Kierrätystä - Återvinning

Saksalaiset ovat kuuluisia kierrätysjärjestelmästään (ja ekologisuudestaan muutenkin). Kaipa se ihan mukavasti toimiikin, itselleni vaan ei vieläkään pian kolmen vuoden jälkeen ole täysin avautunut, minne mikäkin roska kuuluu. Pihassa pönttöjä on neljä: ruskea biojätteelle (helppo!), sininen paperille ja pahville (mutta joidenkin mukaan ei kuitenkaan esim. munakennoille), keltainen pakkauksille (siis whaaat! Tänne sekaisin kaikki jonkun tietyn pakkausveron maksaneet muovi-, pahvi- ja metallipakkaukset...ne lajitellaan sitten jälkeenpäin jätelaitoksella) ja musta sekajätteelle (siis ymmärtääkseni polttokelpoinen ja kaatopaikkajäte tännekin sekaisin). Joka korttelissa (meillä aika kaukana kadun päässä) on lisäksi keräysastiat pahville (ja se on aina täynnä amazon.de-pahvilaatikoita), lasille (valkoinen, vihreä ja ruskea lasi erikseen... mutta entä sellaiset just välimuotoa olevat ruskeanvihreät viinipullot?) ja vaatteille/kengille/tekstiileille.

Sitten pitää vielä muistaa, ettei roskiksia saa käyttää milloin vain. Korttelipöntöissämme ja joidenkin taloyhtiöiden pihapöntöissäkin on tarkat säännöt sille, milloin niitä saa käyttää - ilmeisesti roskiskansien kolistelu on pahimmanlaatuista melusaastetta... mutta hetkinen, eihän tuossa pöntössä edes ole kantta, vaan tuollainen äänetön kumiläpyskä...

Tunnustus: itse viis veisaan noista aikatauluista. Meidän korttelipönttömme on sijoitettu aika kauas lähimmästä asuintalosta, joten en usko, että satunnaiset sunnuntaisiivoukseni ketään häiritsevät.

Ja ai niin... kaupan pullonpalautukseen kelpaavat vain sellaiset pullot, joita kyseisessä kaupassa myydään. Joten arvaa onko kivaa, kun kaverit tuovat kukin omasta lähikauppaketjustaan mukaan juomat peli-iltoihin ja jättävät huomaavaisesti pullot meidän palautettaviksi ;)

MIKSI lauantaina on roskistauko kello 13-15??? VARFÖR har man en skräpfri paus på lördagen kl. 13-15???

Tyskarna är kända för sitt återvinningssystem (och ekologiskt tänkande i allmänhet). Jag antar att det nog fungerar helt bra, själv är jag bara för dum för att fatta systemet ens efter nästan tre år i landet. På gården har vi fyra sopbehållare: en brun för bioavfall (enkelt!), en blå för papper och kartong (men enligt vissa inte för t.ex. äggkartonger), en gul för förpackningar (alltså whaaat! Hit slänger man alla kartong-, plast- och metallförpackningar som har betalat någon "skräpskatt", och de sorteras efteråt) och en svart för blandat avfall (alltså antagligen både brännbart och obrännbart avfall). I varje kvarter (i vårt fall ganska långt borta i ändan av gatan) finns dessutom en behållare för kartong (och denna är alltid överfull med amazon.de-lådor), glas (vitt, grönt och brunt glas separat...men hur är det med sådana där totalt brungröna vinflaskor?) och kläder/skor/textiler.

Sedan måste man ännu komma ihåg att soptunnorna inte får användas när som helst. Kvarterstunnorna (och också tunnorna på vissa gårdar) har noga "öppethållningstider" - troligtvis anses ljudet från de tunga locken som värsta gradens oväsen... men vänta, de där behållarna har ju inte ens ett lock utan en sådan där ljudlös gummiplatta...

Bekännelse: jag bryr mig inte alls om "soptidtabellerna". Våra kvarterstunnor står ganska långt bort från närmaste boningshus, så jag tvivlar på att mina sporadiska söndagsstädningar stör någon.

