Värinpilkahdus - Färgklick

Näkymä joka-aamuiselta paikallisjunapysäkiltäni on sekalaisen tylsähkö - kaikenlaisia takapihoja, jotka todennäköisesti eivät oikein kuulu oikein kenellekään, ja jotka olisivat kipeästi siistimisen tarpeessa. Iloinen väriläiskä tuossa massassa on Games Brokerin takaseinä :) Itse liike on omituinen, siellä myydään ymmärtääkseni käytettyjen tietokonepelien lisäksi paikallisen mehiläishoitajan hunajaa, tosin se ei melkein koskaan ole auki enkä melkein koskaan ole nähnyt siellä ketään, edes omistajaa. Mutta yhtäkkiä syksyllä ainakin rakennuksen vanha takaseinä sai uuden Supermarioteemaisen ulkoasun!

Vyn från min lokaltågstation är rätt så långtråkig - allehanda bakgårdar som troligtvis inte riktigt tillhör någon och som skulle behöva piffas upp. En munter färgfläck i den gråa massan är ändå Games Brokers bakvägg :) Själva butiken däremot är egendomlig - så vitt jag förstår säljer de gamla datorspel samt honung från en lokal biodlare, men den är sällan öppen och jag har nästan aldrig sett någon därinne - inte ens butikägaren. Men i alla fall fick bakväggen plötsligt en ny Supermario-look på hösten!

Urtidsläckerheter - Muinaisherkkuja

Jag varken är eller vill vara en matbloggare... men ibland måste man ju bara ;) Fryslådan i vår närbutik bjuder ibland på överraskningar.

En ole enkä halua olla ruokabloggaaja... mutta joskus vain on pakko ;) Lähikauppamme pakastelaatikko tarjoaa joskus yllätyksiä.

Aikamatka - Tidsresa

DEUTSCHE Bahn vei meidät viime viikonloppuna aikamatkalle. FÖRRA veckoslutet förde Deutsche Bahn oss på tidsresa.

Lisää historian siipien havinaa - Mera historiens vingslag

Tällä kertaa työtehtäväni veivät minut peräti 1800-luvun puolelle... Metsäeläintieteen professorini Tharandtissa nimittäin toi minulle kasan kopioituja käsinkirjoitettuja kirjeitä, ja kysyi, ovatko ne kirjoitettu suomeksi. Ei, vaan ruotsiksi, jouduin toteamaan, mutta kirjoittaja on kuitenkin suomalainen.

Nuori helsinkiläisopiskelija, Anton Blomqvist, vietti 1850-luvun lopulla kolmisen vuotta Tharandtissa opiskelemassa metsätieteitä, ja lähetti ahkerasti kirjeitä kotiin siskoilleen. Anton ihaili Saksan pyökkimetsiä ja kävi ahkeraan klassisen musiikin konserteissa. Usean päivän ekskursioita tehtiin professorin johdolla jalkapatikalla paikallisiin metsiin. Joskus Tharandtissa vietettiin jopa akateemista juhlapäivää tanssiaisineen ja tarkkammuntakilpailuineen, mutta niihin ei Antonilla ollut varaa osallistua, vaikka olikin saanut opiskeluihinsa tukea Senaatilta. Kävivätpä Antonin kaksi siskoa - Anna ja Lilli - oikein Dresdenissä kylässäkin! Lilli piti siivoamisesta (Anton suunnitteli joskus rakentavansa itselleen talon jonnekin keskelle suomalaista metsää, ja lupasi jättää sinne yhden huoneen täyteen epäjärjestystä, jotta Lilli pääsisi nauttimaan lempipuuhastaan). Antonin kirjeiden perusteella Lilli ja Anna olivat kyllä aika hupakkoja - uppiniskaisina tytöt veljensä kehotuksista ja tämän tarkkaan etsimistä Aftonbladetin höyrylaiva-aikatauluista huolimatta matkustivat kotiin Tukholman kautta, mistä hyvästä he kokonaan myöhästyivät Sofin (kolmas sisko?) häistä!

