite sand och två hungriga lejon.


Vi hittade en stor glasburk och sand, och eftersom det inte var någon högsäsång för myror begav jag mig till djuraffären för att köpa bananflugor. Och redan följande morgon syntes två vackra fångstgropar i sanden. Amélie och Leonhardt har visat sig vara hungriga jägare, som tydligen kunde äta hur mycket flugor som helst.

Myrlejon är egentligen myrlejonsländornas larver. De fullvuxna sländorna är sirliga och har vackra nätvingar, men myrlejonen själva liknar dem väldigt lite. De flesta myrlejon (och det finns ca. 2000 arter runtom i världen!) gräver en trattformad grop i sanden och väntar sedan med vidöppna käkar nere på bottnen att någon insekt skall falla i. Det är nästan omöjligt för en insekt att klättra ut ur tratten, framförallt eftersom lejonet ännu kastar upp lös sand för att fälla ner sitt byte. Då insekten väl är inom räckhåll fångar lejonet snabbt in det mellan sina käkar och förlamar det med gift. Sedan använder myrlejonet samma käkar som sugrör för att suga ut bytet, och till sist kastas det torra skalet långt ut ur gropen med en enda elegant ryck med huvudet.

Jag har beundrat myrlejon redan som barn i sydvästra Finlands skärgård, så Amélie och Leo kändes genast bekanta. Aldrig förr har jag dock tillbringat riktigt såhär mycket tid med myrlejon, eller läst så mycket om dem! Jag lärde mig bland annat, att myrlejon - larvformen alltså - helt saknar analöppning och att de bajsar för första gången i sitt liv först då de efter en period som puppa kläcks som fullvuxna sländor. En ganska lång förstoppning, med tanke på att larvstadiet kan ta flera år...


Nu väntar vi med spänning på hur länge Amélie och Leonhardt tänker förbli små sandlejon. Vi har ingen aning vilken art det handlar om, och inte om mycket annat heller - hur bra motsvarar bananflugornas näringsvärde sydafrikanska myror? Vad bestämmer, när myrlejonen förpuppar sig - tid, temperatur, regnperiod eller något helt annat? Kan man mata myrlejon för ofta? Eller för lite? Behöver de vatten eller fuktighet i något skede av sin livscykel? Vi kan bara hoppas på det bästa!

AMÉLIEN ja Leonhardtin pyyntisuppilot. Sekä jotain muuta, minkä vain todelliset Star Warsnörtit voivat tunnistaa ;) AMÉLIES och Leonhardts fångstgropar. Och något annat som bara en sann Star Wars nörd kan känna till ;)