Och ännu en sak... butikerna tar bara emot sådana flaskor som de själva också säljer. Så gissa hur roligt det är då kompisarna hämtar med sina egna flaskor från sina egna närbutikskedjor till spelkvällar etc. och lämnar flaskorna hos oss så att vi kan returnera dem ;)

Parkplats för kvinnor - Parkkipaikka naisille

Första gången då jag såg en "Frauenparkplats" trodde jag helt klart att det var ett skämt. Men nej, dessa speciellt för kvinnor reserverade parkrutor ser man ganska ofta på stora parkplatser och framförallt i parkeringshus, alltid lätt åtkomliga på synliga och välbelysta ställen nära ingången till varuhuset. Varför? Tydligen för att minska risken för våldsdåd mot kvinnor. Ifall de traditionella tyska kriminalserierna - som också vi finnar älskar att titta (Ett fall för två, Derric, Räven...) - är att lita på, händer de värsta morden alltid i parkeringshus. Sanningen är säkert helt annan, och troligtvis bidrar just sådana TV-scener till att man upplever parkeringshusen som skrämmande utrymmen, men resultatet är densamma, och kvinnoparkplatser lockar även de lättskrämda (kvinnorna) att parkera sina bilar under jorden. Tjah. På något sätt känns denna omtanke kanske ändå lite kränkande. Kanske det borde heta fobikerparkplatser istället ;)

Kun ensimmäisen kerran näin "Frauenparkplatsin" olin varma, että kyseessä oli pila. Mutta eipä ollut, näitä nimenomaan naisille varattuja parkkiruutuja näkee usein isoilla parkkipaikoilla ja etenkin parkkitaloissa, ja ne ovat aina helposti saavutettavia, hyvin valaistuja ja lähellä uloskäyntiä (tai tavaratalon sisäänkäyntiä). Miksi? Kuulemma siksi, että ne vähentävät naisiin kohdistuvan väkivallan riskiä. Jos tuttuja saksalaisia poliisisarjoja (Kahden keikka, Derric, Kettu...) on uskominen, tapahtuvat pahimmat murhat aina parkkitaloissa. Totuus on kuitenkin ilmeisesti toinen, ja todennäköisesti juuri kyseisenlaiset tv-kohtaukset tekevät parkkitaloista paikkoja, jotka mielletään pelottaviksi. Tulos on kuitenkin sama, ja naispaikat kutsuvat myös pelokkaat (naiset) pysäköimään autonsa maan alle. Jaa-a, jotenkin ehkä kuitenkin vähän loukkaavaa. Ehkäpä foobikkoparkkipaikat olisivat parempi ajatus ;)

Sääskivaellus - Myggvandring

KAIKKI hyttysentoukat eivät siis elä sadevesitynnyreissä. Joillain lajeilla ne sen sijaan marssivat pitkin tietä ja popsivat...sieniä. ALLA mygglarver lever alltså inte i regnvattentunnor. Hos några arter marscherar de istället längs vägen och äter...svamp.

 Ei, en aio kertoa mistään partioretkestä Lapissa hyttysaikaan, vaan otsikko viittaa johonkin aivan muuhun: harsosääski Sciara militariksen toukkien loputtomansuuriin vaellusjoukkoihin, joita olen onnekseni päässyt kahteen kertaan ihailemaan Tharandtin metsässä (siis, tuota... alkukesästä viime- ja tänävuonna. En vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella aiheesta aiemmin...).

Nej, jag tänker inte berätta om någon scoututfärd till Lappland under myggsäsongen, rubriken syftar på något helt annat: sorgmyggan Sciara militaris enormt långa larvtåg, som jag två gånger haft turen att se i skogen i Tharandt (alltså jo...i början av sommaren förra och detta år... Jag har bara inte fått till stånd att skriva om dem tidigare).