Ja niin edelleen. Olen aivan lumoutuneena lukenut Antonin kirjeitä, jotka melkein itseni ikäinen suomalaisopiskelija on lähettänyt yli 150 vuotta sitten samasta paikasta, missä itse nyt opiskelen. Minähän tunnistan nuo paikat joista Anton kertoo! On todella omituista ja vaikeaa kuvitella, että kirjeissä mainitut henkilöt kerran olivat oikeasti olemassa, ja että he ovat lukeneet näitä samoja kirjeitä 1800-luvun Helsingissä (professorilleni ne ovat jotenkin päätyneet Helsingin yliopiston kirjastosta).

Kirjeitä lukiessa mieleen nousee valtavasti kysymyksiä. Miksi Sofi oli paksu, ja miksi siitä kirjoiteltiin niin paljon ja rakkaudella? Olikohan hän raskaana...? Mutta ne kirjeet ovat ajalta ennen noita kohuttuja häitä...

Lukeekohan joku vuonna 2150 tätä minun blogiani?

Miten Antonille muuten kävi? Siihen sentään löytyi vastaus! Anton Gabriel Blomqvistia tituleerataan Wikipediassa oikein Suomen Metsänhoidon Isäksi. Mutta tarina ei kerro, pääsikö Lilli koskaan siivoamaan epäjärjestyshuonetta jossain korpien keskellä...

HELPPOLUKUISESTA käsialasta Antonia ei voi kiitellä. Minulta menee noin tunti yhden sivun tulkitsemiseen, ja väliin jää aina sanoja, joista en vain saa mitään tolkkua. ANTONS handstil är allt annat än lättläst. Det tar mig ungefär en timme att dechiffrera en sida, och det finns alltid ord som jag inte ens med bästa vilja lyckas tyda.

Den här gången fick jag resa ända till 1800-talet på jobbet... Min professor i forstzoologi i Tharandt gav mig en bunt kopierade, handskrivna brev, och frågade ifall de är skrivna på finska. Nej, utan på svenska, var jag tvungen att svara, men de är nog skrivna av en finländare.

Anton Blomqvist - en ung student från Helsingfors - studerade några år skogsvetenskaper i Tharandt i slutet av 1850-talet. Anton skrev ofta brev till sina systrar, beundrare Tysklands mäktiga bokskogar och besökte regelbundet klassiska konserter. Han gjorde flera dagar långa exkursioner i närskogarna till fots med sin professor. Ibland firades akademiska festdagar i Tharandt med skarpsyttetävlingar och bal, men Anton hade inte råd att delta, trots att han fick understöd för sina studier av senaten. Två av Antons systrar - Anna och Lilli - till och med besökte honom i Dresden! Lilli gillade att städa (Anton planerade att någon gång bygga ett stort hus någonstans mitt i en skog i Finland, och lovade att lämna ett rum fullt med oreda för Lilli så att hon skulle få tillfälle att njuta av sin favoritsysselsättning). Mellan raderna kan man läsa, Att Anna och Lilli var egensinnade flickor - trots broderns förmaningar och ångbåtstidtabeller som han tittat upp i Aftonbladet beslöt de sig för att åka hem via Stockholm - och det gick som brodern förmodat: de blev flera dagar försenade från Sofis (en tredje syster?) bröllop.

Och så vidare. Jag är helt förtrollad av breven som en finsk student ungefär i min ålder har skickat från samma ställe där jag nu studerar, men för över 150 år sedan! Jag känner ju till platserna som Anton berättar om! Det är svårt att tänka sig, att alla personer som nämns i breven verkligen existerat och att de en gång läst de här samma breven i 1800-talets Helsingfors (min professor har på något sätt får breven från H:fors universitetsbibliotek)

Breven väcker många frågor. Varför var Sofi så tjock, och varför nämndes det så många gånger och så älskvärt? Var hon gravid...? Men de breven är från en tid före de ovannämnda bröllopet...

Kommer någon att läsa min blog år 2150?

Hur gick det med Anton, förresten? Åtminstone det fick jag svar på! Anton Gabriel Blomqvist har kallats för "finska skogsvårdens fader" och han har till och med förärats med några rader på Wikipedia. Men ingen vet berätta, om Lilli någonsin fick sitt städrum någonstans mitt i en skog...