Alla TODELLA huonolaatuinen (vanhalla kännyllä kuvattu ja Bloggerin vielä surkeammaksi pienentämä) videopätkä, josta nyt ehkä sentään juuri ja juuri näkee, mihin suuntaan ja millä vauhdilla toukat liikkuvat:

Här nedan får ni en liten videosnutt i VÄLDIGT dålig kvalitet, där man förhoppningsvis åtminståne ser åt vilket håll och med vilken fart larverna kryper: 

Lajinimi militaris viittaa armeijaan, ja niin saksan- kuin ruotsinkielelläkin toukkia kutsutaan "joukkomadoiksi" (Heerwurm/härmask). Eikä suotta - toukat marssivat (lipuvat/löllyvät/kipittävät...) omaan kokoonsa nähden todella pitkässä, tuhansien toukkien jonossa. Eivät tosin kauniisti yksi toisensa jälkeen, vaan ainakin muodostelman keskipaikkeilla toukkia on toistensa päällä ja vierekkäin kymmenittäin, kärki- ja jälkijoukkojen ollessa harvempia. Toukat ovat läpikuultavan harmaita, eikä niitä edes valtavana joukkona meinaa huomata - molempina kertoina olen ensin luullut, että soratien poikki on kulkenut tosi iso ja limainen etana joka on jättänyt jälkeensä kiiltelevän, monia metrejä jatkuvan vanan... kunnes katsoin tarkemmin, ja tajusin "limavanan" koostuvan liikkuvista pikkutoukista.

Artnamnet militaris liksom det svenska och tyska smeknamnet Härmask (Heerwurm) syftar på militären, och inte utan orsak. Larverna marscherar (glider, trippar, kryper...) i en enormt lång kö med tusentals larver. Visserligen inte en och en snyggt efter varandra, utan speciellt i mitten av formationen finns det tiotals larver på och bredvid varandra medan för- och eftertrupperna är något glesare. Larverna är grågenomskinliga, och fast det finns massor av dem är de svåra att märka - båda gångerna har jag först trott att det bara löper ett flera meter långt, glänsande slemspår efter en stor snigel på grusvägen... tills jag tittade noggrannare, och förstod att "slemmet" bestod av små larver på vandring.

KÄRKIJOUKOT etsivät sopivaa reittiä - FÖRTRUPPERNA söker efter en passlig rutt

Molemmilla kerroilla pysähdyin hetkeksi kuvaamaan tuota määrätietoisesti etenevää "superorganismia", jossa etumaiset toukat etsivät sopivaa reittiä muille seurata, ja josta toisinaan haarautui pieniä sivujoukkoja kohdissa, joissa joku toukka syystä tai toisesta oli päättänyt poiketa polulta, ja saanut peräänsä pienen määrän seuraajia. Monasti nämä sivuhaarat kääntyvät sitten jossain vaiheessa takaisin kohti alkuperäistä kulkusuuntaa, ja syntyy pieni turha sivulenkki, jolle osa toukista eksyy, toiset eivät. Kun palasin samaa tietä pitkin paria tuntia myöhemmin, oli toukkapataljoona molemmilla kerroilla jo ehtinyt hävitä teille tietämättömille jälkeäkään soratielle jättämättä.

Båda gångerna stannade jag för en stund för att fotografera och filma den målmedvetet glidande "superorganismen", där de första larverna söker efter en lämplig väg för de övriga att följa, och som där och här grenar sig på ställen där en larv av en eller annan orsak bestämt sig för att vika av vägen och fått några andra larver efter sig. Oftast återvänder de här sidospåren förr eller senare i den ursprungliga riktingen, och det bildas en liten onödig länk, dit en del larver irrar sig medan de flesta fortsätter på den "breda vägen". Då jag återvände samma väg efter ett par timmar, hade larvbataljonen båda gånger redan hunnit försvinna spårlöst från grusvägen.

JOUKON hännillä ryömii vain muutamia yksittäisiä toukkia - I SLUTÄNDAN av kolonnen kryper det bara några enstaka larver.

Mistä moinen ilmiö johtuu? Miksi toukat liikkuvat valtavissa kolonnissa? Yksi selitys on, että toisten yli kulkeminen kannattaa - toukka etenee yksinkertaisesti nopeammin, jos se oman liikkeensä lisäksi etenee vielä alempienkin toukkien vauhdilla. Allaoleva video esittää asian mukavasti legopalikoilla (kärsimättömät kelatkoon jonnekin 3:10 paikkeille). Oli miten oli, harsosääskitoukkien vaellus oli komeaa katseltavaa!

Vad beror detta fenomen på? Varför rör sig larverna i enorma massor? En förklaring är, att det lönar sig att traska över andra larver - det går helt enkelt snabbare att komma fram om man rör sig framåt såväl själv som framburen av en annan larv som också rör sig framåt. Videon nedan förklarar saken briljant med legon (spola fram till 3:10 om du är otålig). Hur som helst var det jättehäftigt att få se sorgmyggornas vandring i naturen!

Chokobananer - Suklaabanaaneja

Chokladbananer är bland det bästa (och enklaste) man kan tillreda över öppen eld. Man tar en banan, skär en skåra i den (utan att skala bananen först), trycker skåran  full med chokladbitar och lägger bananen på glöd (eventuellt virad i aluminiumfolie, det finns två skolor om saken...). Så väntar man en liten stund och voilà - man har en mjuk saftig banan med chokladfyllning och sås! Och så kladdar man ner sig totalt i den söta gulbruna sörjan, för lägerelden har hunnit falna och man ser ingenting och så har man hur som helst glömt skeden hemma. Men gott är det!

Och internationellt... scouter överallt i världen verkar göra chokobananer över sina eldar :)

Men varför i världen bloggar jag om chokobananer?!? Jo, för att jag råkade hitta en variant på receptet, inpackad i folie i närbutiken här i Tyskland. Det kändes på något sätt lustigt ;)

INTE så... EI näin...

Suklaabanaanit ovat parhaita (ja helpoimpia) nuotioherkkuja. Otetaan banaani, viilletään siihen vako (kuorimatta banaania ensin), tungetaan vako täyteen suklaapaloja ja laitetaan banaani hiillokselle (vaihtoehtoisesti alumiinifolioon käärittynä, tästä on kaksi koulukuntaa...). Sitten odotetaan hetki, ja kas - herkullinen pehmeänlämmin banaani suklaatäytteellä ja -kuorruttella on valmis! Ja sitten sotketaan koko vaatekerta makeaan keltaruskeaan tahmaan, sillä leirinuotio on jo hiipunut eikä kukaan näe mitään, ja lusikkakin unohtui kotiin. Mutta hyvältä se kuitenkin maistuu!

Ja on vielä kaiken lisäksi kansainvälistä... partiolaiset joka puolella maailmaa taitavat tehdä suklaabanaaneja avotulillaan :)

Mutta miksi ihmeessä bloggaan suklaabanaaneista?!? Koska satuin näkemään erään variaation tästä herkkureseptistä muoviin käärittynä lähikaupassamme täällä Saksassa. Se nyt vain tuntui jotenkin hupaisalta ;)

...UTAN så! ...VAAN näin!

Wertherdenkmal

170 vuotta sitten, pääsiäispäivänä 7.4.1844, eräs tharandtilainen metsätieteenopiskelija surmasi opiskelutoverinsa laittomassa pistoolikaksintaistelussa nykyisen metsätieni varrella. Tapahtuman muistoksi on paikalle pystytetty muistokivi.

Pieni sisäinen historioisijani jää väkisinkin pohtimaan tapahtumaa usein kun kuljen kiven ohi. Mistä nuori (?) baijerilainen vapaaherra von Seckendorf-Gutend kiisteli paikallissyntyisen Otto Wertherin kanssa niin tulisesti, että oli turvauduttava kaksintaisteluun? Mitä paikalla oikein tapahtui - sujuiko kaikki niin kuin elokuvissa konsanaan, aamu-usvaisella metsätiellä sekundanttien valvovien silmien alla? Vai paljon vähemmän romanttisissa merkeissä...? Tekisi melkein mieleni kuvata tuosta lyhytelokuva, on kai kulunut liikaa aikaa siitä, kun seisoin kameran takana ;)

Aikaisemmin olen kirjoittanut tänne suomalaisen metsätieteen opiskelija Anton Blomqvistin vaiheista Tharandtissa. Antonin saapuessa Tharandtiin Wertherin tapauksesta oli kulunut jo 14 vuotta. Olikohan se silti vielä metsäakatemian väen tuoreessa muistissa?