Die Nonne in Ostpreussen

  

Ibland finner man små överraskningar i sin arbetsdag. Jag försökte spåra fram en gammal bok, "Die Nonne in Ostpreussen" (Barrskogsnunnan i Östpreussen) från 1942 som underlag för ett forskningsprojekt som vi har igång, och ett exemplar fanns faktiskt i universitetsbiblioteket i Tharandt. En 600 sidor tung avhandling om den fruktade skadeinsekten, dess förekomst, populationsdynamik och bekämpning. Men förutom massor med noggrann fakta hittade jag rörande bitar av historia i boken.

Det är värt att nämna att bibliotekstanten tittade ganska snett på mig då jag bad att få reservera boken. Och det första som Tobias sade då jag ivrigt visade min skatt åt honom var "tjah, nazivetenskap". Historien ligger ännu tung i Tyskland, som sagt.

INSEKTSPRAY med en hästkraft... YHDEN hevosvoiman hyönteissumute.

Joskus työpäivät tarjoavat pieniä yllätyksiä. Yritin jäljittää erästä vanhaa kirjaa "Die Nonne in Ostpreussen" (Havununna Itäpreussissa) vuodelta 1942 käynnissä olevaa tutkimusprojektia varten, ja yksi kappale kyseistä teosta löytyikin yliopistokirjaston varastosta Tharandtista. 600 sivua painava teos pelätystä metsätuholaisesta, sen esiintymisestä, populaatiodynamiikasta ja torujunnasta. Löysin kirjasta paitsi valtavasti pikkutarkkaa informaatiota, myös koskettavia muistoja historiasta.

Kirjastotäti katsoi minua kulmat rypyssä kun pyysin kirjaa lainaan. Ja kun näytin arrettani innoissani Tobiakselle oli ensimmäinen kommenti "tjah, natsitiedettä". Kuten sanottu, historia on saksalaisille yhä kovin painava taakka.

NÅGON hade noggrannt suddat och rivit ut mitten på biblioteksstämpeln på en sida... JOKU oli tarkkaan pyyhkinyt/repinyt pois kirjastoleiman keskustan eräällä sivulla...

...ORSAKEN till vandalismen klarnade, då jag hittade en sida med en orörd stämpel. Jag misstänker, förresten, att korsen i texten efter vissa skribenters namn helt enkelt betyder att de dött i kriget före boken kunde tryckas....SYY moiseen vandalismiin selvisi, kun löysin yhden sivun, jolla oli koskematon leima. Epäilen muuten, että ristein merkityt nimet tarkoittavat, että kyseiset kirjoittajat menehtyivät sodassa ennen kirjan painamista.

Dresden Nazifrei

NEJ, folk står inte i kö för en ny film. Det här är en liten bit av Dresdens "människokedja för solidaritet" just före den slöts till en ring igår kl. 18. EI, KUVAN ihmiset eivät jonota uuteen elokuvaan. Tässä näkyy pieni palanen Dresdenin "ihmisketjua solidarisuuden puolesta", juuri ennen kuin kaikki tarttuivat toisiaan kädestä klo 18.

13.2.1945 bombades Dresden. Datumet har sedan dess årligen gett anledning till allehanda minnesfester... men varför tysklands högerrörelse och nynazister tagit dagen som anledning att marschera genom staden är nog svårt att förstå. Det hela var som värst 2010 då det faktiskt gick ganska hett till mellan nazisterna och motdemonstranterna (nåja, alltså på Tyskland-skala, vi talar inte om Mellanöstern här! Men poliserna hade nog vattenkanonerna redo för säkerhets skull.). Efter det har motdemonstranterna blivit fler och fler varje år, och 2012 och 2013 lyckades de helt blockera nazimarschen. Staden har även officiellt börjat ordna en "människokedja" för att visa solidaritet och tolerans, och även igår slöt sig 11 000 (!!!) människor till en enorm ring kring hela innerstaden kl. 18. Det var fint.