För 170 år sedan, på påskdagen 7.4.1844, skjöt en forststudent sin studiekamrat i en olaglig pistolduell i skogen i Tharandt. Numera står det en minnessten på stället, alldeles vid min skogsväg.

Min inre historiker fastnar ofta på vägen vid stenen. Vad hade hänt mellan den unga (?) bayerska friherren von Seckendorf-Gutend och Otto Werther från Dresden som var så allvarligt att det behövdess en duell? Hur gick det hela till - var det som på film, en disig skogsväg i arla morgonstund, två unga män med sekonder vid sin sida? Eller var det hela mycket mindre romantiskt...? Man får ju nästan lust att göra en kortfilm om händelserna, det är visst alltför länge sedan som jag stod bakom kameran ;)

Tidigare har jag skrivit här om den unga finska forststudenten Anton Blomqvist i Tharandt. Då Anton anlände till sin studieort hade det redan gått 14 år sedan Werthers död. Månne folket på skogsakademin ännu hade händelsen i färskt minne?

OUTO

Heh, min blogsida om Myboshi-mössor har plötsligt blivit megapopulär och har över tio gånger fler läsare än alla andra sidor. Jag antar att orsaken till detta är Myboshigarnen och instruktionerna som nu finns att köpa även i Finland. Många gånger då jag berättat om de tyska virkpojkarnas framgång till finska vänner och släktingar har de kommit ihåg att det faktiskt fanns något liknande i Finland, några år tillbaka, i början av 2000-talet eller så... Då var ju visst ett par finska pojkar framme i lokalmedian för att de virkade mössor...

Jag började gräva lite runt på Internet, och helt sant - vi har ju en egen virknålspojke, Ville, i Finland! Hans OUTO-brand är kanske inte lika synlig som det tyska Myboshi, men har ändå nått viss popularitet i designkretsar både i hemlandet och ute i världen.

Det lönar sig att ta en titt på Villes Outowear-sidor! Hans berättelse är nästan densamma som Myboshipojkarnas, men han var snäppet före :) Heja Finland!


Heh, blogisivuni Myboshipipoista on yhtäkkiä tullut supersuosituksi, ja se on kerännyt yli kymmenen kertaa enemmän lukijoita kuin muut päivitykseni. Oletan, että syy suosioon ovat Myboshilangat ja -ohjeet, joita nyt saa ostaa myös Suomesta. Usein kun olen kertonut suomalaisille sukulaisille ja tuttaville saksalaisten virkkuupoikien menestyksestä, ovat monet alkaneet muistella vastaavaa tapausta Suomessa, muutama vuosi sitten, joskus 2000-luvun alussa tai jotain... Eikös täälläkin ollut tiedotusvälineissä esillä pari virkkaavaa pipopoikaa?

Kaivelin hieman Internetin syövereitä, ja totta - meillähän on oma suomalainen virkkuukoukkupoika Ville! Hänen OUTO-merkkinsä ei ehkä ole ihan yhtä näkyvä kuin saksalainen Myboshi, mutta OUTO-tuotteet ovat silti keränneet huomiota designpiireissä sekä kotimaassa että maailmalla.

Kannattaa vilkaista Villen Outowear-sivuja! Hänen tarinansa on lähes sama kuin Myboshipoikien, mutta villepä ehti ensin :) Hyvä Suomi!

Puita - Träd

Tämä monisilmäinen puu tuijotti minua joka kerta, kun palasin tutkimusalueeltani opistolle:
Detta mångögda träd stirrade på mig varje gång jag gick tillbaka från mitt forskningsområde till institutet:

Saksalaisten maine järjestelmällisenä kansana ei ole aivan tuulesta temmattu. Otetaan esimerkiksi vaikka puut. Lähes jokaiseen kaupunkialueella olevaan puuhun on jonnekin naulattu pieni numerolevy. Kaipa puiden numerointi jotenkin avittaa viheryksikön työtä... tai sitten hätäpuhelun soittamista ("apua, olen sillä ja sillä kadulla puun numero 007 kohdalla!"). Yllätyksekseni löysin näitä numeroläpysköjä viimeksi myös Tharandtin "umpimetsästä", kuka ihme numeroi metsäpuita?!?