Själva motdemonstrationen brukar äga rum just efter människokedjan, och Dresden Nazifrei-gruppen bör nog få en klapp på axeln för organisation. Det är nämligen alltid en hemlighet till sista sekunden var nazimarschen kommer att hållas, och Dresden Nazifrei försöker då genast få folk (studenter, stadsbor, gamla och unga brukar delta) till strategiska ställen i staden (infartsvägar, broar, torg osv.) för att blockera framfarten. Och samtidigt som de ordnar motdemonstranterna är det någon av dem som hela tiden är i kontakt med poliserna och ansöker tillstånd efter tillstånd för motdemonstrationen (för det är jätteviktigt att det skall gå lagligt till). Och så måste de hålla folket nöjda, så att de bara inte går hem i vinterkylan, utan orkar stå på ställe i några timmar... vilket sker med bilar som kör omkring med partymusik på högtalare :) Dessutom har de en hemsida som de uppdaterar hela tiden, och som alla följer med på sina mobiltelefoner (och som nazina alltid försöker att blockera och köra ner). Jag förstår inte hur de klarar av det hela.

Men en sak var Dresden Nazifrei inte förberedda på igår. De hade säkert tio planer för motdemonstrationen - var, när, hur många människor samt musik och gratis soppa - men då det visade sig att inga nazin överhuvudtaget fanns någonstans, att Dresden äntligen, 2014, var Nazifrei på trettonde februari, hade de ingen plan B. Alla (= tusentals människor som väntade runt i staden att något skulle hända) liksom bara gick förbryllade hem.

Ingen tycks våga tro att det gick så fint som de gick. Kanske har nazina bara bytt dag (det hade visst varit någon mindre marsch dagen före också i år) eller stad? Det kommande året visar säkert, ifall Dresden Nazifrei verkligen lyckats med sin ädla uppgift.

VI STOD och dansade en stund vid högtalarbilen före det visade sig att ingenting var på väg att hända överhuvudtaget. TANSSIMMME hetken kaijutinauton vieressä ennen kuin kävi selväksi, ettei mitään sen kummempaa tulisi ylipäätään tapahtumaan.

13.2.1945 Dresden pommitettiin. Päivämäärää on siitä lähtien käytetty milloin minkäkinlaisiin muistotilaisuuksiin... mutta on vaikea ymmärtää, miksi Saksan oikeistojärjestöt ja uusnatsit ovat nähneet päivän juuri sopivaksi tilaisuudeksi marssia Dresdenin läpi. Pahimmillaan tilanne oli 2010 jolloin natsit ja vastamielenosoittajat ottivat aika rajusti yhteen (nojoo, siis Saksan mittakaavalla, emme puhu mistään lähi-idästä! Mutta oli poliiseilla sentään vesikanuunat valmiina varmuuden vuoksi). Sen jälkeen vastamielenosoittajien määrä on kasvanut joka vuosi, ja 2012 sekä 2013 natsien marssi onnistuttiin kokonaan estämään. Kaupunki järjestää myös virallisen ihmisketjun solidarisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä, ja eilenkin 11000 (!!!) ihmistä tarttui toisiaan käsistä muodostaakseen valtavan piirin koko keskustan ympärille klo. 18. Se oli hienoa.

Varsinainen vastamielenosoitus alkaa tavallisesti heti ihmisketjun jälkeen, ja täytyy sanoa, että Dresden Nazifrei-ryhmä ansaitsee aplodit järjestelytaidoistaan. Natsimielenosoituksen reitti on nimittäin aina suuri salaisuus, joka julkistetaan vasta aivan ennen marssia, ja sillä hetkellä pitäisi onnistua siirtämään sadat vastamielenosoittajat sopiviin strateegisiin kohtiin kaupungissa. Ja samalla joku ryhmästä on jatkuvassa yhteydessä poliiseihin ja anoo mielenosoituslupia toisensa perään, jotta vastamielenosoituksesta saadaan täysin laillinen (tärkeää!). Ja sitten pitää vielä pitää helmikuisessa pimeässä pakkasessa seisoskelevat ihmiset tyytyväisinä ja menossa mukana muutaman tunnin ajan... mikä hoituu usean partymusiikkia soittavan ja uusimpia tiedotuksia jakavan kaiutinauton avulla :) Ryhmä päivittää myös jatkuvasti kotisivujaan, joita melkein kaikki paikallaolijat tuntuvat jatkuvasti seuraavan kännyköiltään, ja joita natsit tietysti aina yrittävät tukkia ja ajaa alas. En ymmärrä, miten mikään ryhmä saa järjestettyä mitään noin isoa, epävarmaa ja ennakoimatonta.