Tyskarna har nog gjort sig välförtjänta av sitt rykte som ett välorganiserat folk... Ta t.ex. en titt på träden. Nästan varje träd på stadsområdet har någonstans en liten fastspikad nummersköld. Det hjälper väl stadens trädgårdsarbetare... eller kanske folko som ringer nödsamtal ("hjälp, jag är vid den och den gatan bredvid träd nummer 007!"). Jag hade ändå inte förväntat mig att hitta dessa nummersköldar i skogen - vem sjutton numrerar skogsträd i den stora Tharandter Wald?!?

 

Morötter - Porkkanoita

 

Som jag redan någon gång tidigare beklagade mig, blev vår första morotsskörd rätt så liten. MEN den var desto färggrannare! Efter att på våren ha beundrat de purpurröda och gula morötterna på torget blev jag överglad då jag hittade en fröblandning med fyra olikafärgade morotssorter. Tänk hur snyggt det skulle se ut i allt från sallader till vegebiffar (om man alltså hade fler än 6 stycken morötter).

Kuten jo joskus aikaisemmin valittelin, jäi ensimmäinen porkkanasatomme aika mitättömäksi. MUTTA se oli sitäkin värikkäämpi! Ihailtuani keväällä purppuranpunaisia ja keltaisia porkkanoita torilla ihastuin ikihyviksi kun löysin siemensekoituksen, jossa oli peräti neljän erivärisen porkkanalajikkeen siemeniä. Ajatelkaas kuinka hienoja aterioita niistä saisikaan, salaateista kasvispihveihin (jos porkkanoita siis olisi käytettävänä enemmän kuin kuusi kappaletta).

NÅGON normal orange sort, Yellowstone, White Satin och Purple Haze - JOKU tavallinen oranssi lajike, Yellowstone, White Satin ja Purple Haze

Sammakkoprinssi - Grodprins

Taas puutarhapäivitys: viis etanoista, rikkaruohoista ja mustapilkkusienien vaivaamista ruusunlehdistä - puutarha, jonka lammikossa asustaa sammakko, on täydellinen.

Löydättekö? Hittar ni?

Igen en trädgårdsuppdatering: vem bryr sig om ogräs, sniglar eller svartfläckiga rosenblad - en trädgård med en groda i dammen är perfekt.

PRINSSI tutkailee valtakuntaansa - Prinsen beundrar sit kungadöme

Myboshimatta - Myboshimatto

Någon minns kanske ännu min fjolåriga entusiasm över Myboshi virkningsvågen här i Tyskland. Under mitt senaste Finlandbesök såg jag, att i alla fall Wiklund (Sokos) i Åbo faktiskt också säljer såväl äkta Myboshigarn som några översatta småhäften med Myboshi-instruktioner: Jessh, ordet har spridit sig!

Redan länge har jag velat posta en bild på en Myboshimatta som jag virkade ihop av alla restgarn från julklappsmössorna. Mattan gick till min syster som nu efter ett år här i Dresden åter flyttat hem till Finland. Jag. Saknar. Henne. Massor. Vem tar nu hand om våra matrester? *snyft*


Joku saattaa vielä muistaa viimevuotisen Myboshi-virkkausinnostukseni. Viimeisimmällä suomenreissullani näin kuitenkin omin silmin, että Wiklundilla (Sokos-tavaratalo) Turussa tosiaan myydään sekä aitoja Myboshilankoja että muutamia käännettyjä Myboshi-ohjevihkosia: Jessh, sana on levinnyt!

Minun on pitänyt jo kauan julkaista kuva Myboshimatosta jonka virkkasin kasaan joululahjapipojen ylijäämälanganpätkistä. Matto meni siskolleni, joka vaihtarivuoden jälkeen palasi taas Dresdenistä Suomeen. Kaipaan. Häntä. Kovasti. Kuka nyt syö ruuantähteemme? *nyyh*

Etanaongelmia - Snigelproblem

KUVAN viinimäkikotilolla ei ole mitään tekemistä tekstin tappajaetanoiden kanssa, satuin vain löytämään sen kiipeilemästä aidalla työmatkani varrella Tharandtissa. BILDENS vinbergssnäcka har ingett att göra med inläggets mördarsniglar, jag bara råkade hitta den klättrande på ett staket på min arbetsväg i Tharandt.