Yhteen asiaan Dresden Nazifrei ei kuitenkaan ollut valmistautunut eilen. Valmiina oli varmaan kymmenkunta suunnitelmaa siitä, miten ja minne ja kuinka paljon ja kuinka nopeasti ihmisiä saadaan siirrettyä sopiviin paikkoihin, mutta kun lopulta kävi ilmi, ettei koko kaupungissa näkynyt yhtään ainoata natsia, että Dresden vihdoin -2014- tosiaan oli Nazifrei kolmastoista helmikuuta, ei kenelläkään ollut varasuunnitelmaa. Kaikki (=tuhannet ihmiset, jotka odottelivat eri puolilla kaupunkia, että jotain tapahtuisi) vain lähtivät lopulta hämmentyneinä kotiin.

Kukaan ei oikein tuntunut uskovan, että kaikki sujui niin hienosti tänä vuonna. Ehkä natsit ovat vain vaihtaneet päivää (edellisenä päivänä olikin ilmeisesti ollut joku pieni spontaanimarssi)? Tai kaupunkia? Tuleva vuosi näyttänee, onko Dresden Nazifrei todella onnistunut nimikkotehtävässään.

Leikkisät partiolaiset - Lekfulla scouter

Viikonloppu kului partioleiri IMWen viimeisen suunnittelukokouksen merkeissä - tekemistä riitti kansainväliselle tiimillemme aamuvarhaisesta iltamyöhään. Yksi niistä asioista, joita eniten partiossa arvostan, on leikkisyys ja leikkimielisyys. Se, että aikuiset ihmiset uskaltautuvat heittäytyä leikkimään ja ymmärtävät leikin mahdollisuudet taukojumppana ja rentoutuskeinona, tiiminrakennuksen välineenä sekä muuten vain hauskana yhdessäolon muotona. Emme olisi millään jaksaneet vetää 13 tuntista kokousta lyhyin ruokatauoin putkeen, ellei aina välillä joku olisi vetänyt jonkun nopean paussileikin. Virkistäisi varmaan muitakin stressin ja kiireen painamia työryhmiä - valitettavasti leikkiminen vaatii vähän opettelua jos sitä ei ole lapsuusaikansa jälkeen harrastanut.

KUVAN muistilaput kerättiin lopuksi siisteihin pinoihin ja uusiokäytettiin seuraavana päivänä koulussa, jossa yksi tiimiläisistämme toimii opettajana. Tämä leikki ei siis turhaan kuluttanut luonnonvaroja! BILDENS post-it-lappar samlades till sist ihop och användes sedan på måndag i skolan där en av våra teammedlemmar jobbar som lärare. Inget slöseri alltså!

Veckoslutet tillbringade jag på det sista planeringsmötet före årets IMWe-scoutläger. Vårt internationella team hade massor att göra från morgon till kväll. En av de saker som jag mest uppskattar i scouting är lekfullheten. Det att vixna människor vågar leka på allvar och förstår lekens möjligheter som pausgymnastik och avslappningsmetod, ett verktyg för att bygga gruppanda och annars bara som en trevlig form av samvaro. Vi skulle aldrig ha orkat med lördagens 13h möte (med korta matpauser) om inte någon alltid emellanåt dragit en snabb lek åt hela gruppen. Helt säkert skulle lekar pigga upp även andra stressade arbetsgrupper - tyvärr tar det lite tid och mod att lära sig leka om man inte gjort det sedan sin barndom.

Fairphone

Går det att göra en fair trade/eko mobiltelefon?
Nej.
Eller i varje fall inte ännu.
Men försöka kan och bör man!