Puutarhanhoito ei aina ole mennyt ihan nappiin... ehkä suurin yllätysongelma tuli etanoiden taholta - noita hitaita mussuttelijoita asuu tarhassamme näemmä biljoonia (ja ne mönkivät esiin kaikki kerralla illan hämärtyessä joka paikasta kuin jossain B-luokan kauhuleffassa). Etanoiden suihin päätyi niin suuri osa mansikkasadostamme kuin kaikki siemenistä kasvatetut auringonkukat. Myös koristedaaliat oli kesäkuussa Suomesta palatessani jäydetty viimeistäkin kukkaa ja lehteä myöten kaljuiksi, ja marketankukistakin osa (vaikka kasvavat tosi korkeiksi! Miten ne edes kestävät ison etanan painon?).

Suurin syypää tuhoisaan mussutukseen ovat espanjansiruetanat (Arion vulgaris), nuo Suomen Turussakin parhaillaan kauhua levittävät "tappajaetanat". Otukset ovat isoimmillaan jotain 10 sentin luokkaa, oranssinruskeita ja todella limaisia - en ensimmäisen kerran jälkeen enää suostu koskemaan niihin ilman hanskoja, sillä limaa ei saa pesty käsistä pois millän. Nimestään huolimatta espanjansiruetanat eivät uusimpien tutkimuksien mukaan olekaan peräisin espanjasta, vaan ihan täältä keskieuroopasta. Niitä ollaan kuitenkin jo kauan luultu tulokaslajeiksi, ja selvää on, että niiden kannat ovat viime vuosina räjähtäneet kattoon (mikä antaakin helposti mielikuvan, että etanat olisivat invasiivinen tunkeilija jostakin muualta) - kukaan ei vain tunnu tietävän miksi.

Meidän puutarhassamme monen etanan kohtaloksi ovat onneksi koituneet ovelat olutansat: leikataan muovinen juomapullo kahtia, kaivetaan kumpikin puolisko ("yläpuolisko" niin, että korkki on ruuvattu tiukkaan kiinni) taholleen maahan niin, että reuna on aivan maanpinnan tasossa, ja täytetään kippo mahdollisimman halvalla oluella (joka täällä Saksassa on todella halpaa). Sitten aina parin päivän välein kipataan oluessa marinoituneet (ja onnellisesti hiprakassa kuolleet...) etanat kompostiin (jonne muuten myös kannattaa laittaa näitä olutansoja) ja täytetään purkki uudella oluella.

Aivan kaikkeen olutansatkaan eivät riitä - niistä ja lopulta epätoivoissani hankkimasta kaupallisesta etanakarkoitteesta huolimatta basilika toisensa perään päätyi etanoiden kitaan. Kaipa tuo pizzakasvi sitten on vielä oluttakin houkuttelevampaa ravintoa. Ensi vuonna ripustan basilikan amppelissa omenapuuhun. Tai lyhtypuuhun.

Ennen - Före...

...jälkeen - efter

 Alltid fungerar trädgårdsskötseln inte riktigt som man planerat... det största överraskningsproblemet var nog sniglarna - tydligen bor det biljoner långsamma mumsare i vår trädgård (och de kryper alla ut ur sina gömmor samtidigt efter solnedgången, precis som i någon B-klassens skräckfilm). Sniglarna åt upp såväl en stor del av vår jordgubbsskörd som alla solrosor som vi försökte gro ur frön. Dekorationsdahliorna var också helt utan blad och blommor då jag i juni återvände från Finland, och t.o.m. en del av margerite-blommorna var uppätna (fast de växer högt uppe på tunna stjälkar! Hur kan de stora sniglarna ens klättra så högt upp?)