Det helt nya nederländska mobilföretaget Fairphone har nu fått ut sin allra första modell efter en lång planeringsfas och ännu längre produktionsfas med många fnurror på trådarna, och förra tisdagen fick även jag hem per post min första (och hoppas sista på läääänge) smarttelefon. Idag hade jag äntligen ett par timmar tid att leka med den :)

En bra basic smarttelefon, som visst är utdaterad jämfört med de nyaste iphonen, Galaxyna och Lumiona (på riktigt, hur lyder de där tre i svensk plural?), men det är liksom del av hela grejen - att man inte skall köpa en ny telefon varje gång som företaget gör en ny modell. Lite tyngre, lite sämre kamera... men mycket hållbar och den går att reparera! Glaset är inte fastlimmat så det faktiskt går att byta ut skärmen istället för hela telefonen och man kan helt själv byta batteriet på telefonen (ett av företagets motton är "If you can't open it, you don't own it"). Det lär vara mera eller mindre fritt fram att byta operationssystem på telefonen (fast ärligt sagt fattar jag inte ett jota av det där) och om du nu råkar äga en 3D printer kan du t.o.m. printa ut egna skyddsskal åt din telefon. Telefonen har plats för två simkort så att man inte behöver ha skild jobb-/utlandstelefon och hemtelefon.

Fair-delen kommer från att telefonen tillverkas i en fabrik i Kina som faktiskt tar på allvar arbetarnas rättigheter till en lön som man kan leva på och lediga dagar, och från att två av de ca. 30 metallerna i telefonen kommer från "konfliktfria" gruvor i Kongo (d.v.s. inkomsten används inte till att stöda någon väpnad konflikt).

2/30? Varför tillverkas de överhuvudtaget i Kina? Låter inte som mycket?
Nej, men någonstans måste man börja. Att göra en totalt fair-eko-mobil är helt enkelt omöjligt för ögonblicket, om man alls vill sälja den till normala kunder. Redan som den är kostar den en hel del mera än en motsvarande normaltelefon. Efter att de 25 000 första telefonerna nu sålts och skickats till kunderna planerar företaget sitt följande steg. Två vidare metaller skall skaffas från rättvisa förhållanden, bl.a.

Själv är jag nöjd med min Fairphone. Visst, den är stor och jag har ingen aning var jag kommer att transportera den då den inte ryms i byxfickan - men det skulle ha varit likadant med alla smarttelefoner. Och visst, jag kommer inte alls överens med textskrivandet på touchscreen (gillar knappar!), men tyvärr så går det inte annars nuförtiden. Jag kunde fortsätta med en lång lista på varför min gamla Nokia C5 slår alla smarttelefoner (och min telefon därföre, Nokia 3110, ojj, den var en sann pärla!), men nu är det bara så att den håller på att dö. Och hej, jag kan äntligen spela Angry Birds utan att låna Tobis telefon!!!!!

Och så är det något med hela Fairphone-företagets image som jag gillar stort. De är öppna, de håller sina kunder sakligt uppdaterade på varför telefonerna igen är försenade och de har en hel del positiv humor (bl.a. hade telefonens instruktionsbok en liten söt uppgift där man skulle para ihop rätt ikon med rätt funktion, bara för att lära sig använda sin telefon). Jag kan bara önska dem lycka och framgång i framtiden och rekommendera dem varmt!

JAG tycker det är lite roligt att samma människor och företag som för några år sedan hurrade för allt mindre och mindre telefoner plötsligt helt vände om och nu slår på trumman för större och större skärmar. MINUSTA on hupaisaa, että samat ihmiset ja yritykset, jotka muutama vuosi sitten mainostivat yhä pienempiä ja pienempiä puhelimia yhtäkkiä käänsivät suuntaa ja ryhtyivät suurempien ja suurempien näyttöjen puolestapuhujiksi.

Onko mahdollista valmistaa ekologinen reilunkaupan älypuhelin?
Ei.
Tai ei ainakaan vielä.
Mutta yrittää voi ja pitää!