Det största problemet är de spanska skogssniglarna (Arion vulgaris), de såkallade "mördarsniglarna" som just nu sprider skräck även i Åbo i Finland. De blir sådär 10 cm långa, är orangebruna till färgen och jätteslemmiga - efter att ha försökt en gång vägrar jag nu att röra vid dem utan handskar, det är tvärt omöjligt att tvätta bort slemmet! Trots sitt namn kommer de spanska skogssniglarna enligt de nyaste forskningsresultaten inte från Spanien utan de hör hemma här i mellaneuropa. Man har ändå länge trott att de är invasiva nya arter, och det är klart att deras population har ökat explosivt under de senaste åren (vilket ju lätt får det att kännas som om sniglarna plötsligt kom från någon annanstans) - orsaken till ökningen är än så länge okänd.

I vår trädgård har jag bekämpat sniglar med ölfällor: man klipper en plastflaska i tu, gräver ner båda halvorna (den "övre" halvan med korken påskruvat) på lämpliga ställen så att deras kant är just vid markytan, och fyller burkarna med billig öl (som här i Tyskland är jättebilligt). Sedan tömmer man de ölmarinerade sniglarna (som lyckligt supit ihjäl sig) med ett par dagars mellanrum i komposten (dit det också lönar sig att sätta ölfällor) och fyller burkarna med nytt öl.

Inte ens ölfällorna (eller riktig snigelgift som jag i min desperation till sist köpte) hjälper överallt: sniglarna åt upp basilika efter basilika i min örtagård. Tydligen är denna pizzaväxt ännu läckrare än öl. Nästa år skall jag hänga upp basilikan i en ampel i äppelträdet. Eller i lyktträdet.

SIEMENISTÄ kylvettyjen auringonkukkien jouduttua etananruoaksi tajusimme kasvattaa kukat parikymmensenttisiksi taimiksi kotiparvekkeella ennen istuttamista. Yhdessä olutansojen kanssa tuo toimi, ja nyt takapihaamme koristavat pienet auringot. DÅ SOLROSORNA som vi sått ur frön blev snigelmat provade vi med att gro dem först på balkongen och plantera ut dem först då de var ca. 20 cm långa. Det (tillsammans med ett par ölfällor) funkade, och nu har vi en rad med minisolar på vår bakgård.

Jätteblomma i Runsala - Jättikukka ruissalossa

Ifall någon av er Åbobor på något sätt lyckats missa årets stora botaniska händelse som varit framme i alla lokalmedier kan jag avslöja att jätteagaven (Agave americana) blommar i växthuset i Runsala botaniska trädgård. Spring, cykla eller ta buss nummer 8 till Runsala på direkten (eller de närmaste veckorna), för det kan ta 50 år före ni nästa gång får en chans att beundra en 6-meter hög blomma. Eller egentligen en klase på över 2000 blommor. Agaven i Runsala är 49 år gammal, och blommar nu för första (och sista) gången i sitt liv före hela växten vissnar bort. Ifall trädgården har lite tur, växer efteråt ett nytt sprött skott på samma plats där den gamla växten vuxit och 50-årscirkeln börjar från början.

SJÄLVA blommorna uppe i 6-metershöjd måste ni själva gå och titta på ;) VARSINAISIA kuuden metrin korkeudessa kukkivia kukkia joudutte itse menemään katsomaan ;)

Jos joku teistä turkulaisista on jotenkin onnistunut olemaan kuulematta vuoden suuresta kasvitieteellisestä tapauksesta jota kaikki paikallismediat ovat toitottaneet pitkin kesää, voin paljastaa, että Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa kukkii jättiagaave (Agave americana). Juoskaa, pyöräilkää tai ottakaa bussi numero 8 Ruissaloon heti (tai seuraavien parin viikon aikana), sillä saattaa hyvinkin pyörähtää 50 vuotta, ennen kuin seuraavan kerran saatte tilaisuuden ihastella 6 metriä korkeaa kukkaa. Tai oikeastaan yli 2000 kukan kukintoa. Ruissalon agaave on 49 vuotta vanha, ja kukkii nyt ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa elämässään ennen kuin koko kasvi kuihtuu pois. Jos puutarhureilla on tuuria, vanhan kasvin paikalle tosin saattaa puhjeta uusi hento taimi, ja 50-vuotissykli alkaa alusta.