Uunituore alankomaalainen kännykkävalmistaja Fairphone on pitkän suunnittelujakson ja vielä pidemmän tuotantojakson jälkeen julkaissut ensimmäisen mallinsa, ja viime tiistaina sain minäkin ensimmäisen (ja toivottavasti pitkään aikaan viimeisen) älypuhelimeni. Tänään minulla jopa oli pari tuntia aikaa leikkiä sen kanssa :)

Hyvä perusälypuhelin, joka toki ei pärjää vertailussa uusimmille iphoneille, Galaxyille ja Lumioille, mutta sehän siinä vähän on ajatuksenakin - aina ei tarvitse ostaa uutta puhelinta kun lempivalmistajalta ilmestyy uusi malle. Hieman painavampi, hieman huonompi kamera... mutta hyvin kestävä, ja sen voi korjata! Lasia ei ole liimattu kiinni, joten näytön voi vaihtaa sen sijaan että vaihtaisi koko puhelimen, ja akun voi jokainen vaihtaa aivan itse (yksi yrityksen motoista onkin "If you can't open it, you don't own it"). Käyttöjärjestelmääkin voi kuulemma aika vapaasti vaihtaa itse (vaikka tuosta en ymmärrä kyllä mitään), ja jos satut omistamaan 3D-tulostimen voit jopa itse tulostaa kuoret puhelimellesi. Puhelimeen menee myös kaksi simkorttia, joten et tarvitse erikseen työ- ja yksityispuhelinta, tai kotimaan ja ulkomaanpuhelinta.


Reiluus puhelimeen tulee siitä, että se valmistetaan Kiinassa tehtaassa, joka ottaa huomioon työntekijöiden vapaapäivät ja sopivan palkan, sekä siitä, että kaksi puhelimen kolmestakymmenestä metallista tuotetaan konfliktivapaissa kaivoksissa Kongossa (eli metallien tuotot eivät mene aseellisten konfliktien tukemiseen).

2/30? Miksi puhelimet ylipäätään tuotetaan Kiinassa? Eikö kuulosta hääppöiseltä?
Ehkä ei, mutta jostain pitää aloittaa. Täysin reilun ekopuhelimen valmistaminen ei vain ole mahdollista, jos sitä mitenkään haluaa markkinoida tavallisille asiakkaille. Tällaisenakin puhelin maksaa huomattavasti enemmän kuin vastaava tavispuhelin. Mutta nyt kun ensimmäiset 25 000 puhelinta on myyty ja toimitettu asiakkaille, pääsee yritys suunnittelemaan seuraavaa siirtoaan: seuraavaan malliin hankitaan ainakin toiset kaksi metallia reiluista olosuhteista.

Itse olen tyytyväinen Fairphoneeni. Toki se on niin iso, etten tosiaan tiedä missä sitä kuljetan koska se ei mahdu housuntaskuun - mutta sama ongelma olisi ollut edessä muidenkin älypuhelimien kanssa. Ja tietenkään en osaa alkuunkaan kirjoittaa tekstiviestiä kosketusnäytön avulla (rakastan nappuloita!), mutta valitettavasti vaihtoehtoja ei oikein ole tällä hetkellä. Voisin kirjoittaa pitkän listan siitä, miten vanha Nokia C5-puhelimeni lyö kaikki älypuhelimet laudalta (ja entäs sitä edeltävä 3110 sitten? Oi, siinä vasta oli helmi!), mutta nyt vain on niin, että se on kuolemaisillaan. Ja hei, voin vihdoin pelata Angry Birdsiä lainaamatta Tobin kännykkää!!!

Koko Fairphone-yrityksen imagossa on jotain, mistä suuresti pidän. Yritys on avoin, se pitää asiakkaansa päivitettyinä uusimmista mutkista matkassa ja sillä on tiettyä leikkisää huumoria, joka näkyy niin viestinnässä kuin valmiissa tuotteessakin (mm. puhelimen käyttöoppaassa oli pieni tehtävä, jossa piti yhdistää oikea pikakuvake oikean toiminnon kanssa, ihan vain, jotta oppisi käyttämään puhelintaan oikein). En voi kuin toivottaa Fairphonelle onnea ja menestystä tuleville projekteille ja suositella sitä lämpimästi eteenpäin!